Pari viikkoa sitten pyörittiin äitin kanssa kaupoilla.
Prismassa oli erilaisia tyynynpäällisiä alennuksessa.
Äiti osti kaksi pellavaista tyynynpäällistä sohvatyynyihin, yhden hinnalla tietenkin ja samalla katseli siinä pitkää, mutta kapeaa tyynynpäällistä.
Sinne se tyynynpäällinen kuitenkin jäi, kaupan hyllylle.
Äiti kertoi tarvitsevansa tyynyn nojatuolissa istumista varten.
Äitillä on tapana lueskella lehtiä nojatuolissa ja niska jää aina ilman tukea, joten tällaiselle tyynylle olisi oikeasti tarvetta.
Minä kaivelin sitten kangaskätköjäni ja sieltä löytyikin vaaleanruskeaa ohutta kangasta, joka on joskus toiminut verhona ystäväni olohuoneessa.
Verhoja tosiaan oli vain yksi ja siksi ystäväni kankaan aikoineen minulle lahjoittikin.
Siitä sitten aloin suunnittelemaan tyynyä yllätykseksi äidilleni.
Äiti tykkää röyhelöistä, kukkasista ja lämpimistä sävyistä.
Kukkasia en tähän tyynyyn ajatellut ompelevani, kangas on jo lämpimän sävyinen, joten jäljelle jää röyhelöt.
Leikkasin kankaasta suikaleen ja sik-sakkasin kummatkin reunat.
Sisätyyny on Ikean halpistyyny, jonka olen taittanut kaksinkerroin ja ommellut pitkät reunat yhteen.
Tällainen projekti tällä kertaa <3
Nyt jännätään mitä äiti tykkää yllätyksestä.
Mitäs te tykkäätte tästä tyynystä?
Ihana, taas kerran! :)
VastaaPoistaKiitos ihanainen Anna :)
PoistaIhana tyyny <3 Varmasti äitisi tykkää siitä! :)
VastaaPoistaÄidin tehtävä on tykätä lapsensa tuotoksista :D, oikeasti luulen, että tämä tulee olemaan mieluinen.
PoistaIhana tyyny ♥ Minulla on Outi sinulla haaste blogissani, toivottavasti jaksat kirjotella aiheesta ;)
VastaaPoistaHuomenna tulee vastaus haasteeseen. Kiitos <3
PoistaSun tyynyjen fani täällä hihkuu "Juu, juu, tykkään, tykkään!"
VastaaPoistaKyllä se äitikin tästä tykkäsi :D
Poista