maanantai 3. lokakuuta 2016

DO NOT DISTURB



Viime viikonloppuinen kierros Kierrätyskeskuksessa kannatti taas.
Sain kokoelmiini muutaman kauniin lautasen ja vähän materiaaleja askartelu- ja tuunauskohteiksi.
Ensimmäisenä pääsivät käsittelyyn ovenkahvaan laitettavat kyltit.
Olin taas kuin Sulo Vilen ja ostin kaksi kun niin halvalla sain nämä.


Siis todella halvalla, 0,25€/kpl.


Testasin ensin maalaamista töpöttämällä.
Pinnasta tuli kivan rosoinen, mutta eihän siihen olisi mitään voinut kirjoitella.
Jätin toisen puolen rosoiseksi ja maalasin toisen puolen sileäksi.
Maalina käytin tuttua ja turvallista Ilves maalien kalustemaalia.


Tekstit hahmottelin ensin lyijykynällä ja sitten vasta maalasin päälle.


Tämä kyltti onkin jo varattu.


Tein kyltistä sellaisen, että se sopii väreiltään jokaiseen kotiin.


Hyvin toimii ovessa!


Toinen kyltti tulee meidän teinin oveen.
Tekstin piti olla näkyvä, mielellään mustalla.
Harmaata käytin vähän pehmentämään lookia.


Tämä tuli heti käyttöön!
"Nyt te ette tuu mun huoneeseen kesken pleikkapeliä"!

Näin nämä hankinnat pääsivät käyttöön heti.
Tällaiset pienet askartelut sopivat, vaikka muu aika meneekin yskiessä.
Tänään taas lääkäriin, jokohan saisin lääkkeitäkin?

Ihanaa viikkoa teille kaikille <3



28 kommenttia:

  1. Sitkeä tuntuu tauti olevan. Koeta toipua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitkeässä on kyllä. Perhe tosin nauttii kun äidistä ei lähde ääni :)

      Poista
  2. Pienetkin työt lämmittävät aina mieltä. Toivottavasti saat tepsivää rohtoa. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut rohtoa tälläkään käynnillä.
      Pienet tuunailut auttaa mieltä aina!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Hanne, tässä sitä hörpitään teetä ja nautitaan buranaa.
      Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Kivoja juttuja :) Tuo Kierrätyskeskuksen näprä-osasto on mun lemppari. Aina olen löytänyt jotain kivaa ja parastahan on se, että kaikki on kierrätettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sieltä kierräristä tosiaan jotain lähtee mukaan!
      Ihanaa viikkoa Jani <3

      Poista
  5. Paranemista, toivottavasti tauti menee ohi, toihan alkaa käymään jo voimille. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen tässä nyt päälle viikon pihissyt. Olin tuossa yhden viikon välissä terveenä ja taas sitä mennään. Oikeasti alkaa olemaan vähän veto veks!
      Ihana olet <3

      Poista
  6. KIvat kyltit ja toivotaan, että alkaisit toipumaan pikku hiljaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin toivoisin jo parempaa kuntoa!
      Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  7. On kyllä tosi kivat kyltit!! :) Ihanaa, kun teiltä löytyy kierrätyskeskus. Se oliskin niin huippujuttu, jos täälläkin vielä sellainen olisi. Ehkä sitten joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoossa on kaksi kierrätyskeskusta, toinen on tuossa 10min. bussimatkan päässä. Se on kyllä tällaiselle tuunaajalle oikea aarreaitta. Toivottavasti sinnekin saisitte oman kierrärin.

      Poista
  8. Tuolla hintaa kannattikin ostaa molemmat. Kiva, kun käyttöönkin jo tuli. tyylikkäät ja kivat. Mukavaa viikkoa, Outi.

    VastaaPoista
  9. Mainiot kyltit!
    Ja pikaista paranemista Outi! Toivottavasti saat kunnon rohdot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsit kun en saanut mitään rohtoja. Olen juonut teetäkin jo niin paljon, että ei varmaan kohta edes uni tule :)
      Kivaa maanantai-iltaa!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katja! Tänään sain lääkkeet, joten eiköhän tämä tästä.

      Poista
  11. Sitkee on tauti kun aina vain yskittää. Kivat ovikilvet teit. Mulle ei olis välähtänyt !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan on sitkeässä taudit nyt.
      Kiva kun saa tuunailla jotain, mikä menee heti käyttöön.

      Poista
  12. Pikaista paranemista Outi! <3
    Ja kivat kyltit olet tehnyt.

    VastaaPoista
  13. Parane pian Outi <3 Kääk miten halvat löydöt taas. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kierrätyskeskus on kyllä sellainen aarreaitta askartelijalle ja tuunaajalle.

      Poista