tiistai 8. maaliskuuta 2016

Asiaa blogistani



Kun aloitin tämän blogin kolme vuotta sitten, oli lähes kaikki juttuni tuunauksia, ompelua yms. käsitöitä.
Olen viime aikoina innostunut enemmän myös kosmetiikasta, ihon hoidosta, kaikesta kauneuteen ja muotiin liittyvästä.



Tiedän, että moni lukija on tänne löytänyt juuri niiden tuunailujen vuoksi.
Siksi ihan mielenkiinnosta kysynkin, miltä nämä uudet tuulet blogissani ovat tuntuneet teistä lukijoista?



Olen kategorisoinnut blogini lifestyle blogiksi. 
Tämä kategoria antaa minun tehdä blogissani laajemmin erilaisia juttuja.
Minusta on ollut ihanaa jakaa teidän kanssa kaikki mielenkiintoni kohteet ja nautin suunnattomasti jokaisesta kommentista jonka blogiini saan.

Aika avoimesti kirjoittelen täällä kaikkea, on ollut ihanaa huomata siitä seurannut vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa.


Kiitos ihan jokaiselle teistä, jotka käytte täällä lukemassa juttujani, jotka jätätte kommentteja ja koette minun kanssani näitä uusia innostukseni aiheita.
Eikä huolta, käsityöt, askartelut ja tuunaukset jatkuvat edelleen blogissani, mutta nyt voi tällä tuunaajalla olla kynsissä uusi lakka, tuoksuna uusi parfum tai päällä ihana uusi tunika.

Mä hei tykkään teistä enemmän kuin tästä jäätelöannoksesta ja se on jo paljon :)



Kivaa tiistaita!


40 kommenttia:

  1. Sinä olet aina yhtä ihana Outi, kirjoitatpa mistä tahansa <3 <3. Täällä ollaan, aina.

    VastaaPoista
  2. Laidasta laitaan on jees. Kivat lenkkarit muuten!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans lenkkareista. Sain ne yllätyslahjana mieheltä ♡

      Poista
  3. Minä tykkään tästä nykyisestä lifestyle-linjasata. Se antaa vähän enemmän "vapauksia" kirjoitella ja minusta on muutenkin kiva lukea vähän erilaisia juttuja. Kunhan et kokonaan unohda niitä DIY-juttuja, sillä sinulla on aina ne NIIN kivoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Satu. DIY jutut ei tule loppumaan, koska ne on mun nollausjuttuja.
      Kicaa naistenpäivää.

      Poista
  4. Lifestyle on mielestäni mielenkiintoisin kategoria, koska ei voi tietää, mitä seuraavalta postaukselta odottaa ;)

    VastaaPoista
  5. Minua ei nuo kosmetiikka jutut oikein kiinnosta, kun en juurikaan enää meikkaile. Ei ne kyllä häiritsekkään, mutta tuunauksia ja muita juttuja seuraan silmä tarkkana =)
    Hyvää Naistepäivää Sinulle ihana nainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toinen ihana nainen ♡
      Kyllähän sä Sude mun huulipunajuttuja tietty tuut lukemaan :)

      Poista
  6. Mukava on lukea monipuolisesti eri aiheista :) Jatka samaa rataa vain :)

    VastaaPoista
  7. Sinulla on kiva blogi!
    Mielenkiintoisia aiheita täältä blogistasi löytää!
    Mukavaa naistenpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista Sari ♡
      Upeaa naistenpäivää ♡

      Poista
  8. Minä tykkään tästä lifestyle-linjastasi! Mielellään katselen askartelujasikin ja ihailen niitä, kun itse en oikea askartelija ole. Ja ihailen Ouiti muutenkin rohkeuttasi bloggaajana.
    Täällä ollaan, tulee tuutista sitten mitä tahansa :)
    Upeaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan ihana Tuula ♡
      Mahtavaa, että "löydettiin" toisemme blogien kautta!
      Kivaa naistenpäivää ♡

      Poista
  9. Jatka samaan malliin! Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  10. Tykkään ihan kaikista jutuistasi huivin laittamisesta tuunailuihin:)

    VastaaPoista
  11. Hassu, mua sä et kuitenkaan saa syödä niinkuin jätskiannosta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä et ainakaan olis suklaajätski :)
      Oisitko vaniljajäätelö vihreillä strösseleillä?

      Poista
  12. Kaikki käy :)

    Ihanaista naistenpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  13. Monipuolisuus on rikkautta <3
    Aurinkoista keskiviikkoa Outi, pus

    VastaaPoista
  14. Mun mielestäni lifestyleblogit (tai sekametelisoppa, kuinka vaan :)) ovat kivaa vastapainoa tiukasti tiettyyn aiheeseen keskittyneille blogeille. Ja ihminen menee eteenpäin, ajatukset ja mielenkiinnon kohteet muuttuvat, anna sen näkyä blogissakin :) Aika kauas on munkin blogini mennyt aiemmista tyylipostauksista (joista aika moni lähtikin omiin arkistoihini), mutta blogin täytyy olla sitä mitä itsekin on, muuten menee teennäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on aivan totta. Sen muuten huomaa jos postauksia tehdään "väkisin". Kiitos ihana Pauliina kivasta kommentista. Mä siis jatkan nykyisellä linjalla.

      Poista
  15. Ehdottomasti mukaan kaikkea, minkä koet omaksi alueeksi! Minä ainakin mielelläni luen mielenkiintoisista kosmetiikkauutuuksista ja ihastelen asuvalintoja - mm. se huivipostaus oli tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin niin iloinen siitä vastaanotosta minkä huivipostaus sai.
      Tämä linja pitää ♡♡♡

      Poista
  16. Monipuolinen sisältö kiinnostaa. Omaa blogiani aloitellessa ajattelin, että yksi suuri aihealue olisi sisustus. No eipä olekaan, en sijaan ruoan osuus on kasvanut vuosien myötä suurimmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä mielenkiinnon kohteet muuttuu vuosien saatossa :)

      Poista
  17. Kirjoittele kaikesta, mikä tuntuu omalta ja luontevalta. Ainakin minä luen mielelläni juttujasi laidasta laitaan. Tuunailujututtusi ovat kivoja lukea, niissä on hyviä ideoita ja helppo muidenkin toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana sinä ♡
      Mä taas nautin sun korupostauksista ja ihastelen sun huiveja ja pitkiä neuletakkeja ♡

      Poista