keskiviikko 3. elokuuta 2016

Outin outoudet



Tiian Minäkö keski-ikäinen blogista nappasin itselleni mukaan oudon haasteen.
Haasteessa on tarkoitus miettiä omia outoja tapoja.
Laitoinkin Tiialle kommenttia, että ei taida riittää konmmenttikenttä minun oudoille jutuilleni, joten näin viisaammaksi koota omia outouksiani tänne blogiini.

Ensimmäisenä tulee mieleen lattianeuroosini.
Minulla on pakonomainen tarve imuroida joka toinen päivä ja pestä lattiat ainakin kerran viikossa.
Keräilen yksittäisiä murusia lattioilta.
Onneksi olen osittain saanut neuroosini tartutettua myös mieheeni ja hän hoitaa puolet imuroinneista.



Puhun todella paljon itsekseni.
Vielä en ole onnistunut aiheuttamaan riitaa itseni kanssa.
Ruoanlaitto on hauskaa puuhaa kun höpisee samalla.
" Nyt mä laitan pippurisekoitusta, ai niin, sitä hunajaakin vois tähän vähän laittaa".

Laulan valveilla ollessani (ja kerran kuulemma myös unissani) todella paljon.
Minulla on musiikit melkein aina pauhaamassa.
Osaan paljon biisejä eri aikakausilta.
Yleensä vielä tanssahtelen mukana.
Tanssiessa pitää muistaa laittaa verhoja kiinni, koska olen kerran tanssahdellut alusvaatteet päällä ja tietenkin silloin sattui olemaan talkoopäivä ja puolet naapureista sain traumoja nähdessään minut hihhuloimassa kalsongeissa musiikin tahtiin.


Nuuskuttelen usein mieheni paitoja.
Hän tuoksuu aina niin hyvältä.
Jossain oltiin tehty tutkimus, että oma kumppani tuoksuu aina parhaimmalta, että tuoksut vetävät ihmisiä toistensa luo.
No se selittäisi kyllä tämän toiminnan :D



Tikkujäätelöistä, joissa on kuorutus, on pakko syödä se kuorrutus ennen muuta jäätelöä.
Hirmuisen vaikeaa hommaa, jos kyseessä on esim. Magnum double caramel, jossa kerroksia on kaksi.
Täytepullasta pitää myös ensin syödä ne reunat ja viimeiseksi vasta täyte.




Katselen edelleen nuoruuden aikaisia leffoja ja minusta ne ovat edelleen tosi hyviä.
Nykyaikana ne olisi huonosti tehtyjä, ylinäyteltyjä ja omg, niin noloja.
Oma suosikkileffani on Breakfast club, joka kertoo erilaisista nuorista, jotka joutuvat viettämään yhden lauantain koulun jälki-istunnossa, 



Eiköhän tässä jo ollut tarpeeksi omituisuuksia teille sulateltavaksi :D

Haasteen voisi napata mukaansa 

ja 
Tuula¨s life blogin Tuula.

Muistattehan myös mainita, että haaste on lähtöisin Minäkö keski-ikäinen blogista <3

Kivaa keskiviikkoa teille ihanuuksille!

Kaikki kuvat on napattu googlen kuvahaulla, paitsi oman ukkelin kuva tietenkin.

43 kommenttia:

  1. Aika monta samaa, meilläkin imuroidaan 2-3 kertaa viikossa ja lattiat pesen kerran. :D Mä syön myös jäätelön noin, aina ja kyllä, puhun aivan älyttömästi yksikseni. Helpottaa keskittymistä, kun selostaa itselleen samaan aikaan mitä tekee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan unohtele asioita niin paljon kun on sanoittanut tekemisensä :)

      Poista
  2. Hahaa, minä puhun myös itsekseni! Puhun myös unissani ja jopa nauran.
    Omituisuudeksi voinee laskea myös sen, että tulen suorastaan pahoinvoivaksi humppa/iskelmämusiikista, mutta Sia, Gold Play jne. iskee kyllä. Niitä laulan korkealta ja kovaa- myös suihkussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tunnustan kuuntelevani Backstreet boysia kun laitan ruokaa :)

      Poista
  3. Täällä myös yksinpuhuja ja kuulemma yksinpuhujat on viisaita :D

    VastaaPoista
  4. Hauskoja outouksia. Kyllä mäkin puhelen ittekseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä sitten olekaan niin outo, kun kaikki muutkin höpisee itsekseen :D

      Poista
  5. Mäki syön aina eka reunat ja sitte keskuksen. Voileivistä, pullista jne. :D

    VastaaPoista
  6. Nauratti niin tuo kun siellä oli ne talkootkin... :D
    Mun eräs omituisuus on että mä puhun kaikille eläimille kuin ihmisille sekä mun muutamalle pehmolelulle ;D
    Ja sit mä puhun Metsästäjälle meistä yleensä kolmannessa persoonassa (niin teki myös lempparisarjassani etsivä Hercule Poirot)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis onhan tää ihan mahtavaa, mä en oo yksinäni ihan outo vaan mun lukijatkin on outoja :D

      Poista
  7. Yksinpuhun minäkin ja nakerran jäätelön kuoret ensin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samiksia :D Mullahan on oikea outojen kokous täällä blogissani :D

      Poista
  8. Sinä voisit oikeastaan luovuttaa vaikka 100-osan tuosta imurointivimmastasi tänne päin - mielellään meidän isännälle;)
    Itsekseen höpöttely sen sijaan sujuu ihan omasta takaa. Silloin, kun Viiru vielä eli, perustelin sitä sillä, että juttelin kissalle. Nyt kun tuota juttukaveria ei enää ole, on vain höpistävä itsekseen;)
    Ihanaa viikkoa ja elokuun alkua sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyllä osan tuosta imurointi innosta luovuttaakin pois :D
      No sehän on vaan terapeuttista höpistä yksin.

      Poista
  9. Hih tää oli ihan mahtava! Minä tosin tanssin kanssa kalsareissa pitkin kämppää, mutta en laita verhoja eteen :) Ilmankos täällä on ollut muuttoliikettä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän rivissä on enää muutama pidempään asunut perhe, joten aika moni on tainnut nähdä mun zembalot :D

      Poista
  10. Kuorrutus pitää syödä ensin ja sitä lentelee aina vaatteisiin, hihi. Ihan paras, mäkin olin ennen tollainen imuri NuuNuu ja sitten tuli Samu ja oli pakko luovuttaa, tai hourulaan oisin joutunut.

    Olisin iloinen, jos haasteen saaneet, sitten kertoisivat, että ompi meikäläisen haaste, kun sen ystäväkirjahaasteen kanssa kävi miten kävi. Snif. <3

    Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule muokkasin tuohon loppuun, että mainittaisiin myös sinun blogisi haastetta tehdessä. Toivottavasti moni saa tämänkin haasteen, koska olihan tämä aika hauska.
      T:Outo Outi

      Poista
  11. Ihanan hassuja omituisuuksia. Jäätelön kuorrutuksen ja täytepullan suhteen mulla on sama pakkomielle kuin sulla. Voi kun voisit puhaltaa osan tuosta imurointi--innosta mullekin, se ei todellakaan ole mun lempipuuhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään imuroida, mutta en tykkää silittää enkä pyyhkiä pölyjä.

      Poista
  12. Mulla sama tuon täytepullan kanssa! Pienenä söin pormestarinpitkon viipaleen niin, että ensin reunat, sit keltainen mömmö ja lopuksi hillo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas jätän vaniljamömmön vikaks, ensin reunat, sitten hillo ja viimeiseksi mömmö :D

      Poista
  13. Jätskistä kuoret ensin. Pullasta hillo lopuksi. Kaikille koirille juttelen kuin ihmisille. (Sanoihan Derzu Usalakin kaikkia eläimiä ihmisiksi.)Ruokin kalalokkia pihalla ja huutelen lokkipoikaa aina syömään. Onhan näitä... -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mulla on ihanan "outoja" lukijoita. En olekaan yksin outouteni kanssa.
      Eläimille pitää tietysti puhua kuin ihmisille, sehän on selvää.

      Poista
  14. Puhuin itsekseni mutta sehän vain todistaa, että olen luova :D Laulan myös autossa ja kotonakin. Imurointia pitäisi meillä tehdä useammin mutta koirankarvojen kanssa taistelu on loppumatonta - tai olla luovuttanut. Harvemmin tulee varmaan tanssittua kotona. Ihan normia juttuja nämä on Outi - trust me....hauska kirjoitus! Ja syö on jätkin ja pullat ihan haukkaamalla kuoren ja sisuksen yhtäaikaan. Pizzasta jätän aina reunat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastan ystäväni kanssa autolaulantaa, usein kaksäänisesti.

      Poista
  15. Todellakin jäätelöstä kuoret ensin - joskus autolla ajaessa syliin tippunut suklaakuoren paloja, jotka sitten sulaneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun mulle käy noin, niin aina on vaaleat housut jalassa :D

      Poista
  16. :D Samaistun tuohon jäätelön ja pullan syöntiin.

    VastaaPoista
  17. Hauskoja paljastuksia. Vitsit kun minäkin olla noin tarkka/aikaansaava, että jaksaisin imuroida noin usein. Yleensä vaan voivottelen kun on niin pölyistä, mutta liian iso vaiva lähteä hakemaan sitä keskuspölynimuria kilometrin pituisine letkuineen ja viedä takas. Yleensä se letkukasa makaakin keskellä meidän olkkaria, kun kuitenkin sitä taas tarvitsee kohta, niin mitä turha sitä viedä takas ja taas hakea esille, hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kotikotona oli keskuspölynimuri ja mä niin nautin siitä. Sellaisen kun saisin, niin imuroisin joka päivä :)

      Poista
  18. Tämä oli hauska haaste. Naureskelin jo Tiian jutuille ja nyt näille sinun outouksille. Itsekin totesin, että monta erikoista tapaa löytyy itseltäkin. Muun muassa jäätelötuutin syöminen alhaalta ylöspäin. Lisäksi mun sanavarasto sisältää lukuisia itse keksittyjä sanoja, joita monet ihmettelevät. Asiayhteydestä usein selviää mitä niillä tarkoitan, mutta ei ne mitään oikeasti tarkoita eikö niitä kukaan muu käytä kuin minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse keksin lyhenteitä sanoista ja mulla on myös pakottava tarve keksiä kaikille ihmisille lempinimet. Sua kutsun esim. Janskuksi :)

      Poista
  19. Hei.Näin saman aiheen Minäkö keski-ikäinen blogissa. Eikös se ole hieman tahditonta kähveltää toisen idea.Tai jos olette sopineet asiasta,niin sitten kait ok. Tämä oli minulle outoa kummallista kirjoittaa näin :)

    VastaaPoista
  20. Pyydän tuhannesti anteeksi,sehän olikin haaste.En lukenut tarkkaan kun nyt vasta,olen hölmö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haukku haavaa tee, vaikka ikävältä tuntuukin.
      Ihan ensimmäisessä lauseessani mainitsen haasteen.
      Anteeksi annettu ja unohdettu <3

      Poista
  21. Ihanainen Outi! Kiitos haasteesta. Arvaapa miten tässä kävi. Tein tämän haasteen ilman haastetta :) No, en ihan sentään. Kokosin nimittäin 10 faktaa itsestäni - siinä on ihan tavallisia juttuja, mutta myös outouksia. Minulla on vihossani joitain blogin aiheita, en edes tiedä, mistä blogeista ovat peräisin. Ja tämä fakta-juttu oli yksi niistä, jonka nyt tein. Joten en nyt ihan heti haasteeseesi vastaa. Se vasta näyttäisi oudolta :D
    Kiitos Outi, että heitit minua haasteella. Mutta outo yhteensattuma on tapahtunut.
    Kivaa tiistai-iltaa Outille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin yhtenevän postauksesi, hauska sattuma :)
      Tämän haasteen saat postauksellasi kuitattua.
      Ihanaa viikkoa Tuula <3

      Poista