Tänään on kulunut tasan 8 vuotta isäni kuolemasta.
Ikävä on edelleen usein läsnä, mutta päällimmäisenä on kuitenkin ihanat muistot omasta isästäni.
Pienempänä taisin olla vähän isin tyttö.
Tykkäsin lähteä mukaan autoa korjaamaan tai pyöriä rassaamaan.
Tykkäsin kalastamisesta, vaikka en edes kalaa pystynyt syömään.
Opin vaikka ja mitä isältäni ja sain usein kuulla olevani rakastettu tytär.
Pidin monta vuotta isin kuoleman jälkeen hänen puhelinnumeronsa oman puhelimeni muistissa.
Oli jotenkin todella vaikeaa päästää tuosta numerosta irti.
Monta kertaa on ollut mielessä, että voi kun voisi soittaa isille ja pyytää häneltä apua jonkin asian korjaamiseksi.
Isi kävi meillä välillä yllätysvisiiteillä.
Takapihan ovelta kuului merkkikoputus ja kun avasit oven, niin ensimmäisenä kuului, että "Onko täällä kaffetta tarjolla".
Siskoni kanssa olemme muistelleet myös meidän lapsuuden iltarutiineja.
Nukuimme kerrossängyssä, minä yläsängyssä ja siskoni alasängyssä.
Isi antoi meille hyvänyön suukot ja ennen kuin sulki valot, hän kääntyi vielä meitä kohti ja sanoi "Uniasento ottakaa...hyvä jatkakaa".
Tämä oli tehokasta, koska me oikeasti kävimme tämän jälkeen nätisti yöunille.
Jos me tuhmailtiin ja isi näpäytti sormiaan ja sen jälkeen osoitti "syyllistä" etusormellaan, oli parasta totella.
Kutsuimme tätä syyttäväksi sormeksi :D
Ai herran jestas mitä muistoja!
Minusta on kuitenkin ihanaa kun voin sanoa, että minulla on tallessa ihan mielettömän hauskoja muistoja isästäni.
Minä olen ikuisesti isäni tytär ja hän oli isäni 37 vuoden ajan.
Minä tulen aina häntä kaipaamaan, eikä kukaan voi koskaan korvata häntä.
Huomaan monessa asiassa olevani kuin isäni, vaikka todella monessa asiassa olen kuin äitini myös.
Minulla on samanlaiset silmät kuin äidilläni (tosin väri on sama kuin isillä), mutta muuten olen isäni näköinen (tähän isäni sanoisi, että yhtä hyvännäköinen).
Olimme isämme kanssa hänen viimeiseen hengenvetoonsa asti.
Sain pitää isääni kädestä ihan loppuun asti.
Kantaessani isäni uurnaa hautapaikalle, mietin, että tässä minä nyt kannan isääni ja kun olin pieni, isäni aina kantoi minua.
Näin se elämää välillä menee.
On iloja ja on suruja.
On hyviä ja sitten niitä huonojakin muistoja.
On syntymiä ja kuolemia.
Näissä fiiliksissä tähän päivään!
Kaunista keskiviikkoa teille kaikille <3
