lauantai 31. joulukuuta 2022

Hyvää uutta vuotta 2023




Täällä sitä edelleen lomaillaan. 
Paljon on mahtunut tapahtumia viimeiseen viikkoon, osa niistä oli hyviä, osa huonoja ja osa parantavia. 
Mietin, että millä mielin siirryn vuoteen 2023!
Oikeastaan aika odottavin mielin. 
Olen muuttunut viimeisen vuoden aikana paljon. 
Olen herännyt siihen, että on vihdoinkin aika laittaa itsensä tärkeyslistan ykköseksi. 
Mitä minä haluan itselleni? 
Onko tämä elämä tällaisenään sellaista jossa haluan elää ensi vuonnakin? 

Huomaan kaipaavani asioita, joilla ei ennen ollut niin suurta merkitystä. 
Kaipaan huomionosoituksia, kaipaan läheisyyttä, kaipaan aikaa ystävien kanssa ja ennen kaikkea kaipaan vähemmän stressiä elämääni. 
Olen myös oppinut sen, että puhumattomuudella et saavuta yhtään mitään. 
Pitää uskaltaa avata suunsa ja kertoa mitä haluaa ja kaipaa. 


Täällä eletään jänniä aikoja muutenkin. 
Kuopus lähtee armeijaan maanantaina. 
Tämä asettaa Rachidin ja minun suhteeni uuteen tilaan, olemme taas vain kaksin. 
Me olemme tehneet hassuja suunnitelmia yhdessä. 
Aiomme tehdä ruokakokeiluja, viettää päivän vain köllötellen tekemättä mitään, pussailla sopimattomissa paikoissa ja olla kuin vastarakastuneet teinit ❤️
Ai niin, meillä tuli yhdessäoloa täyteen 31 vuotta nyt viikolla! 

Nyt haluan toivottaa teille kaikille 
ihanaa uutta vuotta 2023 🎉🥂
Olkoon se parempi kuin tämä vuosi, joka kaikesta huolimatta oli opetusten ja heräämisen vuosi! 




perjantai 23. joulukuuta 2022

Hyvää joulua 2022




Näin se joulu vaan tuli, vaikka kaikki jäikin ihan viime tippaan. 
Tämä päivä on vielä painettu töitä, mutta huomenna alkaa parin viikon loma. 
Ajattelin pitää lomaa myös blogista, niin omasta kuin muidenkin blogeista.
En kuitenkaan aio elää hiljaisuudessa paria viikkoa, mutta jos viikon tauon vaikka itselleen soisi :)

Instagramiin ja Tik Tokiin aion jotain laitella, mutta en aio ottaa nyt paineita mistään. 
Täydellistä rentoutumista siis tiedossa. 



Haluankin nyt toivottaa teille kaikille rauhallista joulun aikaa ❤️
Rentoutukaa, syökää pipareita ja muita joulun herkkuja, nauttikaa kiireettömyydestä! 

Hyvää joulua 🎄❤️





tiistai 20. joulukuuta 2022

Viikonloppu Karkkilassa




Saa nähdä miten tämä kirjoittelu onnistuu näin mobiilina. 
Minun läppäristä on hiiri rikki ja irto hiirikin sanoi sopimuksensa irti, joten nyt yritän epätoivoisesti tehdä postausta kännykällä. 

Vietin pitkästä aikaa viikonloppua Mian luona Karkkilassa. 
Meillä oli oikein elokuvia täynnä oleva viikonloppu. 
Perjantai alkoi perinteisesti kebabilla ja ranskalaisille. 
Katselimme myös uuden kauhuelokuvan Smile. 
Tässä teille siitä traileri:


Sain Mian miehen houkuteltua tekemään lauantai aamuna puuroa. 
Parasta puuroa mitä olen koskaan syönyt, nam!
Loppujen lopuksi aamupalasta kehkeytyi ihan ravintolatason brunssihetki. 


Lauantai-iltaa lähdettiin, isolla porukalla, Kino Laikaan katsomaan uusi Avatar elokuvaa:


Elokuva saa koko porukalta täydet 
⭐⭐⭐⭐⭐
En ole hetkeen nähnyt näin kauniisti tehtyä elokuvaa. 


Lauantain ruoaksi Mia teki erilaisia täytteitä tortilla lettujen ja tacojen kanssa. 
Niin hyvää ja sopivan kevyitä illallakin nautittaviksi. 

Sunnuntaina ei pidetty kiirettä kotiin lähdön kanssa, joten aamusta ehdittiin vielä katsella yksi elokuva. 
Black Adam, jonka pääosassa nähdään itse The Rock! 


Näin meni sekin viikonloppu ystävien seurassa. 
Ihanaa oli vielä saada oma poikakin reissuun mukaan. 
Poika lähtee armeijaan 2.1.23, joten alkaa olla hetkeen viimeiset päivät yhdessä täällä menossa. 
Kirppiksillä ei tällä reissulla käyty, ehkä ensi kerralla sitten. 

Miten sinä vietit viikonloppusi? 
Minkä elokuvan olet viimeksi nähnyt? 
Ihanaa jouluviikkoa teille kaikille ❤️



perjantai 16. joulukuuta 2022

Sinistä satiininauhaa

 



Näin joulun alla minuun iskee usein askarteluinto. 
Kaappeja siivotessa löysin Mialta saamani sydämen muotoisen kranssikehikon.
Kaapista löytyi myös kokoelma erilaisia nauhoja, jotka taas olen saanut vanhemmalta kummitytöltäni.
Päätin yhdistää nämä kaksi löytöä.
Tietenkin aloitin homman ennen kuin tajusin, että tästähän voisi vallan postauksen tehdä :)


Tässä olen nyt kieritellyt parhaani mukaan satiininauhan kehikon ympärille.
En laittanut kierteisiin liimaa, näin nauhan voi helposti vaihtaa jos haluaa.
Laitoin hetkeksi nupparilla nauhan kiinni, että ehdin kaivella kuumaliimapistoolini esille.
Kuumaliimalla sain siististi kiinnitettyä nauhan kranssipohjan toiselle puolelle.


Tein vielä kerroksellisen rusetin kranssia koristamaan.
Tämän kiinnitin kranssipohjaan myöskin kuumaliimalla.


Kranssipohjassa on valmiiksi renkula ripustamista varten.
Simppeli, mutta mielestäni kaunis kranssi on valmis.

Arvatkaas minne aion tämän kranssin viedä?
Hih, vien sen Mialle Karkkilaan :)
Blogi ja bloggaaja vaikenevat pitkästä aikaa viikonlopuksi.

Oletko sinä tehnyt jouluaskarteluja?
Onko kaikki lahjat jo ostettu?
Ihanaa viikonloppua teille kaikille!




maanantai 12. joulukuuta 2022

Viikonlopun kuulumisia

 




Hei meillä sairastellaan taas.
Miesflunssa osoittautuikin koronaksi ja täällä nyt tapitetaan kotosalla muutama päivä vielä.
Jotenkin sitä on jo turtunut koko koronaan, toivoo vaan aina pääsevänsä mahdollisimman pienillä ja lievillä oireilla koko taudista.

Olen laittanut maitovaahtoisista kahveistani kuvia Instagramiin, koska olen niin onnessani uudesta maidonvaahdottajastani :)
Leipäisin pienen satsin korvapuustejakin, onneksi makuaisti vielä pelaa, vaikka pojalta hajuaisti katosikin pariksi päiväksi.
Hän totesi, että hyvä juttu, nyt voi piereskellä huoneessa rauhassa ilman että tarvitsee hajuista kärsiä...Pojat :D

Viime viikolla töistä tullessa kaaduin kahteen otteeseen meidän ulko-oven lähellä.
Ekalla kerralla pääsin ylös nopeasti astuin kaksi askelta ja kaaduin samalla tavalla uudestaan.
Nyt on vieläki polven aluset mustelmista mustina, onneksi ei käynyt pahemmin.
Saatoin päästää suustani voimasanan toisen voltin jälkeen.

Muistakaahan siis kävellä varovaisesti!
Pysähtykää välillä ja tuoksutelkaa joulun tuoksuja.
Mukavaa viikkoa kaikille <3



perjantai 9. joulukuuta 2022

Viikonlopun biisilista



Pitkästä aikaa biisilista tälle viikonlopulle, olkaapa hyvät!
Näiden kappaleiden soidessa hoituu täällä taloudessa sekä ruoanlaitto että siivoukset.



 




Ja illan hitaana


Ihanaa viikonloppua ja hyviä kuunteluhetkiä teille kaikille <3





tiistai 6. joulukuuta 2022

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 



Hyvää itsenäisyyspäivää 105-vuotias Suomi.


Täällä päivää juhlistetaan lämpimillä juomilla, koska perheen ukkeleihin iski nuha...aika paha man flue sanoisin.
Muki on Kierrätyskeskus löytö ja sanoisin, että sopii täydellisesti kuuman kaakaon hörppimiseen.

Ihanaa viikkoa teille kaikille <3



torstai 1. joulukuuta 2022

Töitä, sydämiä ja palautetta

 



Tässäpä kuva työminästä!
Olin menossa hakemaan ruokakärryjä ja oli napattava pakollinen hissiselfie.
Töissä viihdyn joustavissa ja päällä mukavan tuntuisissa vaatteissa.
Isot collaget ja tunikamekot leggareiden kanssa ovat ihan ykkösvalintoja minun hommiin.
Huomenna kuitenkin laitetaan päälle vähän parempaa Seppälää, koska vietämme päiväkodilla itsenäisyyspäivän juhlaa.


Tällä viikolla pääsin tutustumaan kommunikaatiokansioihin ja niiden käyttöön.
Huh miten paljon voikin kuvien avulla parantaa kommunikointia lapsen kanssa, jolla ei ole vielä tarpeeksi sanoja sujuvaan vuorovaikutukseen.
Kansioissa oli kivaa myös se, että sinne saa lisättyä lasta kiinnostavia asioita kuvina.
Voi laittaa lempi ohjelmista kuvia, leluista tai vaikka musiikista.


Eilen olin lasten kanssa muovailemassa.
Olin aika ylpeä itse tekemästäni lumiukosta, josta ei nyt ole kuvaa tähän hätään :)
Kesken muovailun 5v. tyttö nouseen tuoliltaan ja kävelee varovasti luokseni.
"Outi, mä tein sulle sydämen, koska mä tykkään susta!"
Sydänhän siinä suli <3
Lapset, heidän vuoksi tätä työtä jaksaa tehdä.
Heiltä saa aina aitoa palautettakin.
Eilen sain esimerkiksi palautetta kynsistäni, palautteen antoi 3v. poika.
"Mä tykkää tosta ja tosta ja tosta kynsi, ei tykkää tosta ja tosta."
Eli glitterikynnet ja kynnet joissa "timantteja" olivat hyviä, mutta yksiväriset ei olleet ollenkaan hyviä :)

Ensi maanantaina pidänkin vuosilomapäivän, joten pääsen nauttimaan pitkästä viikonlopusta.
Nyt vielä juhlintaa siis töissä tiedossa!
Jotenkin ollut kiva pössis tämän viikon töissä, joten toivon kovasti, että jaksettaisiin samoilla fiiliksillä vetää loppuvuosi.
Usko on kova meidän tiimiä ja koko ryhmää kohtaan <3

Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille!