sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Sano se minulle napein



Olen taas ollut niin silmät sydämillä viime aikoina.
Olen hempeillyt tuolle miehellenikin niin paljon, että toivottavasti hän ei kyllästy jo tähän touhuun.
Olisiko se niin, että keväällä tämä hormoonihirviö herää eloon.
Aurinko herättää hormoonihirviön ja se ryömii sohvan nurkasta ihmisten ilmoille. 

Hempeilyn lomassa päätin askarrella jotain hempeää tietenkin.
Nappitauluja olen nähnyt Pinterestissa ja Taloni maalla blogissa.
Täällä on siis käyty varsinaista nappikauppaa.
Halusin tehdä omanlaiseni version ja käyttää nappien lisäksi jotain muutakin taulussa.
Tarvikkeet ovat kaikki kierrätettyjä (no valehtelin, liima ei ole kierrätettyä).
Taulupohjan sain työkaverilta, napit ja lanka on ostettu Kontti kirpparilta.


Tästä lähdettiin liikkeelle, eli valkoisesta taulupohjasta.
Aloitin tekemällä sydämen ääriviivat liimalla.
Valitsin napit ihan summittain.
Välillä siirtelin nappeja toisiin paikkoihin, että kuvio istuisi paremmin.
Vielä muutamia nappeja tarvitaan lisää.


Kontti kirpparilla näitä nappeja saa ostaa kilohintaan.
Itse saa valita napit yksitellen.
Aika erilaisia onkin tullut valittua, tosin varsin tummia suurin osa.

Reippaasti vaan liimaa nappien alle, en halua, että ne heti ripustuksen jälkeen tippuvat paikoiltaan.


Hamppulanka käy hyvin myös askarteluun.
Lankaa dippasin liimassa ja sitten vain muodostin kirjaimet.



Hempeilytaulu on valmis.
Varmuuden vuoksi annoin kuivua yön yli.


Tämä taulu on jotenkin niin minua.
Kierrätystä, ompelutarvikkeita, taiteilua ja innostusta yhdessä taulussa.

Tänään vähän hemmottelen sitten koko perhettä.
Laitetaan hyvää ruokaa ja katsotaan Nälkäpelin viimeinen osa Viaplay:lta.

Aivan ihanaa sunnuntaita kaikille teille ihanille <3


37 kommenttia:

  1. Ihana hempeilytaulu <3
    Voi että, ihan nauran täällä noille sun hempeilyille, voin niin samaistua. :D Ehkä miehetkin sen kausittain kestävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tuo mieskin nauttia kun sille hempeillään koko ajan ja hemmotellaan vielä päälle :)

      Poista
  2. Totta, ne tulevat jotenkin paremmin esille, kun niitä käyttää muuallla kuin vaatteissa <3
    Ihanaa sunnuntaita Maija <3

    VastaaPoista
  3. Napeista saa näppärästi askarreltua kaikenlaista. Olen ommellut sukunimen nimikirjaimen tyynynpäälliseen napeista. Siitäkin tuli aika kiva.

    Rentoa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napeista tosiaan on moneksi. Ihana idea ommella tuo nimikirjain tyynyyn, pitääpä laittaa se idea korvan taakse muistiin.
      Kivaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  4. Ihanaa hempeilyä Outi. Oot sä vaan niin ihqu ❤️

    VastaaPoista
  5. Tästä tuli mieleen kuinka lapsena tykkäsin leikkiä mummin nappivarastoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän äitillä oli vanha piparkakkupurkki nappivarastona ja sieltä tuli yksi jos toinenkin nappi näpistettyä.
      Ihana muisto sinullakin napeista!

      Poista
  6. Ihana Outi! Sydämellä 💗
    Ps. Minulle tuli mieleen postauksestasi yksi sanaleikki: "Kun erämaassa alkaa napista, voi myöhemmin perustaa kangaskaupan".

    VastaaPoista
  7. Ihana! <3 Napeistahan voi askarrella vaikka mitä kivaa!
    Mut joo, kevät se on sekoittanut tänkin bloggarin pään. Sydämiä, sydämiä sydämiä vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru (Ilopilleri blogista) opetti mulle ton silmät sydäminä. Tykästyin siihen heti, koska välillä tunne on just sellainen.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa Minttu.

      Poista
  8. Oi napit ovat niin ihania ja herttainen taulua :)

    VastaaPoista
  9. Kevättä rinnassa... kyllä hempeily on kivaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hempeily on ihanaa, en tiiä onko Rachid samaa mieltä, mut toistaiseksi kestää mua vielä :)

      Poista
  10. Ihana idea tuo taulu <3 Ja hempeily toimii aina ;) Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa olla välillä ihan siirappinen <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aika siistiä vielä näin monen vuoden yhdessäolon jälkeen ♡♡

      Poista
  12. Pieni hempeily tekee välillä hyvää. Minä aina ihastelen, kun toiset saavat askartelemalla kaikkea kivaa aikaiseksi. Olen itse ihan tumpelo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ihailen sitä, miten sinä jaksat paneutua lukemiisi kirjoihin ♡
      Ihanaa viikkoa Minna ♡

      Poista
  13. Ihanaa tuollainen kevään aikaansaama rakkauden aalto ja ihana taulu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon yhtää kylmää ja kuumaa aalto koko eukko :D
      Näiden aaltojen lisäksi vielä tulee lemmenaallot, niin avot sanon minä.

      Poista
  14. Aivan ihana tuli ja on jokin heikkous nappeihin. Olin aina pienenä mummin nappirasian napeilla leikkimässä, ne oli kertakaikkiaan ihania! Napit ovat kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin Maija tuolla aiemminssa kommenteissa sanoi, on napit jotenkin niin sympaattisia <3

      Poista
  15. Ihana taulu! Mulla on kanssa kokoelma mummin vanhoja nappeja joista välillä aina askarrellaan.. :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos, kiitos kehuista ja "pienestä mainonnasta".
    Meikäläisellä olisi odottamassa läjä nappeja askartelua varten, mutta tässä miettii mitä niistä jälleen tekisi. Tämän vuoksi juuri en tee mitään, koska pää lyö tyhjää.. odotan taas sitä täydellistä h-hetkeä, kun saan idean mikä pitää sensiliän tien toteuttaa. :) Eli fiilis pohjaltahan tässä mennään. :)

    Kiva taulu tulli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askarteluhommia tehdään tosi usein fiilispohjalla. Ei mikään kiva synny pakottamalla :)

      Poista