perjantai 28. huhtikuuta 2023

Riisipallot airfryerissa

 



Tiedättekö miten hyvältä tuntuu, kun saat oudon idean ja sen toteutus toimii täydellisesti?
Minulle tuli tällainen idea ja päätin sen heti toteuttaa.
Vaikka meinasi olla aineksista puutetta, en siltikään luovuttanut ja lopputulos oli niin hyvä, että näitä teen ehdottomasti toistekin.
Minun ideani oli siis riisipallot airfryerissa.


Mies oli keittänyt liikaa basmatiriisiä ja siitä se ajatus sitten lähti.
Pyörittelin riisistä 5 palloa.
Loppu riisit käytin vielä kanakastikkeen kanssa.


Seuraavaksi pyörittelin riisipallot kananmunassa.
Näitä palleroita varten käytin vain yhden kananmunan.
Tällä kananmunalla olisi saanut vielä toisenkin satsin riisipalloja pyöriteltyä.


Kaapista ei tietenkään löytynyt korppujauhoja, eikä ollut edes maissihiutaleita kuorrutusta varten, joten päätin tehdä leivänmuruja paahtoleivästä.
Paahdoin 2 leivänpalaa rapeiksi paahtimessa, odotin että ne vähän jäähtyisivät ja pistin ne sen jälkeen blenderiin, jossa niistä tuli tällaista murua.
Murut maustoin suolalla, pippurilla, paprikajauheella, valkosipulijauheella ja n.1tl: lla sriratsa kastiketta.
Tämän jälkeen pyöritin pallot leivänmuruissa.


Paiston riisipalloja 10 minuuttia 180 asteessa airfryerissa.
Riisipallojen pinnasta tuli ihanan rapsakkaa, mutta sisus pysyi pehmeänä ja herkullisena.
Dippinä toimi paprikamajoneesi, joka sopi makunsa puolesta täydellisesti näiden herkullista palluroiden kanssa.

Tämä menee jatkoon ja ensi kerralla teen isomman satsin ja pyydän tyttären ja vävynkin näitä testaamaan.
Herkullista vappuviikonloppua teille kaikille <3
Muistakaa myös herkutella!




tiistai 25. huhtikuuta 2023

Kierrätyskeskuslöydöt

 



Lauantaina päätin lähteä keväisessä asussani pitkästä aikaa käymään Kierrätyskeskuksessa.
Etsinnässä oli aurinkolasit ja lasiset kahvikupit minulle ja Rachidille.
Hameeni on muuten myös kirppislöytö, Salon Radio kirppikseltä.



Aurinkolasit löytyivät, jee!
Onneksi joku oli näistä H&M:n laseistaan luopunut, koska nämä olivat niin mukavat päässä ja antavat juuri sopivasti suojaa silmille auringolta.
Mielessäni oli eri malliset lasit, mutta nämä olivat ainoat oikeat minulle tällä kertaa.
Hintaa laseilla oli 2€.


Sitten teinkin yllätyslöydön tauluosastolta.
Tämä neljästä kaakelista tehty taulu veti puoleensa, johtui varmaan Aku Ankasta :)
Ajattelin ensin irroittaa kaakelit kehyksistä, mutta nyt kun olen katsellut taulua muutaman päivän ajan, se saakin toistaiseksi olla ihan tällaisenaan.
Taulun harmaat osat kiiltävät valossa hopeisina, joka on siis pelkkää plussaa!
Taulu on meillä keittiössä.
Jos joku tietään tästä RW:stä (jonka nimikirjaimet löytyvät kaakeleista) jotain, niin kerro ihmeessä minulle lisää.
Taulu maksoi 3€.


Ja löytyihän sieltä meille vielä ne lasiset kahvikupitkin.
Nämä näyttivät olevan Ikean kupposet.
Tykkäsin näistä vähän erilaisista kahvikupeista kovasti.
Kupit maksoivat yhteensä 1€:n.


Kahvikin näyttää hyvältä kupposessa, vai mitä?

Ihan mahtavaa oli löytää kummatkin listalla olleet asiat Kierrätyskeskuksesta ja vielä tuo yllätyslöytökin lisänä.
Voin sanoa olevani enemmän kuin tyytyväinen!
Ihanaa viikkoa teille kaikille <3



perjantai 21. huhtikuuta 2023

Eid al-Fitr 2023

 



Eid al-Fitr on islamilainen juhla, jota vietetään ramadanin, paastokuukauden, päättymisen kunniaksi. 
Juhla on kolmipäiväinen ja ajoittuu islamilaisen kalenterin kymmenennen eli šawwal-kuukauden alkuun. 
Sekä sunni- että shiiamuslimit viettävät Eid al-Fitriä.
Täällä siis vähän juhlitaan erityisesti nyt perjantaina ja ehkä vähän viikonloppuna.

Hyvää Eidiä sitä viettäville ja oikein ihanaa viikonloppua kaikille <3



tiistai 18. huhtikuuta 2023

Viikonlopun kuulumiset


Mansikoiden syönti on alkanut, jee!
Lidl:ssä oli mansikat alessa ja voi miten ihanilta ne maistuivatkaan mustikoiden ja jogurtin kanssa.
Tästä alkaa meidän mansikkakausi.
Odotan jo perjantain herkkupäivää, taidan ostaa mansikoita ja jätskiä.


Lauantai-iltana pääsin taas rapsuttelemaan tätä suloista nappisilmää.
Kävimme koirapuistossa yhdessä.
 Noomi purki energiaa ja me tyttären kanssa parannettiin maailmaa.
Noomi on niin rakas ja aina yhtä innokas, kun näkee tämän mummin.
Onni on olla koiramummi <3


Viikonlopun kukkalöydön tein taas kerran Citymarketin kukkapuolelta.
Tämä suloinen ruukku kukkineen oli ale-kukissa ja maksoi vain 3€.
Näistä kukista on toivottavasti iloa pitkäksi aikaa.
Toivottavasti siksi, että olen onneton kukkien hoitaja...siksi usein suosinkin leikkokukkia.


Viikonloppuna tein helppoa mutta herkullista ruokaa.
Crispy Chicken mausteilla päällystettyjä broilerin filepaloja, salaattia, kurkkua, tomaattia, salsaa ja kaiken päälle vielä paprikamajoneesia.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Tästä ei jäänyt ruokahävikkiäkään, kun viimeiset salaatit ja muut härpäkkeet mussuttelin fetajuuston kanssa seuraavana päivänä.

Leppoinen viikonloppu, mutta taas kerran aivan liian lyhyt.
Olisi kyllä ihanaa, jos viikonloppu olisi edes sen kolmen päivän mittainen.
Ensi viikonloppua odotellessa...silloin pitäisikin pitkästä aikaa käväistä Kierrätyskeskuksessa.
Ihanaa viikkoa teille kaikille <3


 

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Hiustaikoja

 



Tässä kuulkaa nyt todistusaineistoa siitä, miten hulluus kannattaa joskus ja miten pienillä napsauksilla saa itselleen ihan uuden lookin.
Kiitos Nila myös kommentistasi, joka antoi viimeisen sysäyksen tälle touhulle :)
Kovasti olen viimeiset 13 vuotta selittänyt itselleni ja muillekin, että otsahiukset eivät sovi minulle kun otsan kohdalla hiuksissa on suuri kierre ja tasaisen kaunis otsatukka olisi haave vain.
No katsokaa tuo video ennen kuin näytän teille lopputuloksen!


Hah hah, luulitte jo näkevänne miltä otsis näyttää :D
Ukko sorsa osaa kyllä olla komea!
En kiusaa teitä nyt enempää...


Tältä se lopputulos nyt sitten näyttää.
Olin iloisesti itsekin yllättynyt, miten kivalta otsatukka taas pitkästä aikaa näyttää.
Sain myös kehuja, että näyttäisin nuoremmalta otsahiuksineni...mene ja tiedä sitten.

Mutta tällaista hulluttelua tällä kertaa :)
Jos olette Tik Tokissa niin ottakaa seurantaan minut myös siellä @outikrimou
Teen sinne paljon huumorivideoita, jotka kyllä yritän aina jakaa myös Instagramin stories osioon.
Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille <3








tiistai 11. huhtikuuta 2023

Italialaisia herkkuruokia

 



Ensimmäistä kertaa tein oikein pitkän kaavan mukaan focaccia leipää.
Minulla ei ollut tarpeeksi oliiviöljyä, mutta korvasin puuttuvan öljyn juoksevalla margariinilla.
Leipä ei synny tunnissa eikä kahdessakaan, vaan sen tekemiseen meni nelisen tuntia.

Tein leivän Tik Tokista nappaamallani ohjeella:

4,25 dl lämmintä vettä
2 tl kuivahiivaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
n.5½ dl vehnäjauhoja

Taikinan annetaan nousta 15 minuuttia ja tämän jälkeen sitä nostellaan reunoista kohti keskustaa.
Annetaan nousta uudestaan 15 minuuttia ja nostellaan taas.
Tämän jälkeen taikinapallo saa nousta rauhassa 1½h.


Tässä vaiheessa loppui se oliiviöljy ja heittelinkin pellille 3 rkl (ohjeessa tämä määrä oliiviöljyä) juoksevaa margariinia.
Kuvassa näyttää ihan hurjalta määrältä, mutta kyllä sitä oli vain 3 rkl :)
Kuvassa taikina on jo noussut pellillä toiset 1½h ja olen painellut sitä sormillani.
Hauskoja nuo ilmakuplat.
Ripottelin päälle vielä hippusia merisuolaa.
Tässä vaiheessa taikinan päälle voi laittaa yrttejä, oliiveja tai vaikka kirsikka- tai aurinkokuivattuja tomaatteja.


Leipää paistetaan 225 asteisessa uunissa n.20 minuuttia.
Leipä on rapsakkaa pinnalta ja pehmoista sisältä.
Ihan hurjan hyvää.
Syötiin sellaisenaan kahvinkin kanssa.


Ruokana oli lasagnea, joka sekin onnistui erinomaisesti.
Mies naureskeli, että minussa taitaa asua joku piilo italialainen mamma, kun minulta onnistuu leivät, pastaruoat ja pizzat kuulemma niin hyvin :)

Ei siis syöty mitään perinteisiä pääsiäisherkkuja, mutta herkkuruokia kuitenkin.
Mites teillä, mitä teidän pääsiäismenuissa oli?
Uppoaako italialaisen keittiön herkut?
Ihanaa viikkoa kaikille <3





perjantai 7. huhtikuuta 2023

3 x kuukauden kuva

 



Vihdoinkin sain tehtyä tämän 3 kuvaa maaliskuulta.
On niin ollut kiirettä, että hyvä kun ehtii sohvalla köllötellä välillä :)

Arkikuva:
Tähän valitsin kuvan töistä.
Meillä pidetään viikottain musapedaa lapsille ja aiheena on nyt ollut kevät.
Mutta koska minä olen minä, niin halusin tämän hassun laulun valita yhdeksi laulettavaksi lauluksi.
Ensimmäisellä viikolla tutustuttiin lauluun ja lasten toiveesta toisella viikolla oli lauluun lisätty 6 uutta supersankaria...tai no 5 ja yksi prinsessa :D

MusaPedan avulla lisätään mahdollisuuksia antaa varhaista tukea eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten ryhmissä.
Toiminnalla tuetaan lasten suomen kielen oppimista ja vuorovaikutustaitoja niin, että yhdenvertaisuus, osallisuus ja yhteisöllisyys monikulttuurisissa lapsiryhmissä lisääntyvät.


Kuukauden huippuhetki:
Sain itselleni todistuksen suorittamastani koulutuskokonaisuudesta.
Tämä koulutus on auttanut minua löytämään vahvuuksiani myös työn ulkopuolisessa elämässä.
Opin myös, että ei ole itsekehua kertoa omista vahvuuksistaan.
Jos esim. työtiimissä kaikki saavat käyttää vahvuuksiaan hyväksi, voi työskentely parhaimmillaan olla aikalailla buenoa.


Ei mennyt niin kuin Strömsössä kuva:
Tämä tuleekin nyt poikkeuksellisesti videon muodossa.
Toivottavasti näette sen, koska en viitsi näin lyhyttä videota ladata Youtubeen.
Laitan saman videon Instagram stories osioon, joten sieltä sen voi ainakin nähdä.

Tiedättekö kun teillä on mielikuva ihanasta koiravideosta, jossa teidän karvainen lapsenlapsi tulee kylään ja hypähtää mummin rapsutettavaksi?
No ei mennyt ihan näin seesteisesti tämä vierailulle tulo maaliskuussa :)
Noomi on niin rakas ja ihana hauveli, mutta vielä pentu, joten menoa piisaa.
 Ja kyllähän tämä video naurattaa kaikessa kaaoksessaan!


Tässäpä oli minun kolme maaliskuun kuvaani, ensi kuun alussa taas uudet kuvat.

Ihanaa pääsiäisen aikaa ja vapaa päiviä kaikille <3






maanantai 3. huhtikuuta 2023

Rajoitettu painos: 48 vuotta mahtavana olemista

 



Ihan mahtava teksti tässä paidassa.
Vitsit miten toivonkin, että aina tuntuisi yhtä hyvältä kuin nyt tuntuu.
Vuosi on taas tullut lisää ikää ja 50 lähenee uhkaavasti :)

Mitä olen oppinut elämässäni tähän mennessä?
Olen saanut toivomani perheen, johon kuuluu ihana mieheni ja meidän kaksi niin rakasta lasta.
Haaveilin lapsista jo yläasteella ollessani ja valmistinkin veistossa pari puulelua tuleville lapsilleni, kääk!
Rakkauden löytäminen ja sen vaaliminen on ollut välillä työlästä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Rachid <3
Äitinä olen mielestäni rento, mutta annahan jos joku yrittää tehdä väärin minun lapsiani kohtaan.
Silloin on kuulkaa oksat pois suutarin joulukuusesta (miten joulukuusi ja suutari liittyvät mitenkään toisiinsa?)!
Perhe on tärkein asia elämässäni <3

Toinen oppi tai saavutukseni liittyy työelämään.
Olen sellaisessa työpaikassa, jonne meneminen aamuisin ei ahdista (paitsi joskus harvoin).
Tähän pääsin irtautumalla toksisesta työympäristöstä, josta lähteminen sattui sydämeen, mutta oli yksi rohkeimmista teoistani...ja se kannatti!
Jos ahdistaa ja tuntuu siltä, että mielummin jäisit peiton alle piiloon kuin lähtisit työpaikallesi, silloin on aika vaihtaa maisemaa.


Kolmas oppi on itsensä hyväksyminen.
Tämä onkin sellainen oppi, että valmista ei varmasti tuli koskaan.
Olen yrittänyt etsiä itsestäni niitä hyviä asioita, sekä ulkoisia, että sisäisiä.
Ulkoisia asioita käsittelinkin jo postauksessani Puhutaan kehoistamme.
Olen sellainen ihminen, että haluan itse tehdä päätelmän toisesta ihmisestä.
Me kaikki tulemme toimeen erilaisten ihmisten kanssa, joidenkin kanssa synkkaa, kun taas toisten kanssa ei sitten millään.
Minä olen saanut sellaisen kuvan, että minua on helppo lähestyä ja minulle usein kerrotaankin omista asioista.
Olen siis ilmeisesti hyvä kuuntelija.
Olen myös huomannut, että kiroilu, itkeminen, tanssiminen ja laulaminen auttavat lievittämään pahintakin ketutusta :)
Huumorintajuni on melko tuhma, mutta huumori on myös yksi keinoistani selvitä rankoistakin hetkistä.
En ole kaikkien makuun, mutta mielestäni olen aika hyvä ihminen kuitenkin!


Sain siskoltani tämän hauskan mukin lahjaksi.
Muki kuvaa minua hyvin.
Sisko jos kuka tietää millainen olen.
Akka on huumorilla höystetty pepun heiluttelija :D

Minä käyn juhlistamaan perheen kanssa tätä vanhenemista vielä hetkeksi.
Ihanaa uutta viikkoa ja huhtikuuta teille kaikille!