maanantai 27. helmikuuta 2017

Kauluri



Kauluri, tuo keksintö, jota en koskaan uskonut tekeväni.
En ainakaan itselleni.
Sehän kuristaa (tiedätte jo varmaan ikuisen kuristaa-ongelmani).
Ihania kaulureita kuitenkin tuli vastaan käsityöryhmissä.
Kovasti näyttää helpolta hommaltakin.
Enhän minä nyt tällä kipeällä kädellä voi tuollaista käydä tekemään.

Tässä vaiheessa mies puuttui jo peliin.
"Sulla on ne vajaat lankarullat pyörineet tuolla kaapissa jo pari vuotta, voisko niistä tehdä vaikka sen kaulurin?"
No voishan niistä!
Ajattelin, että vaikka tekisin pari kerrosta illassa, onnistuisin saamaan valmista vielä tämän talven aikana.
Kiitos vaan ystäväni äidille, joka nämä lankarullat antoi minulle.

Tuumasta toimeen siis.


40 silmukkaa ja koko ajan oikeaa kutoen.
75cm pitkä suorakulman muotoinen tekele on valmis.
Bambupuikot ovat muuten todella kevyet, eivät ainakaan kipeyttäneet kättäni enempää kuin se jo valmiiksi on.


Sitten vain asettelin valmiin kutomuksen (ei ole varmasti oikea sana, olisiko neule oikea?) haluamaani muotoon.
Kaulusta olen muutamalla piilopistolla ommellut kiinni niskan puolelta.


Ompelin vielä pari kierrätyskeskuksesta ostettua nappia koristeeksi ja sitten kauluri oli valmis.
Näin saatiin ne jämälangatkin käytettyä.


Kipeän käden kanssa hommaan meni pari viikkoa.
Enpä uskonut koskaan enää laittavani kauluria kaulaan, mutta tässäpä sitä nyt ollaan.
Ei muuten kurista yhtään ja lämmittää mukavasti myös rintakehääkin.
Kauluri tuli minulle maksamaan 0.10€, sen verran maksoin noista napeista.

Mitäs tykkäätte tällaisesta kaulurista?
Kuristaako teitä kaikki kaulaan osuva?

Ihanaa alkanutta viikkoa <3



lauantai 25. helmikuuta 2017

Lapsuuden aakkoset



Nappasin mukaani Keyword: Love blogista ihanan postausidean.
Elämäni aakkoset on pyörinyt monessa blogissa, mutta Jonna oli alkanut miettimään menneitä, lapsuutta ja asioita, jotka olivat juuri silloin tärkeitä.
Näin hän keksi idean tehdä postauksen Lapsuuden aakkosista.

Minusta idea oli aivan ihastuttava.
Usein pysähdyn miettimään omaa lapsuuttani ja sitä, miten onnellinen olin, miten ihanat vanhemmat minulla oli ja miten olo oli aina niin turvallinen.

Tässä siis ovat minun lapsuuteni aakkoset:


A- Aurinko, jos sitä ei näkynyt Suomessa kesällä, me lähdettiin ulkomaille.
Oli ihanaa matkustella ja nähdä uusia maita, tutustua uusiin ihmisiin ja oppia aina jotain uutta.

B- Banaanit.Meillä oli kotona aina banaaneja ja itse tykkäsin tehdä niistä banaanilettuja tai pilkkoa banaania jogurtin joukkoon.
Banaanit säilytettiin aina huoneenlämmössä ja niitä tuli napsittua muutama päivässä.

C- Vitamiinit. Äiti laittoi aina aamulla meille vitamiinipillerit odottamaan pöydän kulmalle.
Aamupalan jälkeen otettiin lisävitskut (eli vitamiinit).

D- Drakma. Rakastuin Kreikkaan ja kreikkalaisten ystävällisyyteen.
Paras loma oli rippikouluni jälkeen, kun mentiin Kos:lle ja siellä tutustuin Jyväskyläläisiin siskoksiin Caritaan ja Marikaan.

E- Espoo. Olen asunut Espoossa suurimman osan elämääni. Asuimme Otaniemessä kun synnyin, sieltä muutimme Kirstinmäkeen, jossa asuimme kahdessa eri asunnossa. Kirstinmäestä muutimme Espoonlahteen ja Espoonlahdesta Latokaskeen. 
Itseasiassa asun nyt aivan entisen kotikotini vieressä.

F- Faaraot. Faaraot kiehtoivat kovasti, varsinkin teini-iässä.
Kaikenlaiset tarinat faaraoiden elämästä olivat mielenkiintoisia.


G- Golf, tai siis minigolf. Ai vitsit miten hauskaa se oli.
Se oli peli, missä ei kukaan kisannut tosissaan, vaan pidettiin vaan hauskaa.
Välillä oli hauskempaa hävitä kuin voittaa.

H- Hynynen, se on minun tyttönimeni.
Muistan miten aina vastattiin kotipuhelimeen, että Hynysellä, Outi puhelimessa.

I- Isi. Isi opetti miten autoon vaihdetaan renkaat, tulpat ja suodattimet.
Isi opetti korjaamaan asioita.
Isi osasi kaiken ja oli tietenkin maailman vahvin ja viisain.

J- Jäätelö. Sitä tuli kesäisin syötyä ja muistan miten äiti teki joskus myös uunijäätelöä. 
Oli jännää, miten uunista voikin tulla ulos kylmää jätskiä.

K- Katja on minun pikkusiskoni.
Elämäni muuttui kun pikkusiskoni syntyi.
Olin hurjan ylpeä tullessani isosiskoksi, olin silloin 4 vuotias.
Muistan miten pihalla kaverit kysyivät, että voivatko tulla katsomaan minun siskoani ja minä sanoin, että ette voi, se on vielä niin pieni :)

L- Leikkiminen. Olin poikatyttö, lähes kaikki ystäväni olivat poikia.
En viihtynyt hameissa ja mekoissa, vaan mielummin laitoin housut.
Silloin pystyi pomppimaan ja kiipeilemään paremmin.


M- Mia. Rakas ystäväni Mia, jonka luona tälläkin hetkellä olen yökylässä Muhiksen kanssa.
Tutustuin Miaan kun muutimme kesken kolmannen luokan ja jouduin vaihtamaan koulua.
Heti ensimmäisenä päivänä meistä tuli ystäviä.
Mia näytti siltä, että hiukset olisi leikattu potta päässä ja minä näytin MTV:n mainospöllöltä.
Olemme olleet ystäviä jo 33 vuotta.

N- Neulominen vai onko se sittenkin kutominen. Innostuin neulomisesta jo ala-aste ikäisenä.
Tein ensimmäiseksi patalapun, sitten neliöistä tossuja ja lopulta jopa villapaidan.

O- Omenainen. Muistan miten varasimme aina leffaliput puhelimella.
Oli hauskaa keksiä nimiä, joilla liput sitten piti pokkana lipputiskiltä hakea.
Minäkin tilasin liput Outi Omenainen nimellä useamman kerran.

P- Parveke. Ystäväni Anne asui vieresessä rapussa Espoonlahdessa.
Aina kun tuli toiselle asiaa, huudeltiin parvekkeiden kanssa.
Anne tuu parvekkeelle, täällä huutaa Outi.
Meidän parvekkeet olivat aivan vierekkäin.

Q- Quuppa, Dingon rumpali oli aika ihqu.
Dingon kuvia piti olla seinillä ja kasettia kuunneltiin niin paljon, että se kerran jopa kului puhki yhdestä kohdasta. 
Onneksi sen sai palalla teippiä korjattua.

R- Rakkaus. Meidän perheessä puhuttiin ja näytettiin se, että rakastetaan.
Olimme kovia halailemaan ja suukottelemaan ja tämä onkin asia, jonka olen halunnut tuoda omaankin perheeseeni.
Meillä lapsille muistetaan sanoa usein, että he ovat rakastettuja ja tärkeitä.


S- Soukka. Kävin Soukan ala-astetta ja hengailin nuoruuteni Soukassa.
Joka koulussa ei ollut musiikkiluokkaa, mutta Soukan koulussa oli ja sinne sitten päädyin.

T- T-kauppa. Kirstinmäessä, lähellä kotia oli pieni T-kauppa ja sieltä piti aina käydä ostamassa kymmenellä pennillä purkkaa.
Paketissa oli kaksi purkkatyynyä ja ne olivat pastelllivärisiä.
Samantien kun purkan pinta oli rikki, siitä lähti maku.
Silti niitä aina piti ostaa lisää.

U- Ulkoilu. Lapsena tuli enemmän oltua ulkona kuin sisällä.
Aina oli joku hakemassa penkki- tai keinupehvikseen tai leikkimään kirkonrotttaa.

V- Volvo. Perheellämme oli keltainen Volvo. 
Tykkäsin siitä autosta todella.
Sisätiloissa oli ihanasti tilaa ja auto sopi hyvin pitkillä matkoille.
Meidän mökillekin kun on matkaa päälle 300 km.

X- tästä tulee mieleen vain neiti tai herra X ja Napakymppi.
Aina piti jännittää, että minne pari pääsee matkalle.
Usein ei minnekään kovin eksoottiseen paikkaan.
Myöhemmin kuulin, että ainakin yksi pari oli todella mennyt naimisiin, tavattuaan Napakympissä.

Y- Yökyläilyt. Minä olin joka toinen lauantai Mialla yötä ja Mia taas ne toiset lauantait meillä.
Oli kiva valvoa myöhään, kikatella ja jutella lempibändeistä ja pojista.
New kids on the block ja MilliVanilli olivat ihan parhaita.


Z- eli Zoo. Korkeasaaressa vierailimme melkein joka kesä.
Siellä oli kivaa ja meillä oli eväätkin aina mukana.
Joka vuosi odotin näkeväni karhut ja apinat, ihan kun en koskaan olisi niitä ennen nähnyt.

Å- Åland. Perhetuttumme asui Ahvenanmaalla ja kävimme siellä kyläilemässä.
Meinasin laivamatkalla tukehtua merkkariin (iso salmiakkikarkki).
Isi nappasi minua jaloista ja kiepautti ylösalaisin ja napautti kunnolla selkään.
Sieltä se karkki sitten irtosi.
Kurkku oli kyllä kipeä pari päivää sen jälkeen.

Ä- Äiti. Huolehti aina, että kaikki hyvin. 
On edelleen aina tukena ja turvana.
Paras äiti, ehdottomasti paras.
Toivon olevani edes puoliksi niin hyvä äiti lapsilleni, kuin oma äitini on ollut minulle ja siskolleni.

Ö- Öljy. Odotettiin siskon kanssa aina vappua. 
Vappuna äiti leipoi munkkeja ja öljyä lämmitettiin aina samassa kattilassa.
Nyt kattila on minulla ja joka vappu minä paistan munkit siinä samassa kattilassa.
Onneksi kuitenkin eri öljyssä :)

Tällaiset olivat minun Lapsuuden aakkoset <3
Millaiset olisivat sinun?



torstai 23. helmikuuta 2017

Paluu ystävänpäivään



Kannattaisi ehkä joskus katsella vähän tarkemmin, että mitä kuvia sitä on koneelle tullut tallennettua.
Olin unohtanut ihan kokonaan nämä ystävänpäivänä ottamani kuvat.
Tein herkkuja koko perheelle.
Näistä tykkäsivät kaikki.

Olen huomannut, että lehtitaikinasta on moneksi.
Tein sekä suolaisia, että makeita herkkuja.


Ensin painelin piparimuotilla sydämiä lehtitaikinasta.
Painoin keskustaan sormella pienen kuopan, voitelin kananmunalla ja lisäsin nokareen omatekoista vadelmahilloa.


Lehtitaikinalevyistä jäi jäljelle reunoja, jotka rullasin "leipätikuiksi".
Päälle raastoin Edam juustoa.


Kyllä tulikin hyvän makuisia, nämä katosivat parempiin suihin aika vauhdilla :)


Valmiiden sydämien päälle ripottelin tomusokeria.


Kylläpä olikin ihana juoda ystävänpäivän kahvit ja herkutella näillä sydämillä samalla.


Minulla on ollut tapana tehdä pienet ystävänpäivälahjat myös työkavereilleni.
Tänä vuonna päätin tehdä heille heijastimet.


Ompelin heijastinkankaasta siivet.
Heijastimen liikkuessa, kummatkin puolet siivistä heijastavat.
Tein sudenkorennon/perhosen näköiset heijastimet pujottamalla helmiä rautalankaan.
Papukaijalukon avulla heijastimet on helppo vaihtaa takista tai laukusta toiseen.

Tällaisia juttuja sitä tuli täällä touhuttua ystävänpäivänä.

Mukavaa torstaita teille kaikille <3 


tiistai 21. helmikuuta 2017

Vauvalle



Minusta tuli täti viidennen kerran tässä kuussa.
Suvun uusin jäsen soi minullekin mahdollisuuden kaivaa ompelukoneen esille ja ommella pieniä yllätyksiä vauvalle.
Arvatkaas mitä muuta pääsin tekemään?
Vaippakakun, vähänkö siistiä.


Tässä vaippakakussa suurin osa on itsetehtyä ja vieläpä kierrätyskankaista.
Myös puinen auto on kierrätyskeskuksesta ostettu ja tuunattu.
Kakun keskellä on paketti kosteuspyyhkeitä ja vaippoja tähän meni yhden paketin verran.
Ylimmällä tasolla on voittamani Benettonin neuleasu vauvalle.
Pehmopupusta teinkin jo juttua tänne blogiin aiemmin.
Jutun voit lukea TÄÄLTÄ.

Lisäksi kakusta löytyy:


Tein vielä tummalle kuolalapulle kaveriksi toisen kuolalapun.
Vaihdoin myös kiinnitykseksi tarrat, hakasen tilalle.
Vaaleampi kuolalappu on kummaltakin puolelta samanlainen.
Kuolalapun ohje löytyy TÄSTÄ postauksestani.


Lisäksi ompelin pikkuisen trikoopipon.
Trikoo pipo on ihanan kevyt, eikä siinä ole turhia saumoja painamassa pikkuista päätä.


Lisäksi virkkasin jämälangasta pikkuiset töppöset pikkuisia jalkoja lämmittämään.


Tämmöisiä juttuja sain tehtyä ja kerättyä vaippakakkuun.

Onko vaippakakku teistä kiva lahja pikkuiselle ja perheelle?
Mitä te tykkäätte antaa vastasyntyneelle tai perheelle lahjaksi?



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Wanhat 2017



Torstaina päästiin ihailemaan ihan oikeita prinsessoja ja prinssejä.
Meidän tytär tanssi vanhojentansseissa.
Täytyy sanoa, että olin varma, että itken vuolaasti juhlissa, mutta ei.
Vähän parien esittelyssä meinasin herkistellä, mutta nopeasti meni ohi.
Juhlat olivat todella upeat ja me vanhempina olimme hurjan ylpeitä meidän tyttärestämme ja tietysti myös hänen parinaan tanssineesta nuoresta miehestä.
Tanssit sujuivat niin hienosti.

Tässä muutama kuva vanhojentanssipäivältä.


Äiti ja tytär valmiina tanssiaisiin.


Harvoin näkee minun miestäni puvun housuissa ja hienoissa kengissä, mutta tänne juhlaan laittauduttiin ihan kunnolla.


Hieno banneri koristamassa salin seinää.


Tämän ilmapalloista tehdyn kaaren alta kaikki parit kulkivat esittelyn aikana.


Meidän Mariam ja hänen tanssiparinsa.
Eipä olisi parempaa paria voinut olla.
Yhteistä koulutaivalta ovat kulkeneet viidennestä luokasta lähtien.


Keskittynyttä menoa.
Voi että, kun sydän meinasi pakahtua <3



Kiitos tansseista kaikille wanhoille ja kiitos myös koululle hienoista järjestelyistä.


perjantai 17. helmikuuta 2017

Hakusanoja



Bloggerista pystyy kivasti seuraamaan, millä hakusanoilla blogiini on päädytty.
Löytyipäs sieltä mielenkiintoisia hakusanoja tällä kertaa.

Outi´s life
Tämä nyt on selkeää, moni on hakenut blogiani suoraan blogini nimellä.

Life Porvoo
Hmmm, tunnen muutaman tosi kivan bloggaajan Porvoosta.
Ei kun hei, olisko tämä postaus 
Porvoo tai sitten tämä Porvoo tai sitten joku vaan hakee Life kauppaa, joka on Porvoossa :)
Kauppahan löytyy osoitteesta:
Piispankatu 19 A 3
06100 Porvoo
(019) 585 477



Lihava keittäjä
Olen kyllä pullukka, mutta en keittäjä.
Keittelen ruokaa kyllä kotona, aika usein jopa, mutta ei minua kyllä keittäjäksi silti voi kutsua.
Ainoa postaukseni jossa mainitaan sekä keittäjä, että sana lihava on tämä


Mustapäät
Mustapäät nenässä
Nämä kaksi hakua tuottavat saman tuloksen, eli tämän postauksen
Postauksessa testasimme tyttären kanssa netistä löytynyttä ohjetta mustapäiden poistoon.


Oi, kauniisti
Jaa-a mistäköhän tässä on kyse?
Kaikkea kaunista olen viime aikoina päässyt blogissani esittelemään kyllä. 
Tykkään myös käyttää sanaa kaunis todella paljon.
Luulenpa kuitenkin, että tässä on kyse Eino Leinon kesärunosta, joka löytyy tästä postauksesta

Valkosipulijauhe
En kyllä löytänyt blogiani tuolla valkosipulijauheella, mutta kun oikein kaivelin muistinystyröitäni, tuli mieleeni nuudeliwokki jota teen.
Nuudeliwokkiin tulee mausteeksi valkosipulijauhetta, joten olisikohan tämä nyt se postaus mikä ilmestyy valkosipulijauhetta hakemalla?
Nuudeliwokki


Olipa hauska nähdä millä hakusanoilla minun blogiani etsitään.
Ihanaa perjantai-iltaa kaikille <3


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Aikuisen prinsessan "kruunu"




Kontista löytyi aivan uusi panta todella edullisesti.
Koitin sitä ja ei painanut yhtään korvien takaa.
Ai niin, tässä taas yksi lisäinfo minusta, olen onnistunut löytämään vain 3 pantaa, aikuisiällä, jotka eivät paina korvan takaa.


Tyttäreni vanhojentanssi puvusta piti lyhentää vähän tyllikerroksien pituutta, joten sain siitä ruusuke materiaalia pannan koristelua varten.
Kaapista löytyi vielä vähän mustaa paksumpaa tylliä, vaalean kaveriksi.


Tein ruusukkeet vain kokoamalla tylliä neulan ja siiman avulla.


Aika kivan näköinen ruusuke, vai mitä?
Lopulla siimalla sain vielä ruusukkeet kiinnitettyä pantaan.
En halunnut ruusukkeita koko pannan mitalle, vaan koristelin pannasta vain puolet.
Pahoittelen seuraavaa kuvaa, meikitön rouva ja kotikolttu päällä kaiken lisäksi.
Keskittykää vain pantaan :D


Helppo ja nopea aikuisen prinsessan kruunuhan siitä syntyi.


Täytyypä testata tätä juhlamekon kanssa. 
Olisikin kiva laittaa tämä hiuksia koristamaan vanhojentansseihin. 
Sitten oltaisiin tyttären kanssa samoissa tylleissä :)

Ihanaa keskiviikkoa <3


maanantai 13. helmikuuta 2017

21 vuotta eikä suotta



Tänään se on, meidän hääpäivä.
21 vuotta olen saanut olla rouva Krimou.

Koska tykkään tehdä listoja, listaan tähän 10 asiaa, miksi rakastan miestäni.


1. Hän saa minut hyvälle tuulelle
2. Hän rakastaa minua sellaisena kuin olen
3. Hänen seurassaa tunnen olevani haluttu


4. Hänen mielestään kaikki mitä teen on hienoa.
5. Hän on ihana isä lapsillemme
6. Hänen seurassaan on aina turvallinen olo
7. Hän on paras ystäväni


8. Hän on hurjan komea
9. Hän tukee minua kun sitä tarvitsen
10. Hän rakastaa minua yhtä paljon kuin minä häntä

Siirappista maanantaita teille kaikille <3