perjantai 14. lokakuuta 2016

Roosa nauha päivä 2016


 Roosa nauha päivää vietetään tänään 14.10.2016!

Jokaisella suvulla on joku tauti sukurasitteena, meillä se on rintasyöpä.
Olen ollut mukana seuraamassa taistelua rintasyöpää vastaan, nähnyt arven poistetun rinnan paikalla, nähnyt sen vahvuuden mitä tässä naisessa on.
Taistelun tahdon ja periksi antamattomuuden.
Vaikka tämä sairaus on aivan kamala, siitäkin voi parantua.
Me olimme onnekkaita, että saimme jatkaa elämää meille rakkaan ihmisen kanssa.



Rintasyövän vastaista työtä edistävä Roosa nauha -keräys on Syöpäsäätiön tunnetuin kampanja.  Rintasyöpään sairastuu yli 5000 naista vuodessa, mikä tekee siitä Suomen yleisimmän syövän.
TÄSTÄ linkistä löydät erilaisia tapoja, joilla voit osallistua Roosa nauha keräykseen.

Syöpätutkimuksen avulla on merkittävällä tavalla voitu edistää syövän ennaltaehkäisyä ja diagnostiikkaa sekä parantaa hoitomuotoja ja potilaiden elämänlaatua.

Apuasi tarvitaan kuitenkin yhä! 
Joka päivä yli 80 suomalaista saa syöpädiagnoosin.
 Vuosittain noin 11 000 suomalaista kuolee syöpään. 
Syöpä on joka viidennen suomalaisen kuolinsyy. 
Se koskettaa kaikkia.


Omien rintojen tutkiminen on myös tärkeää.
Ensin on hyvä tutkia rinnat kerran viikossa, näin opit tunnistamaan omat rintasi.
Miltä ne tuntuvat ja näyttävät?
Kerran kuukaudessa, n. viikko kuukautisten loppumisen jälkeen, on hyvä tarkkailla omia rintojaan.
Tässä ohjeet kuinka sen teet:

Katsele ensin rintojasi peilistä. Seiso suorassa, kädet vartalon sivuilla. Tarkkaile rintojen kokoa ja muotoa. Katso ihon, nännien ja nännipihojen väriä. Onko rinnoissa kuoppia, poimuja tai pullotusta? Näkyykö ihossa tai nännissä sisäänvetäymiä? Nosta sitten kätesi ylös niin, että näet myös rinnan alle. Tarkastele sen jälkeen sivuprofiilisi samalla lailla molemmilta puolilta.
Kokeile varovasti puristamalla tuleeko nänneistä eritettä ja onko niiden väri muuttunut viime kerrasta.
Tunnustele molempia rintojasi makuuasennossa. Makaa ensin selinmakuulla. Painele rintaa napakasti koko kämmenellä kehämäisesti, aloita esimerkiksi nännin kohdalta ja painele kädelläsi yhä isompaa kierrosta rinnan ympäri. Kokeile tuntuuko kyhmyjä tai kovettumia. Tuntuvatko rintasi samalta kuin aiemmin?
Ojenna käsi suoraksi pään alle, kun olet kylkiasennossa. Toista rinnan tunnustelu vapaalla kädellä. Toista tunnustelu myös, kun olet ojentanut käden sivulle ja käden ollessa vartalonmyötäisesti. 


Muista että, pienillä teoilla on suuri vaikutus!

P.S. Sometauolla viikonlopun ajan

torstai 13. lokakuuta 2016

Kauniita unia



Perjantaina olisi tarkoitus lähteä Karkkilaan ystäväperheen luokse viikonloppua viettämään.
Edellisessä postauksessa kerroinkin tekemästäni piposta.
Pipo on lahja perheen pienimmälle, ekaluokkalaiselle tytölle.
Nyt esittelen teille, mitä saa tuliaisiksi rakas kummityttöni (17v).

Tähänkin tuomiseen sain vienon pyynnön, jonka laitoin muistiin.
Lahja on tehty kierrätysmateriaaleja hyödyntäen.
 Pyöreä osa on vanhasta lampusta ja helmet ovat rikkinäisestä korusta.
Itse asiassa pyöreä osa ei ollut pyöreä vaan suora, ohut metalliputki.
Käänsin putken ympyrän muotoon ja päällystin koko ympyrän paksulla maalarinteipillä.


Ojibwa-taruston mukaan hämähäkki-isoäiti kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. 
Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia.
Jotkut suomalaiset ihmiset uskovat,että ensin pahat unet menevät sulkia pitkin renkaaseen, josta se valuu verkkoon ja lopulta keskiosaan, jossa ne muuttuvat hyviksi uniksi.


Turkoosi sopii mielestäni ihanasti yhteen valkoisen kanssa.
Laitoin jokaiseen lankaan kaksi sulkaa.


Olin myös ottanut talteen pienen palan koneella tehtyä pitsinauhaa.
Nauhan avulla unisiepparin voi kiinnittää seinään.


Unisieppariin voi tehdä mieleisiään kuvioita langan avulla.
Itse käytin ohutta puuvillalankaa kuvion luomiseen.
Erilaisia kuvio-ohjeita löytyy Pinterestista hakusanalla DIY dream catcher.
Toivottavasti tämä unisieppari parantaa kummitytön unia.
Tämän tekeminen oli ainakin kivaa puuhaa.

Ihanaa torstaita kaikille <3





tiistai 11. lokakuuta 2016

Pipo kierrätyskankaista



Sain ystävältäni pyynnön, että tekisin hänen tyttärelleen pipon.
Sanoin suoraan, että en tiedä mitä kankaita minulla olisi, koska ostin tilkkupussin Kierrätyskeskuksesta ja tosiaan oli vain niitä tilkkuja.
Kaivelin sitten tilkkupussia ja onneksi löytyi vielä muutama vähän pidempi kangaspala.

Tilkkupussissa oli vain trikookankaita.
Olen aiemmin tehnyt näistä tilkuista pipot siskoni lapsille.
Jutun voit lukea TÄÄLTÄ!
Tuon linkin takaa näet myös sen, miten olen pipon ommellut.
Tämä pipo on kokoa 54.


Tummansininen trikookangas sopii kivasti hempeän vaaleanpunaisen kankaan kanssa.


Ystäväni tyttö on sellainen ihanuus, että heti hänen syntymänsä jälkeen, se oli rakkautta ensisilmäyksellä.


Pipon takaosa on tummansininen, mutta halusin tummansinistä myös etuosaan.


Tein etuosaan rusetin, jonka koristeeksi ompelin vaaleanpunaisen napin.


Pipo on valmis.
Lähetin kuvan pipon saajalle ja vastaukseksi tuli "IHANA <3 "!

Tämä pipo pääsee uudelle omistajalleen vielä tällä viikolla (toivottavasti).
Sitä ennen esittelen vielä, mitä tein saman perheen isommalle tytölle eli rakkaalle kummitytölleni.

Ihanaa tiistaita teille kaikille <3





sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Millainen bloggaaja sellainen blogi



Emmi Nuorgam mietti yhtenä päivänä, että millainen on hyvä blogi?
Pikana siihen itsekin vastasin, että sellainen, jossa ei ole kilometri tolkulla tekstiä, jossa on kivoja kuvia ja joiden teksteistä huomaa, että bloggaaja itse on kirjoittamastaan aiheesta kiinnostunut.

Luin innoissani myös toisten arvioita blogeista.
Aloin sitten ajatella asiaa tarkemmin.
Itseasiassa tekstikin voi olla pitkä, jos siinä on asiaa ja asia on mielenkiintoisesti kerrottu.

Kuvien laatu ei ole minulle niin just.
Kelpaa oikein hyvin kännykälläkin räpsityt kuvat, koska niin ne minun omankin blogin kuvat on otettu.
Ainoa mikä voi häiritä on se, että kuva ei ole tarkka.

Millaisista blogeista minä sitten itse tykkään?

Tykkään sellaisista blogeista, joissa koen, että ymmärrän kirjoittajaa.
Pidän siitä, että blogia lukemalla opin edes vähän tuntemaan kirjoittajaa paremmin.
Arvostan suunnattomasti myös vuorovaikutusta bloggaajan ja lukijan välillä.
Minusta on ihanaa, että saan vastauksen kirjoittamaani kommenttiin.
Minusta on myös mielenkiintoista lukea, millaista elämää muut elävät.
Voi kertoa iloista ja suruistakin.
Rasistisia ja toisia muuten loukkaavia kirjoituksia kartan kuin ruttotautia, niistä tulen vain vihaiseksi tai surulliseksi.
Sananvapaus tuo mukanaan sananvastuun, se on minusta hyvä muistaa aina kun kirjoittaa blogipostausta.

Toivon, että nämä samaiset asiat välittyvät myös minun blogistani.
Itse käyn kommentoimassa moniin blogeihin, joihinkin ihan päivittäinkin.
Vierailen myös lukijoideni blogeissa säännöllisin väliajoin.
Kyllä vain, teitä tarkkaillaan :D

Pidän siitä, että voin höpistä teille mitä vain ja ainakin muutama kommentti tulee aina kirjoituksiini.

Tällaisia blogimietteitä tällä kertaa.
Millainen on sinun mielestäsi hyvä blogi?


Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!








perjantai 7. lokakuuta 2016

Oi Britney!





Britney on nainen, joka jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Minun täytyy olla kyllä hänen puolellaan.
Niin paljon on tämäkin nainen saanut kokea, niin paljon vastoinkäymisiä ja silti hän on taas noussut ja näyttänyt maailmalle, että ei luovuta.
Herkkä ja vahva, sellainen taitaa olla Britney Spears.

Jos Britney ei ole sellainen, niin hänen luomansa tuoksu todellakin on.


Private Show Britney Spears*

LATVATUOKSU
Riippuvuutta aiheuttava kermavaahtokahvi sekoittuu hedelmäiseen yhdistelmään klementiiniä ja nektariinia, jotka antavat latvatuoksulle energisoivaa potkua.

SYDÄNTUOKSU
Sydäntuoksussa dulce de lechen kermainen runsaus tanssii naisellisen appelsiininkukka- ja Sambac-jasmiinikimpun kanssa.

POHJATUOKSU
Juurituoksuna häilymään jää viettelevä yhdistelmä valonhohtoista meripihkaa ja aistikasta myskiä.


Pullo on kuin koru ja ihastuin tuohon täydellisen pinkkiin korkkiin.
Pinkkihän on Britneyn lempiväri.
Tuoksu on juuri sopivasti kaikkea, se on makea, herkkä, kuitenkin myös voimakas ja pysyy iholla koko työpäivän ajan.


Britney Spears Private Show EdP 50 ml / 40 €,  EdP 30 ml / 31 €
Tuoksua myy Kicks-myymälät.

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille!

*lehdistönäyte