Se on taas se aika vuodesta, milloin on omaa isää ikävä.
Lauantaina, jos isi olisi vielä elossa, hän olisi täyttänyt 63 vuotta.
Eteisen kaappia siivotessa, löytyi isin ostama villapaita, meidän pojalle.
Poika ei ole mahtunut paitaan enää kymmeneen vuoteen, mutta en silti ole tuota paitaa kiertoon raaskinut laittanut.
Nyt pyörittelin paitaa käsissäni ja se idea vaan iski.
Hei, meillähän on nyt harmaa sohva, joten tämä sopisi tyynynä meidän sohvalle.
Onneksi juuri sain tädiltäni yhden sisätyynyn, jolle siis myös nyt tuli samalla käyttöä.
Ompelin koneella paidan hihat sisäpuolelle piiloon, en siis leikannut hihoja irti.
Pääaukon asettelin niin kuin se minusta näyttää kivalta ja sen ompelin käsin.
Sitten vaan laitoin sisätyynyn paidan sisälle ja ompelin helman kiinni koneella.
Kappas vaan, siitähän tuli kuin tulikin koristetyyny.
Isi-ikävä helpottaa taas hetkeksi <3
Varsinainen ideanikkari olet! :) Siitä tuli hieno tyyny!
VastaaPoistaOma isäni täytti 60.v. lauantaina ihan näin sivumainintana. Sama syntymäpäivä.
Mukavaa uutta viikkoa sinulle! :)
Muistan tällaisen tyynyn (tehty vanhasta paidasta/matosta) nähneeni joskus Parolan Asema-blogissa. Helppohan tuo oli toteuttaa. Samiksia ollaan tossa isien synttäreissä :D
PoistaMiten mahtava idea saada muistot käyttöön kun kaapissa niitä tulee joskus katseltua, mutta nyt paita saa olla esillä koko ajan. Nyt kun ne hihat on tallella niin jos joskus tulee pikkukäyttäjiä niin sen saa purettua takaisin paidaksi :) Mitä ihmettä teillä on juomavedessä kun sulta pulppuaa näitä ideoita :D
VastaaPoistaIhan hyvää tuo vesi onkin täällä :)
PoistaTästä ideasta en voi ottaa kunniaa kuin siitä, että olen hyvä ideavaras. Ihanaa tosiaan oli saada tuo tyynynä tuohon sohvalle. ISI <3