keskiviikko 28. helmikuuta 2018

15-vuotiaalle pojalleni!



Vuonna 2003, 27.2. oli lauha pakkaspäivä.
Minä makasin sairaalan sängyllä ja kuuntelin tasaisesti jyskyttäviä sydänääniä. 
Katseltiin ultralla kuvaasi ja sain jäädä sairaalaan sisään. 
Raskaus oli jo 12 päivää yli lasketun ajan.

Tämäkin raskaus käynnistettiin, niin kuin myös edellinen.
Pappa, isosisko ja tädin perhe jännittivät koko päivän, että joko se poika syntyy.
Lääkärit aloittivat varovasti käynnistelyn, koska eivät pidä kuulemma yösynnytyksistä.
Sinä poika se päätit näyttää näreet lääkäreille ja synnyit 28.2.2003 klo: 3.45.
Mukana synnytyksessä oli mummi, joka on saanut kokea lastenlastensa syntymiä useamman kerran.
Kaikista jännintä synnytyksessä olikin se, että ehtiikö mummi paikalle.
Huh, onneksi ehti.
Taisit tulla aika vauhdikkaasti ulos kohdusta, kun äitiä piti vähän paikkailla jälkikäteen.


Olet alusta asti ollut vauhdikas kaveri!
Tykkäät jalkapallosta ja oletkin siinä todella hyvä.
Huumorintajusi on ihan mahtavaa ja välillä äiti on nauranut lähes pissit housussa sinun jutuille.
Äiti rakastaa sinua aina ja ikuisesti, älä koskaan unohda sitä.


Sinä olet juuri täydellinen poika meille!
On ihanaa, haastavaa ja hauskaakin olla sinun äitisi.


Tänään me herkutellaan suklaakakulla sinun synttäreidesi kunniaksi.
Ihanaa 15 v. syntymäpäivää maailman parhaalle pojalle, meidän omalle Mohammedille  <3

Toivottaa: Äiti 

tiistai 27. helmikuuta 2018

Kevättä kynsiin ja huuliin





No nyt on kuulkaa kynsilakkojen sävyt kohdillaan.
Upean pehmeitä ja lämpöisiä sävyjä tarjoilee IsaDora ihanissa kevään uutuksissa.
Sävythän ei varsinaisesti ole uusia, mutta kovasti ovat mieluisia tällaiselle tavalliselle tallaajalle.
Nämä ovat sellaisia sävyjä, joita voin käyttää työpaikallakin vaikka joka päivä.
Samoja sävyjä löytyy myös uusista huulikiilloista ja mattapunista.
Kynsilakkojen suositushinta on 8,90 euroa.


TWIST-UP GLOSS STICK suositushinta 14,50 euroa
Huulikiillon ominaisuudet:
Kosteuttaa huulia.
Pehmeä, kermamainen koostumus, joka jätää huulille näyttävän kiillon.
Parantaa huulten muotoa ja saa ne näyttämään aiempaa täyteläisemmiltä.


TWIST-UP MATT LIPS suositushinta 14,90 euroa

Huulipunan ominaisuudet:

Kevyen tuntuinen, voidemainen koostumus.
Jättää huulet miellyttävän tuntuisiksi.
Ei kuivata huulia.
Väri pysyy huulilla pitkään.
Helppo levittää huulille muotoillun kärkiosan ansiosta.


Tyttären käteen testattiin kaikki kiiltojen ja mattapunien sävyt.
Kauniita ovat.
Seuraavaksi näet minun omat suosikkini näistä ihanuuksista.


Kynsiin valikoitui kaunis ja luonnollinen sävy 583 Hazelnut.
Vain yksi kerros lakkaa ja on pysynyt töissäkin hyvin kynsissä.
Huomenna voisin lakata kerroksen  lisää, niin kynnen pinta pysyy siistinä.


Mattapunista löytyi ehdoton suosikkini.
Kuten huomaatte, ei matta ole yhtään kuivan näköinen, vaan huulet näyttävät pehmoisilta.
Valmiit pusutteluun :D

IsaDoran kynsilakat, huulikiillot ja mattapunat olen saanut pr-näytteinä.
Kiitos tuhannesti!
Tytärhän jo myös nappasi yhden kiillon ja mattapunan oman meikkipussiin :)


sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Tuntematon potilas




Moikkeli moi täältä sairastuvalta!
Poika on kolmatta päivää kuumeessa, köhii ja räkii.
Hoitaja/äiti on kovilla, että saa potilaan välillä ruokittua ja lääkittyä.
Tänään tilanne on jo vähän parempi, mutta kouluun ei kyllä huomenna voi vielä mennä, koska pientä lämpöilyä on ollut edelleen aamusta lähtien.
Tässä onkin oiva tilaisuus muistuttaa siitä kuumeettomasta päivästä, joka pitäisi olla kotona.
Hyvä on myös muistaa, että pelkkä kuume ei ole sairauden mittari.
Jos olo on ilman kuumettakin kurja, on silloin hyvä jäädä kotiin potemaan.


Poika on ottanut päikkäreitä useammat päivän mittaan, juonut paljon nesteitä ja ottanut kuumetta alentavia lääkkeitä.
Vähän olen potilasta hemmotellutkin, suklaalla ja limpparilla <3

Somessa en ole ehtinyt olemaan, koska poika menee nyt someilun ohi.
Meillä olisi se tyttären muuttokin torstaina ja valmisteluja on tehty sitäkin varten.
Kiirettä pukkaa sekä töissä, että vapaalla.

Palailen teidän blogien pariin kun täällä kiire hellittää <3
Mukavaa sunnuntai-iltaa teille kaikille!



perjantai 23. helmikuuta 2018

Meikkipussi kierrätysnahasta





Laskin juuri, että minulla on 3 erikokoista meikkipussia ja niistä kaksi joutaisi sisältöineen roskikseen.
Miksiköhän säästelen jo paremmat päivät nähneitä meikkejä ja rikkinäisiä puuterin jämiä?
Kertokaas se, koska en itsekään tiedä :)
No heitin nyt yhden pussukan jo pois ja jotenkin piti kompensoida tätä poistoa, niin päätin ommella yhden uuden meikkipussin.


Ompeluun käytin taas kerran kierrätysnahkaa.
Ostin nahkapalan Kierrätyskeskuksesta ja se maksoi 90 senttiä.
Vetoketjukin on kierräristä ja sillä oli hintaa hurjat 50 senttiä.
Pussukka näyttää tältä toiselta puolelta ja 


Toiselta puolelta tällaiselta.
Luulen, että tämä pala nahkaa on jostain vanhasta nahkatakista.
Nahkatakista meikkipussiksi.

Tämä bloggaaja pitää taas blogilomaa viikonlopun verran.
Viikonloppua vietämme Karkkilassa. ja tiedossa on ainakin suklaa-kinuskikakkua <3
(poika kuumeessa, joten viikonloppumenot peruttu) 

Ihanaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille!


keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kun ei tiedä mistä kirjoittaa



Hetken aikaa ruutu näyttää aivan liian valkoiselta.
Mistä minä nyt teille kirjoittaisin?
Tiedän, että moni haluaisi nähdä jonkin tuunausjutun, mutta kun niitäkään ei ole varastossa.


Haastepostaus on aina yksi vaihtoehto, mutta olen tainnut jo tehdä jossain vaiheessa kaikki mahdolliset haasteet.
Hei laitanpa näitä lego kuvia tänne, ehkäpä kukaan ei huomaa, että minulla ei ole mitään viisasta sanottavaa.


Näitä Lego teoksia on Isossa Omenassa 25.2. asti, että jos joku jo siellä mietti, että missä se näitäkin on nähnyt ja kuvaillut.


Kattokaa Star Wars sotilas!
Pitäiskö tähän laittaa se video kun laulan aamulla töissä ennen kuin lapset tulee hoitoon?
En kehtaa, laulan siinä yhdessä kohdassa väärin, tosi noloa!
No laitan sen nyt kuitenkin, koska elämäkään ei ole täydellistä, saati sitten tämä postaus!


Kompakysymys!
Huomasitko mitään outoa kuvissa?

Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille <3


maanantai 19. helmikuuta 2018

Maijal oli karitsa




Nyt ei ollutkaan Maijalla karitsaa vaan Outilla.
Tämä lammas tuskin jää minulle, epäilen sen päätyvän siskontytölle.
Helppo lammas syntyi kierrätyskankailla, kuinkas muutenkaan :)


Tällaisesta kankaasta vaan pitää tehdä lammas.
Tilkku oli pieni, joten eipä siitä muuta olisi oikein saanutkaan tehtyä.
Tilkku oli yksi euron kangaspussin tilkuista, joten lampaalle hintaa tuli noin 15 senttiä.


Mustasta nahkasuikaleesta leikkasin lampaalle korvat.
Olen tehnyt tästä mustasta kierrätysnahasta taas jotain kivaa, mutta esittelen sen toisella kertaa teille.


Täytin lampaan vanulla, jonka olen ottanut talteen vanhasta koristetyynystä.
Hännäksi ompelin pienen suikaleen tätä pehmoista kangasta.


Silmät ja nenä on piirretty tekstiilitussilla.
Aika symppiksen näköinen Outin karitsa tästä tuli.
Sopii kivasti pienenkin leikkeihin.

Mukavaa viikkoa teille kaikille <3


lauantai 17. helmikuuta 2018

Hiusasiaa ja arvonnan voittaja




Luulitteko, että heti kerron arvonnan voittajan?
E-hei :), ensin pikkuisen hoidetaan hiuksia, jotka ikävästi välillä litistyy pipon alla.


Tässä kuussa lanseerataan luonnon proteiineja sisältäviä hiustenhoitotuotteita Himalayalta.
Minulla on ohuet hiukset, jotka katkeilevat helposti, joten nämä shampoot ja hoitoaineet tulevat todella tarpeeseen.
Hiukset koostuvat 90% proteiineista, joten jos hiuksia saadaan vahvistettua shampoon ja hoitoaineen avulla, niin minä sanon, että kyllä kiitos!
Tuotesarjalta minulla on ennen ollut käytössä käsirasva, josta kovasti tykkäsin.
Luotan siis siihen, että useamman viikon käytöllä saan apua myös hiuksilleni.
Himalayan hiustenhoitotuotteiden kappalehinta on 4€.


Kun hiukset on kunnossa, ei pipokaan niitä niin helposti litistä.
Nyt siis siihen pipon arvontaan.
Suoritin arvonnan Random.org arpakoneella ja voittaja on...

Mukana ollan <3 Ihanaa viikonloppua Outi <3
Oikein paljon onnea Tarulle, otan sinuun yhteyttä vielä tämän päivän aikana.
Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

* Himalayat pr-tuotteina saatuja

torstai 15. helmikuuta 2018

Shoppailu asu




Sunnuntaina kävimme shoppailemassa tyttären tulevaan kotiin sisustusjuttuja ja imurin.
Rakastan ostosreissuja oman äidin kanssa ja nyt vielä saatiin tytärkin mukaan.
Kauppareissuille on myös kiva pukeutua vähän paremmin, koska viikolla pukeutumiseni on varsin rentoa.


Päälle valikoitu mukava, mutta vähän parempi vaatekerta.
Takin olen ostanut viime vuoden lopulla Punaisen ristin Kontti kirpparilta parilla kympillä.
Näitä housuja ei voi myös liikaa kehua!
Löytö jo monen vuoden takaa Lindexiltä.
Löysin housut alerekistä ja niillä oli hintaa 7€.
Etuosa on tekonahkaa ja takaosa paksua joustavaa kangasta.
Jalassa on myös Vagabondin nilkkurit, jotka tätini löysi minulle kierrätyshyllyltä.
Kengät olivat uuden veroisessa kunnossa.
Aivan mahtava löytö siis.
Takin alla minulla on H&M:n musta paita, jossa yläosa on pitsiä, hintaa paidalla oli myös 7€.

Ostosreissuilla ei tarvita niin isoa laukkua, joten pieni luonnonvalkoinen Michael Kors:n laukku riittää.
Laukusta sen verran, että sain sen itselleni oman alueen kirpparilta.
Ostin eräältä naiselta muita juttuja ja yhtäkkiä hän hihkaisi, että olet sä se Outi`s life blogin Outi?
Minä siihen, että juu olen.
Odota siinä, mulla on sulle yks laukkujuttu.
Sitten hän tulee tämän laukun kanssa ja selittää, miten olkahihna on irronnut, eikä hän osaa sitä korjata.
Minä siihen sitten, että kyllä minä sen sinulle voin korjata.
Ei kun korjaa itsellesi, tiedän, että osaat laukkua arvostaa.
Aikamoisen ihana lahja sanoisin.


Tällainen asu tällä kertaa.
Hinta ei päätä huimaa, mutta minusta sopii kivasti shoppailureissulle.

Mitäs tykkäätte?
Saa sanoa rehellisen mielipiteen, yritän olla loukkaantumatta :D

Päivän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Ihanaa ystävänpäivää teille kaikille blogiystävilleni <3


tiistai 13. helmikuuta 2018

Minä valitsin sinut ja sinut minä sain



Meillähän on ollut tässä siirappia jo parina kuukautena, joten miksi lopettaa nyt kun alkuun on päästy.
Tänään on meidän hääpäivä.
Olemme olleet 22 vuotta naimisissa.

Muistan meidän hääpäivän oikein hyvin.
Menimme naimisiin maistraatissa ja minua jännitti ihan kamalasti.
Kaikki oli ohi muutamassa minuutissa.
Istuimme maistraatin penkillä ja luimme yhdessä meidän vihkitodistusta.
Siinä se nyt oli, mustaa valkoisella.
Minä olen hänen vaimonsa ja hän minun aviomieheni.
Olin niin onnellinen.


Minä olen oikea Siiri Siirappi ja mies on sellainen arjen teoilla rakkautensa näyttävä ukkeli.
Kysyin, että ärsyttääkö häntä kun laitan esim. kesken työpäivän rakkausviestiä hänelle?
Ei kuulemma yhtään, hänestä on mukavaa kun olen ajatellut häntä työvilskeeni keskellä.
Välillä mies tulee kotiin töistä, pussaa minua otsalle ja laittaa eteeni lemppari suklaata.
Hänellä voi myös olla arkivapaata ja silloin hän siivoaa kotona ja minua odottaa valmiiksi tehty ruoka.
Minun yllätykset osuvat usein viikonloppuihin. 
Herään aikaisemmin ja leivon miehen lemppari muffinseja ja keitän erikoiskahvit.
Olen myös sellaisten pikkulahjojen ostelija, näitä lahjoja sitten annan läpi vuoden.


Kysyin mieheltä, että mitkä kolme asiaa tulee mieleen minusta, miksi hän minua rakastaa?
"Oot itsenäinen suominainen"
" Oot ihan crazy hullu" (tähän päälle kakkaista naurua)
" Sun kanssa on hyvä olla"

"Entäs sitten mä?" kysyi mies.

"Saat mut tuntemaan oloni turvalliseksi"
"Pidät mua kauniina"
"Koko päivän flirttailu onnistuu vaan sun kanssa"

Tällaisia ovat Herra ja Rouva Krimou, sopivasti hulluja, flirttailevia ja heillä on hitsin kivaa yhdessä!

Ihanaa hääpäivää rakas Rachid <3
 عيد ميلاد سعيد العزيز




sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Tyttärelle taulu



Maaliskuun ensimmäisenä päivänä ollaan taas uuden asian edessä.
Esikoinen muuttaa omaan kotiin.
Minusta on hienoa, että hän on nyt valmis itsenäistymään, vaikka tiedänkin, että tulen itkemään silmät päästä tämän asian vuoksi.
Onneksi hän ei muuta pitkälle, meiltä pääsee kymmenessä minuutissa bussilla hänen luokseen.

Vähän myös mietityttää jäädä noiden miesten keskelle tänne!
Onko kodissa sitten liiaksi testosteronia?
No, enköhän minä pärjää :)

Tyttärellä on hyvin selkeä visio siitä, millaiselta hänen kodissaan tulee näyttämään.
Sisustuksessa tulee olemaan harmaata, valkoista, mustaa ja hiekan sävyjä.
Siitä sitten sainkin idean tehdä hänelle taulun.


Kierrätyskeskuksesta löytyi pussillinen puukirjaimia.
Tietenkään siinä ei ollut kaikkia aakkosia, mutta ei se mitään.
Pussillinen maksoi 0,50€.


Spraymaalasin kirjaimia mustalla ja kultaisella spraymaalilla.
Olipahan homma suojata kaikki paikat. 
Eilinen sää lumisateineen aiheutti sen, että en päässyt ulos maalailemaan.


Liimasin maalatut kirjaimet askarteluliimalla maalauspohjaan kiinni.
Vähän piti miettiä, että miten saisin kirjaimet kivasti asettumaan.
Mielestäni taulusta tuli tosi kiva ja persoonallinen.
Väritkin tulevat sopimaan kivasti tyttären uuteen kotiin.

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille, tämä mamma lähtee nyt leipomaan pullaa!


perjantai 9. helmikuuta 2018

5v ARVONTA



Vihdoinkin se on täällä, nimittäin blogini 5 vuotis arvonta.
Hetken kesti, kun mietin, että mitä teille haluaisin arpoa.
Koska kyse on minusta, niin arvonnassa on taas jotain itsetehtyä.


Ompelukone surruttamaan ja arvonnan palkintoa ompelemaan.
Trikookankaasta tehty pipo.


Olen tästä kankaasta tehnyt itselleni pipon ja pannan.
Nyt on enää muutama suikale kangasta jäljellä.
Minä olen pitänyt noita kukkia neilikkoina.


Halusin tehdä pipoon jotain persoonallista, joten tein siihen tällaisen tupsun koristeeksi.


No niin ja nyt siihen arvontaan.
Lupaan laittaa pakettiin mukaan jotain sellaista, jolla saa suun makeaksi.

Reiluuden ja minun laiskuuden nimissä, 1 arpa jokaiselle.
Jätä kommenttiin sähköpostiosoitteesi, josta sinut tavoittaa ja voit vaikka kertoa, että kuinka kauan olet blogiani seurannut tai mikä on sinun makea herkkusi?

Arvonta alkaa N-Y-T-nyt ja loppuu 16.2.2018 klo:23.59.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille ja onnea arvontaan <3


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Tyynynpäällinen kierrättäen



Olen varmaan kyllästymiseen asti höpissyt, miten tykkään käydä Kierrätyskeskuksessa.
Minulla on nyt ollut hyvät oltavat, kun olen sinne päässyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna.
Nyt viime visiitillä kaivelin kangaslaaria, josta sai kerätä kankaanpaloja pussillisen eurolla.
Minä keräsin pussukkaan kuusi kangaspalaa.
Todella halpaa siis!


Yksi kangaspaloista oli tällainen valmiiksi kirjailtu.
Kauniit sävyt, eikä kuitenkaan liikaa tuota kirjailua.
Päätin käyttää tätä kangaspalaa koristetyynyn tekemiseen.


Koska tuo kangas oli niin suuri syistä, päätin ommella sen taakse myös tällaisen paksumman tukikankaan.
Samalla kankaalla tein tyynyyn taustan.


Halusin tyynynpäällisestä pestävän, joten ompelin siihen vielä vetoketjun.
Vetoketjun olen saanut ystäväni äidiltä, enkä siitäkään ole mitään maksanut.


Tyynyn päällinen on valmis.
Ai että tykkään tuosta kirjailusta.
Halusin tyynyn esille meidän keittiön puusohvalle.


Sehän sopii sävyineen kivasti tuonne joukkoon.
Olenkin tehnyt kaikki muut, paitsi nuo Garlic tyynyt, itse.

Aika kiva päällinen tuli alle 0,50€ hintaan vai mitä?

Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille <3