maanantai 31. tammikuuta 2022

Viikonlopun kuulumiset

 


Viikonloppu meni aika perinteisesti.
Siihen kuului kauppareissu, leivontaa, saunomista, sarjan katselua ja leffailua perheen miesten kanssa.
Jotenkin vieläkin tuntuu hauskalta, että minun vauva on jo mies :)

Kävimme äitini kanssa ihmettelemässä Finnmarin liikkeessä Isossa Omenassa.
Minä en ostanut mitään, mutta äitini osti pöytälampun sekä pienen betonisen rasian. 
Kummatkin löytyivät löytöpöydältä ja maksoivat yhteensä 10€.
Lamppu toimii paristoilla ja antaa ihanan pehmeää valoa pimeisiin iltoihin.

Kauppareissun jälkeen aloitin katsomaan Netflixistä uutta sarjaa.
Sarjalla on aivan mahdoton nimi:
Nainen talossa toisella puolen katua kuin nainen ikkunassa.
Jos tykkää murhamysteereistä, suosittelen todellakin katsomaan tämän sarjan.
Jaksot kestävät n.25 minuuttia ja niitä on 8 jaksoa.
Katsoin sarjan samana iltana loppuun, se oli niin koukuttava ja loppuratkaisu on yllättävä.


Lauantaina päätin myös tehdä banaanikakun.
Hedelmäkorissa oli taas pari tummempaa banskua ja muussasin ne kakkutaikinaan.
Kakusta tuli niin hyvää, että sunnuntain päiväkahvilla, siitä oli jäljellä enää puolet :)


Meillä syödään paljon tummaa leipää ja sunnuntaina alkoi tekemään vaaleaa leipää mieli.
Tein pienen sämpylätaikinan ja paistoin meille 9 vehnäsämpylää.


Mikään ei maistu niin hyvältä kuin tuore leipä, jossa päällä on sipaisu oivariinia ja muutama viipale kermajuustoa.

Sunnuntaina katsoimme, vanhaan kauhuleffaan tehtyä uutta jatko-osaa, Candyman.
Edellinen elokuva on vuodelta 1992.
Muistan hyvin tämänkin elokuvan ja neuvon, joka elokuvassa annettiin.
Älä koskaan sano peilin edessä viittä kertaa peräkkäin Candyman!

Viikonloput sujuvat aika samalla kaavalla nykyään.
Välillä etsin kadoksissa olevaa askarteluintoa, välillä innostun leipomaan ja välillä en tee muuta kuin lepäilen ja katselen leffoja.
Mitä sinä puuhastelit viikonloppuna?
Aiheuttiko Valtteri lumimyrsky tuhojaan?

Lumisen leppoista viikkoa kaikille <3



torstai 27. tammikuuta 2022

Boho pyyheripustin

 



Etsin työkaluja työkalupakistani ja kyllä pisti hymyilyttämään, että mitä kaikkea sitä on sinne työkalupakkiin tullutkaan säilöttyä.
Naisen työkalupakissa pitää olla vasara, vaihtopää ruuvimeisseli, kuuskulma avainsarja, paljon erilaisia muttereita, pultteja, nauloja ja ruuveja.
Minulla pakissa oli lisäksi renkaan paikkaukseen tarvittava paikkarasia, koristekiviä, tampooni ja varmaan 15 vuotta vanha nikotiinipurkka.
Samalla kun kikattelin näitä löytöjä, silmä osui muutamaan vanhaan verhoklipsiin...ja siitä se ajatus taas lähti :)


Tässä ollaan ajatus jo viety astetta pidemmälle.
22 saman pituista narun palaa, taitoin palan keskeltä kahtia, pujotin renkaan läpi ja sitten narun päät silmukasta vielä läpi.


Avasin vielä kaikki narut, jolloin lopputuloksesta tuli ihanan pörröinen.
Tässä kuvassa vielä narujen tasoitus tekemättä.
Lisäsin vielä ripuslenkin tähän boho ripustimeen.



Pyyheripustin pääsi heti käyttöön.
Keittiöpyyhe näyttää heti kivemmalta kun sen kanssa on kiva ripustin, vai mitä mieltä sinä olet?

Onko sinulla työkalupakkia, josta voi löytyä vaikka mitä?
Mitä sinä olisit tehnyt tällaisesta verhoklipsistä?
Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille <3



maanantai 24. tammikuuta 2022

Viikonlopun kuulumiset

 



Perjantaina sain kolmannen koronarokotteeni.
Rokotuskohta on vieläkin arkana ja pistopuolen solisluun päällä oleva imusolmuke on turvoksissa.
Ihan samat jutut tapahtuivat myös toisen rokotteen jälkeen.
Muuten rokote ei ole aiheuttanut mitään ongelmia ja olenkin ollut extra touhukas koko viikonlopun.

Perjantaina odotti myös paljon odotettu postipaketti ilmoitus postilaatikossa.
Voitin Johannan Oma maa mansikka blogin arvonnasta Michael Kors:n hanskat itselleni.
Lauantaina sain paketin haettua postista ja hanskat oli kuin tehty minun käsiini.
Kiitos Johanna voitosta ja ihanasta viestistäsi kortissa, jonka lähetit minulle <3


Lauantaina kävin perinteisellä kauppareissulla äitini ja bonusisäni kanssa.
Päätin leipoa pitkästä aikaa sämpylöitä ja niistä tulikin niin hyviä, että jo sunnuntai-iltaan mennessä kaikki sämpylät oli syöty.
Tein ihan perinteisiä vehnäsämpylöitä.
Kuoresta tuli ihanan rapsakka ja sisältä sämpylät taas olivat pehmeän ilmavia.


Lauantaina päätin myös vihdoinkin siivota vaatekaappini.
Muovipussillinen roskiin ja kestokassillinen vaatetta kiertoon.
Siivoamisessa on aina hirveä homma, mutta lopuksi saa olla tyytyväinen, että hommaan ryhtyi.

Sunnuntaina yllätin mieheni msemen lettusilla, joiden ohje löytyy myös blogistani TÄÄLTÄ.
Oli kuulemma oikein onnistunut ja mieluinen yllätys.
Mies nauttii lettuset aina voisulan ja hunajan kanssa ja samalla hörppii aamukahvia :)
Myöhemmin päivällä tein meille naudanlihasuikaleista ja perunoista helpon lihapadan, josta tulikin todella herkullista.
Päätimme myös käydä päiväsaunassa ja saunan jälkeen hörpittiin smoothieta ja katseltiin leffoja.

Viikonloppu oli todella rentouttava, vaikka tulikin touhuttua vaikka mitä!
Mitä sinä puuhastelit viikonloppuna?
Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3




torstai 20. tammikuuta 2022

Herkulliset tortillat

 



Me olemme päättäneet, että viikolla syödään hyvin, mutta ruoan laittoon ei saa mennä liian kauan.
Kukapa sitä jaksaisi keittiössä pitkään seisoskella työpäivän jälkeen.
Yksi meidän perheen suosikkiruoista on tortillat, täytteitä vaihdellen.
Tällä kertaa tehtiin ensimmäistä kertaa tortilloja crispy chicken täytteellä.
Tämä oli niin hyvää, että ajattelin jakaa ohjeen myös teille.

Aloitin valmistamalla broilerit.
Ostin kilon broilerin fileleikkeitä ja leikkasin leikkeet paloiksi.
Palojen joukkoon lisätään pari ruokalusikallista öljyä ja kaksi pussillista crispy chicken mausteseosta.
Maustetut palat paistetaan uunissa 225 asteessa 15 minuuttia.


Broilerin palojen kypsymistä odotellessa voi tehdä kastikkeen valmiiksi.
Kastikkeeseen tulee vain kermaviiliä ja sweet chili dippiseosta.
Sekoitellaan hyvin ja laitetaan jääkaappiin odottamaan muita täytteitä.



Meillä tortillojen sisälle laitetaan aina salaattia, kurkkua ja tomaattia, välillä täytteeseen tulee myös maissia.
Tällä kertaa ei kotoa löytynyt enää maisseja, joten mentiin ilman.


Tortilla lettu lämmitetään,uunissa tai mikrossa, minuutin verran.
Lämpimän lettusen päälle reilusti kastiketta


Broilerit, salaattia, kurkkua, tomaattia ja vielä vähän kastiketta, ai että!
Tortillan saa parhaiten rullalle, kun taittaa yhden sivun pohjaksi ja kaksi sivua keskeltä päällekkäin.
Sitten vaan survotaan suuhun ja nautiskellaan.
Sottaista hommaa parhaimmillaan!

Millaisia vakioruokia teillä on?
Tykkäätkö sinä tortilloista?
Herkullista loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille <3



maanantai 17. tammikuuta 2022

Viikonlopun kierrätyslöydöt

 




Lauantain kauppareissulla käväisimme myös Kierrätyskeskuksessa.
Porukkaa oli todella vähän liikenteessä ja olikin kiva kun pääsi rauhassa tutkimaan tavaroita.
Meidän poika lähti kauppareissulle mukaan.
Hän etsi itselleen farkkuja ja vyötä, joita ei valittevasti tältä reissulta löytynyt.
Vaikeaa oli löytää farkkuja, jotka olisivat lähes 190cm pitkälle ja lihaksikkaalle pojalle sopivat.
Yksi ihan ok vyö löytyi, mutta kuuden euron hinta ei houkutellut.

Emme kuitenkaan päässeet Kierrätyskeskuksesta tyhjin käsin pois.
Minä tein hyviä ja tarpeellisia löytöjä.
Ensimmäinen löytö oli tämä hauskan näköinen ja ihan oikea mehikasvi.
Kasvi oli niin erikoisen värinen, että sitä ei voinut jättää ostamatta.
Ilmeisesti Plantagen luovuttaa kasveja Kierrätyskeskukselle myyntiin, koska näitä oli paljon myytävänä.
Mehikasvi maksoi 1,95€.


Ostin askartelupuolelta viinipullon korkkeja.
Ihan tarkkaan en vielä tiedä, että mihin nämä käytän, mutta käyttämättä ne eivät jää.
Korkit maksoivat 1,50€.


Meidän suorakulmainen lasivuoka hajosi pari kuukautta sitten ja olenkin laitellut laatikkoruokia ja lasagnea soikeassa vuoassa.
Katse osui siis heti isoon lasivuokaan ja vielä kun hintaakin oli vain 3€, nappasin sen mukaani.
Sunnuntaina tässä vuoassa valmistui herkullinen lasagne.


Tämä paistinlasta oli niin söpö, pikkuinen tipukin lastan päässä.
Lasta on pieni ja sopii hyvin kananmunien tai pikkuisten lettujen paisteluun.
Lasta maksoi vain 0,50€.


Olen jo hetken aikaa etsinut toista silikonivuokaa kuivakakkujen tekoon.
Teen erilaisia kakkuja miehelleni, mutta aina vaan näyttävät samalta, kun samassa vuoassa niitä paistelen.
Eipä tarvitse pitäytyä enää yhdessä vuoassa, vaan voin välillä vaihdella.
Vuoka maksoi 1€ ja siinä on eilen leivottu ensimmäinen kakku.


Rakastan tupsuja ja niitä löytyykin sieltä täältä meidän kodista.
Tämä tupsu hehkuu kultaista sävyä ja se tulee aikanaan koristamaan meidän olohuoneessa olevaa vitriiniä.
Tupsu maksoi 1€.

Tällaisia kierrätyslöytöjä tällä kertaa.
Mitä sinä puuhasit viikonloppuna?
Kaunista viikkoa teille kaikille <3




torstai 13. tammikuuta 2022

Kuin sieniä sateella

 



Näin joulun aikaan erilaisia sienikoristeita Søstrene Grene liikkeessä ja niitä ihastellessa muistin, että minullahan on paketti Fimo massaa kotona, joten 1+1 on 2...päätin tehdä sieniä :)
Tein erilaisia kokeiluja, mutta omia lemppareita ovat ehdottomasti kärpässienet.


Näihin sieniin pujotin korukoukut.
Sienistä saa roikkuvia koristeita koukkujen avulla.


Muutamiin sieniin tein kohollaan olevat pisteet, kun taas toisiin vain maalasin ne.


Maalasin sienet akryylimaaleille.
Tein pari tattiakin ja tattimajankin, mutta niistä lisää joskus myöhemmin.


Viimeistelyyn spray lakkaa ja valmista tuli.
Minusta näistä tuli kiva lisä, lipaston päällä olevan, koristemökin kanssa.
Joku päivä vielä rakennan pienen kylän mökeistä ja sienistä.

Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille <3



maanantai 10. tammikuuta 2022

Mietteitä talvesta ja shoppailuasu




Viime päivinä olen ihastellut luonnon kauneutta.
Rakastan talvessa kuuran ja lumen päällystämiä puita ja sitä, miten kauniilta luonto näyttää.
Kylmyyden voisin kyllä jättää välistä :)
Toisaalta taas ihan paras ulkoilusää on sellaiset -5 astetta.
Ulkona ei tule kylmä, kun pysyy liikkeessä.
Saunominen on myös lisääntynyt.
On ihanaa työpäivän jälkeen laittaa sauna lämpenemään ja pestä työpölyt pois.


Eräänä aamuna, töihin mennessä, näin bussipysäkillä tämän yksinäisen havun.
Jotenkin tämä havu toi iloa siihen aamuun ja jollain tapaa myös lupauksen tulevasta keväästä.
Jaksetaan vielä hetki lunta ja kylmää, pian luonto taas vihertää, niin kuin Susanna tähän kuvaan Instagramissa kommentoi.


Lauantaina kävin kauppareissulla äitin ja bonusisän kanssa.
Hauskaa miten innoissaan sitä pukeutuu vähän paremmin, vaikka ei kävisikään muualla kuin ruokakaupassa :)
Monta vuotta sitten, Punaisen ristin Kontista, ostamani villakangastakki (20€) näytti taas kivalta tämän asun kanssa.
Uutena vaatteena H&M:n  alesta ostamani neuleliivi, josta maksoin 4€.
Kesäisen lyhyet housutkin näyttävät talveen sopivilta, kun niihin yhdistää pitkät saappaat.

En ole hetkeen kysellyt teiltä, että millaisia postauksia te haluaisitte blogistani lukea?
Oletko talvi-ihminen vai odotatko jo innolla kevättä?

Kaunista uutta viikkoa kaikille <3


 

torstai 6. tammikuuta 2022

Helppo paperikoriste

 



Helppo ja kevyt paperikoriste syntyy kuviollisesta silkkipaperista.
Paketista silkkipaperia saa tehtyä ainakin kolme tällaista koristetta.
Tietysti aloin taas askartelemaan ennen kuin tajusin, että voisihan sitä ottaa kuvia työvaiheista.
No mutta, ensin otin kolme saman kokoista silkkipaperin palaa.
Kaikki palat taitellaan haitareiksi ja sitten taitetaan keskeltä kahtia.
Leikkasin palojen kärjet teräviksi.
Tässä vaiheessa piti avuksi ottaa pyykkipojat, koska aloin miettimään, että mitä liimaa kannattaisi käyttää.
Päädyin kuumaliimaan ja se olikin hyvä valinta tähän hommaan, koska kokoaminen kävi ihan hetkessä.
Ensin liimasin tekemäni taitoksen yhteen kaikista kolmesta palasta.



Tässä koriste on viimeistä liimausta vaille valmiina.
Yhteen  väliin kiinnitin liimalla vielä tuon ripustuslenkin.
Tuo silkkipaperi on aivan ihanaa. 
Pakko ostaa erilaisia papereita ja tehdä vaikka koko katto näitä täyteen.
Mies nauroi, että pidä langat kuitenkin sen verran lyhyinä, etteivät telkkarin edessä koristeet roiku :)


Koriste on valmis ja ihana...siis ainakin minun mielestäni :)
Silkkipaperin ostin, vähän päälle eurolla, Søstrene Grene liikkeestä.
Liikkeessä oli niin paljon kaikkea ihanaa, että sinne on mentävä uudestaan, ainakin silkkipapereita ostamaan!

Ihanaa loppiaista ja loppuviikkoa teille kaikille <3




maanantai 3. tammikuuta 2022

Viime kuun kirppislöydöt

 



Vuoden ensimmmäistä riisipuuroa syödessä muistin yhtäkkiä, että en ole teille vielä esitellyt joulukuisia kirpparilöytöjä, joten tässäpä nämä löydöt!
Kirpparilöydöt on tehty Karkkilan Taito kirpparilta, joka sijaitsee Karkkilan teollisuusalueella.


Kuten jo varmaan arvasittekin, niin taas löysin pari kivaa vaatetta siskontytöille.
Pienelle prinsessalle löytyi ihana hame, jota voi käyttää näin talvella neuleen ja sukkahousujen kanssa!
Hame maksoi 0,50€.


Teini-ikäiselle, tädin kullalle, löysin kivan H&M:n hupparin.
Hupparillakin oli hintaa vain 0,50€.


Löysin tämän muovisen köynnöskasvin.
Kasviin on joku pujotellut sinne tänne kauniita "timantteja".
Tämän käytän joko kranssiin tai sitten teen siitä ruukkukasvin.
Katsotaan mihin tämä lopulta päätyy.
Köynnöksiä nipussa oli kaksi ja ne maksoivat yhteensä 0,50€.


Tällä kertaa tein löydön myös äidilleni lahjaksi.
Äidilläni on jo punainen lasiomena, joten tämä sopi ihan täydellisesti punaisen kaveriksi.
Rakastan tuo ompun värejä.
Lasisesta omenasta maksoin 0,75€.


Meille kotiin löysin Pentikin säilytyspurkin.
Tämä olikin tämän reissun kallein ostos, vaikka ei oikeasti ollut kallis ollenkaan.
Pulitin Pentikin purnukasta (yritäpä sanoa tuo kolme kertaa nopeasti) 2€.


Kotiin löysin vielä meidän isolle kukolle pikkuveljen.
Kukkoveljekset ovat lähes identtisiä, vaikka tämä onkin puolta pienempi.
Pikkuinen kukko maksoi 0,75€.

Minun laskujen mukaan tuhlasin kokonaiset 5€ tällä reissulla.
Aika pieni summa, jos miettii, että näistä löydöistä sai iloa ainakin neljä ihmistä :)

Innoissani odotan jo tämän vuoden löytöjä.
Toivottavasti tästäkin vuodesta tulee hyvä kirppisvuosi!
Ihanaa uutta vuotta ja uutta viikkoa kaikille <3