tiistai 16. joulukuuta 2014

Not so nacho



Oi että mitä herkkua tehtiinkään viikonloppuna.
Tosi helppoa ja ihan hurjan maistuvaa nacho-jauhelihapaistosta.

Tähän tarvittiin:


400g naudan paistijauhelihaa
150g juustoraastetta (ei laitettu kyllä koko pussillista)
puoli pussia nacho chipsejä (suolattuja)
Medium hot chili salsaa n. 3/4 purkkia


Paistoin jauhelihan.
Maustamiseen käytin suolaa, pippurisekoitusta ja paprikajauhetta.
Levitin pellille leivinpaperin ja sen päälle n.puoli pussia nacho chipsejä.
Chipsien päälle laitoin salsakastiketta.
Paistetun jauhelihan lisäsin salsan päälle.
Lopuksi laitoin reilusti juustoraastetta.

Uuni 200*c, noin 10 minuuttia ja herkku on valmista.


Me tykätään syödä tämä niin, että juusto on vielä hieman venyvää.

Tämän ruuan voisi nauttia leffaa katsoessa ja mikäpä muu elokuva olisikaan yhtä hauska ja tilanteeseen sopivampi kuin:

Elokuva kertoo Nachosta, joka toimii luostarin kokkina ja ruokkii nälkää näkeviä lapsia. Mutta öisin hänestä tulee Nacho Libre, Luchador-painija (meksikolainen showpaini). Esqueleto innoittaa Nachon haastamaan Meksikon julmimmat ja parhaimmat painijat, jotta voisi pelastaa lapset ja saisi sisar Encarnaciónin rakastumaan häneen.

Tämä on niin hauska elokuva. 
Ensimmäisen kerran katsoin tämän yhdessä siskoni kanssa ja naurettiin ihan vedet silmissä.
Kannattaa katsoa!

Hauskaa tiistaita kaikille <3

6 kommenttia:

  1. Minäkin teen tuota melko usein, heitän päälle viel suolakurkkua ja paistamisen jälkeen aiolia😀

    VastaaPoista
  2. Tää on meilläkin se "THE mättö" :D. Helppoa ja taatusti rasvaista ja täyttävää :)

    VastaaPoista
  3. Tämä on kyllä mättöjen mättö ja katoaa pelliltä nopsaan :D

    VastaaPoista