lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tyllihame minulle


Ostin lähikirpparilta kultaista kangasta kaksi palaa. 
Toisen pistin säästöön ja toisesta päätin tehdä hameen.
Tein ihan perushameen, kuminauhavyötäröllä tietenkin.
Edellisestä tyllihame projektista jäi tylliä yli (projektista lisää myöhemmin), joten halusin myös sen hyödyntää tässä samalla.
Tyllihameen tein kaksinkertaisena.
Kiinnitin ompelun ajaksi kaksi hametta yhteen hakaneuloilla.
Vyötärölle ompelin paksun kuminauhan, johon siis on kiinnitetty kummatkin hameet.

Taas joudun toimimaan mallina itse, joten koittakaa kestää :D
Tällainen siitä hameesta sitten tuli:

 Kangas on todella kultainen.

 Tylli on musta.

 Hakaneula kiinnitys ompelun ajaksi.


 Emäntä ite :D huomatkaa myös vaalentunut hiuspehko!

Kengät ovat H&M:stä. 
Olen lisännyt niihin satiininauhat, koska kengät nousevat välillä kannasta kävellessä, nyt pysyy kengät jalassa ja näyttäähän noi nauhatkin ihan kivalta.

Käykääpä myös katsomassa Mintun toista elämäblogia Sateenkaaren alla, siellä on tällä hetkellä menossa pieni arvonta, johon kannattaa osallistua.
Minttu kirjoittelee blogissaan elämästään ja mikä tärkeintä herkuista :D

Hyvää viikonloppua <3

2 kommenttia:

  1. Wau! Varsinainen tyyli-lyyli ja nuo kengät on kyllä söpöt. Luulin et tuo nauha on ollut niissä alusta alkaen. Upea asukokonaisuus kengät ja hame täydentävät toisiaan. :) Vaalea hiusväri nuorentaa sua. Mukavaa viikonloppua ja Kiitos maininnasta. <3

    VastaaPoista
  2. Tyyli-lyyli, hih hih! Ole hyvä vaan maininnasta ja kiitos taas kivan arvonnan järjestämisestä.

    VastaaPoista