Ja nyt ei ole kysymys sappikivistä tai virtsakivistä, vaan ihan tuollaisista koristekivistä.
Kivissä on elämässä tärkeiden asioiden nimet painettuina.
LOVE
BELIEVE
TRUST
PEACE
TRUST
PEACE
Eikös nuo ole aika tärkeitä asioita.
Jokainen meistä haluaa olla rakastettu ja saada rakastaa toista ihmistä.
Usko, kaikki me uskotaan johonkin, toiset Jumalaan, kaikki toivottavasti itseemme ja meillä on vahva usko huomiseen ja siihen, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi.
Luottamus on hyvän suhteen pohja, oli sitten kyse parisuhteesta tai ystävyyssuhteista.
Rauhaa kaipaamme välillä enemmän ja välillä vähemmän, ja sitä rauhaa maailmalle toivomme varmasti kaikki.
Ostin pienen koristekivi laatikon oman alueen FB-kirpparilta muutamalla eurolla.
Ihailin niitä kovasti, mutta eipä ne oikein siinä laatikossa tulleet esille.
Ajattelin siis poimia jokaista kiveä yhden ja saada ne jotenkin paremmin esille.
Kaapista löytyi vanha kehys ja siihen lähdin kiviä asettelemaan.
Pohjalle laitoin kirjan sivut. Lasin laitoin talteen myöhempää käyttöä varten.
Maalasin kehyhsen ensin itsesekoittamallani turkoosilla maalilla.
Päälle maalasin kerroksen valkoista maalia, jota sotkin sinne tänne.
Tämänkin sivupöydän päälliset vaihtuvat vähän väliä.
Kirjasta tehty koriste on tällä hetkellä ikkunanpokan sisällä ja tämä taulu tuossa linnun vieressä.
Saa nähdä mitä tämän sivupöydän päälle seuraavaksi keksitään.
Seuraava postaus onkin sitten odotettu synttäriarvonta ja luulenpa, että voittona tulee olemaan ainakin sisustuskirja :D
Oikein rattoisaa viikonloppua!