Tämä vuosi oli hyvä vuosi.
Vaikka välillä olikin vaikeaa, jäi vuodesta kuitenkin positiivinen fiilis mieleen päällimmäiseksi.
Nappasin Annun elämä uusiksi blogista mukaani Annun laatimat kysymykset ja nyt kerron niihin vastaukseni!
1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Maistoin kalatonta sushia. Jäi maisteluksi, koska sushit oli selvästi leikattu samoilla veitsillä kuin kalaversiot.
2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
En tee mitään lupauksia uutena vuotena, eipä tule sitten niiden vuoksi pettymyksiäkään.
3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Kyllä on muutama uusi ihminen tullut tutuksi.
Töissä apuna ollut sijainen Sanna oli kyllä upea uusi tuttavuus!
4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En onneksi <3
5. Missä maissa vierailit?
Tallinnassa tuli käytyä pitkästä aikaa. Vuosia olikin jo lähes 19 välissä.
6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
Parempaa palkkaa ehdottomasti. Kiitos vaan nykyhallituksen, palkka ei nouse, mutta työtunnit lisääntyy ja kesälomarahoistakin viedään osa.
7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
16.1.2016 Tyttäremme täytti 18 vuotta.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Muutama asia tulee mieleen. Olen onnistunut kasvattamaan ensimmäisen lapseni täysi-ikäiseksi. Blogimaailmassa taas kirjoitukseni Wilma viesteistä nousi sellaisiin lukijamääriin, että ei pieni ihminen voi ymmärtää asiaa.
9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
"Pelivoitto" blogimaailmassa eräälle, joka sitä ei ansainnut.
10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Olin pitkällä sairaslomalla olkapään vaivojen takia. Olkapää ei vieläkään ole kunnossa, mutta kipu on jo siedettävää.
11. Mikä oli paras ostoksesi?
Lapsille omat tietokoneet.
12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Ihan yleisesti pöyristytti ihmisten vihamielisyys ja itsensä ylentäminen.
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asumiseen ja lasten harrastuksiin.
14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
Miehen saamista hyvistä uutisista, selkää ei tarvitse leikata.
15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
16. Viime kauteen verrattuna, oletko...
onnellisempi/onnettomampi -
Hitusen verran onnellisempi <3
laihempi/lihavampi
Yhtä pitkä kuin paksukin, eli samoissa mitoissa mennään.
rikkaampi /köyhempi -
Köyhempi :( rahallisesti
17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Harrastanut liikuntaa
18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Valittanut :)
19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
Joulun aika oltiin ihan vain oman perheen kanssa kotona. Syötiin hyvin, saunottiin ja katseltiin paljon leffoja.
Juhannuksen vietin Karkkilassa ystäväperheen luonna. Ihanan rento juhannus, siitä jäi paljon hyviä muistoja.
20. Rakastuitko kauden aikana?
Rakastun aina vain uudelleen tuohon ukkokultaani!
21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
OC:n täydelliset naiset, Kardashianit ja Strömsö
22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Kyllä vihaan. Viha on hyvin vahva sana, mutta tässä tapauksessa se on oikea kuvaamaan tunnetta tätä ihmistä kohtaan.
23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
The secret life of Marilyn Monroe ja onnistuin lukemaan sen englanniksi.
24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Opin tykkäämään Weekndistä, kiitos tyttäreni.
25. Mitä halusit ja sait?
En oikeastaan halunnut mitään erikoista, joten olen kai sitten ihan tyytyväinen tähän mitä jo on.
26. Mitä halusit, mutta et saanut?
En saanut lisää palkkaa, enkä voittanut lotossa.
27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Bad moms oli hyvä ja leffaseura teki siitä vielä paremman. Kiitos Taru <3
28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Täytin 41 vuotta. Kahviteltiin sukulaisten ja perheen kanssa.
29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?
Ehkäpä olisin selvinnyt ilman tätä olkavammaa.
30. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävät ja oma perhe. Kiitos vaan taas kaikille, erityiskiitos äidilleni, joka aina jaksaa kuunnella marinoitani.
31. Ketä julkkista himoitsit eniten?
Justin Bieberiä, kyllä vain. Puuma tässä terve!
32. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
Donald Trumpin valinta presidentiksi. Kovasti pistää miettimään, mitä ihmisten päässä liikkuu?
33. Ketä kaipasit?
Kaipasin kovasti isääni. Isäni kuolemasta tuli kuluneeksi 4 vuotta.
34. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Sami Hedberg, aivan mahtavan positiivinen mies.
35. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
Oma tytär yllätti hyvällä koulumenestyksellään ja poika vahvoilla päätöksillään, koskien harrastustaan.
36. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
Näe useammin ystäviä ja siskoa.
Tanssi enemmän.
Halaile omia ja hoitolapsia vielä enemmän (haleista saa voimaa).
Vietä enemmän kaksin aikaa miehen kanssa.
Polje pidempiä lenkkejä pyörällä.
Kiitos kaikille lukijoilleni ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta.
Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2017 teille kaikille <3
Nähdään taas ensi vuonna!