lauantai 6. huhtikuuta 2024

Tuunattu lamppu

 





Minähän nyt ihan villiinnyin tästä uudesta koneesta niin, että tässä tulee jo uusi postaus :)
Olen ollut tämän viikon lomalla ja sain tehtyä unelmien tuunauksen meidän keittiöön.

Muistatteko nämä Ikean lamput, joita oli aika monessa kodissa muutamia vuosia sitten.
Muistan miten haaveilin tällaisesta lampusta, mutta en lopulta raaskinut sitä koskaan meille ostaa. 
Näin aivan ihania tuunauksia, mitä ihmiset ovat tästä lampusta tehneet ja eniten sykähdytti kukkainen versio.

Lampun löysin viime Karkkilan reissulta Lähetystorilta 8€:lla.
Jätin sen ensimmäisellä käynnillä, kävin Mian kotona syömässä ja totesin Mialle, että kyllä mä kävelen sen lampun nyt kuitenkin hakemaan.


Jouduin odottamaan tuunauksen aloittelua vähän päälle viikon, koska tilasin tekokukkia ja lehtiä Temusta (tiedän ei ole monen mielestä eettistä).
Irroitin kaikki valkoiset härpäkkeet lampusta ja tajusin, että noissahan oli tuollainen reikä keskellä ja kaikissa kukissa oli pieni varsi, joten pääsin tuunailemaan ihan ilman mitään liimoja.

Sitten vaan levittelin kukat pöydälle ja aloin sommittelemaan niitä  mieleni mukaan. 


Joihinkin ruusuihin pujotin vielä lehdet paikoilleen ja sitten ihastelin luomustani.
Miten voikin jokin tällainen asia tehdä ihmisen iloiseksi.
Iloitsin sitä, että tuunaus onnistui paremmin kuin koskaan uskalsin odottaa, mutta iloitsin myös sitä, että saimme lisää väriä meidän kotiimme ja kyllä, myös sitä kevään ja kesän tuntua.


Jouduin vähän tekemään sähkötöitäkin.
Liittämään ensin lampun sokeripalaan ja sen jälkeen sokeripalan vielä pistokkeeseen.
Samalla sain turhan pitkää johtoa lyhennettyä.
Kun painoin katkaisimesta valot päälle ja ne syttyivät heti, kiljahdin ilosta.
Olipa ihanaa pitkästä aikaa tuntea iloa tuunailusta.
Ehkäpä kauan kadoksissa ollut kipinä nyt edes vähän ottaisi tuulta alleen.

Tämä lamppu ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta voidaanko iloita siitä, miten iloiseksi se tekee minut?!

Ihanaa viikonloppua kaikille ❤



keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

49-vuotias





Se olisi kuulkaas vuotta vaille 50 tänään täynnä.
Yhtään ei tunnu vanhemmalta kuin eilen, mutta lisääntyneet silmärypyt kertovat omaa tarinaansa :)
Ostin itselleni synttärilahjaksi uuden läppärin ja sillä nyt naputtelen tätäkin postausta.
En usko koneen tuovan mukanaan paljon enemmän postauksia, mutta ainakin tämä on helpompaa kuin kännykällä naputtelu. 
Minut tosiaan löytää Instagramista sekä Tik Tokista ihan nimelläni, joten ei muuta kuin sinne seurailemaan.
Sen verran vielä muutamille huolestuneille tiedoksi, että elämässä on kaikki hyvin.
Nautitaan miehen kanssa lisääntyneestä kahdestaan olosta, pojan ollessa armeijassa.
Nautitaan myös tämän nykyisen kodin rauhasta ja siitä miten se joka päivä näyttää enemmän meiltä.
Hiukset ovat lyhentyneet n.20 cm sitten viime kirjoittelun.
Töissä on kiireistä, mutta kyllä minä taas nautin sen tekemisestäkin.
Mulla on ihan mahtavat tiimikaverit.
Valtakunnassa siis kaikki hyvin ❤



Tänään herkuteltiin ukkelin kanssa aamusta vohveleilla ja mansikoilla.
Aika rajut synttäribileet vai mitä?

Ihanaa viikkoa kaikille ❤