maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pörröiset tiput



Tämän vuoden viimeinen pääsiäisaiheinen askertelu tuli tehtyä nyt viikonloppuna.
Nämä tiput eivät jää vain pääsiäisen koristeiksi, vaan näillä voi leikkiä läpi vuoden.

Tarvikkeina:

* Styroksimunia 3x4cm
* Rautalankaa
* Askarteluliimaa
* Höyheniä
* Keltaista kartonkia
* Musta tussi


Leikkasin rautalangasta kaksi n.12cm pituista palasta, joista väänsin tipulle jalat.


Jalat upotin styroksimunaan.
Nyt tipu alkaa jo vähitellen hahmottua.


Tipun päällystin valkoisilla höyhenillä.
Nokka on leikattu keltaisesta kartongista.
Silmät painoin ensin kuulakärkikynällä ja pyöräytin sitten tussilla näkyviksi.


Toisesta tipusta tulikin hieman meneväisemmän näköinen.
Suloinen pörrötipu <3


Nämä tipuset muuttavat siskoni kotiin.
Siellä jo kaksi leikkijää odottaa näitä pörröisiä tipusia.

Tulihan sitä tänäkin vuonna askarreltua ihan kiitettävästi pääsiäiseksi.
Marmorimunia, foliomunia, istutetut ohrat, virpomisvitsat ja nyt vielä nämä tipuset.

Lomailu on ihanaa ja tänä vuonna oltiin kerrankin koko perhe samaan aikaa vapaalla.
Tytär on saanut rauhassa viettää aikaa ystäviensä kanssa. miehen kanssa ollaan katseltu vanhoja leffoja ja pidetty seuraa pojalle, joka on sairastanut flunssaa koko loman.
Flunssa ei kuitenkaan ole lannistanut tunnelmaa vaan ollaan otettu tästä sisällä nököttämisestäkin kaikki ilo irti.

Seuraava loma onkin sitten vasta kesällä.

Ihanaa maanantaita teille kaikille <3


36 kommenttia:

  1. Voi kun suloisen näköisiä <3 <3

    Ihanaa maanantaita myös sinulle Outi <3

    VastaaPoista
  2. Voi kun hellyttävän näköisiä ♥ Noita täytyy kyllä joskus tehdä itsellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli kyllä aika hauskan näköisiä.
      Nopeasti näitä sai myös tehtyä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Vähän räjähtäneen näköisiä, sopii hyvin tekijänsä kanssa :)

      Poista
  4. Sun pääsiäistiput on vähän tuollaisia angoratyyppisiä sulat pörhöllään!
    Kivaa kun koko perhe ollut vapailla samaan aikaan. Pikaista toipumista pojalle <3 ja aurinko päivääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potilas voi jo paremmin, yskää enää jäljellä.
      Mun tiput on vähän pörröisempää vuosikertaa :)
      Aurinkoista päivää Marjo <3

      Poista
  5. Ihanat tiput!! <3 Tosi kiva idea!!
    Mukavaa viimeistä vapaapäivää teille koko perheelle!! <3

    VastaaPoista
  6. Onpa suloiset tiput! Tykkään kun ovat valkoiset <3 Olet kyllä kekseliäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa näin vastaavia Prismassa, mutta en viitsinyt ostaa niitä kun halvemmaksi tuli tehdä itse omat tipuset :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Vähän on hömelön näköiset tiput, pörröisyys on plussaa :D

      Poista
  8. Kylläpä on kiva ja pörröiset tiput siellä syntyneet ;) Ihania ovat.

    VastaaPoista
  9. Tosi suloisia tipuja. Nuo kelpaavat olla esillä.

    VastaaPoista
  10. Hauskat koristeet!

    Pääsiäisvapaat tulivat tarpeeseen, en tapani mukaan ole vielä talvilomaa pitänyt. Se on onneksi tulossa vajaan kuukauden päästä.

    Mukavaa lyhyempää työviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lumo! Voi sua onnekasta. Minulla alkaa loma juhannuksesta vasta!

      Poista
  11. Ihania tipuja. Pitääpä muistaa ensi vuonna. Jalat löytyy jo valmiiksi ja niitä voikin hyödyntää näitä tehdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin tykästyin näihin itsekin. Koenkohan mä nyt eroahdistusta kun nämä täältä meiltä siirtyvät siskon kotiin :D

      Poista
  12. Söpöisiä tipuja, vastakuoriutuneen oloisia :)

    VastaaPoista
  13. Onpa söpöjä tipuja! Noi sopii todellakin ympärivuotiseen "käyttöön" vaikka hennooko noin söpöillä edes leikkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niillä raaski leikkiäkin. Leikkijätkin on jo vähän isompia, niin toivotaan, että pysyvät edes hetken ehjinä ;)

      Poista
  14. Tulipas niistä söpöt! Mun askartelut oli aika vähäiset, virpomisoksia lasten kanssa tein, muuten mentiin vanhoilla koristeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän ei pääsiäistä juhlita, mutta töissä ainakin tulee jotain askarteluja tehtyä. Äiti raukalla on varmasti jo pahvilaatikollinen mun tekemiä koristeita :)

      Poista