tiistai 21. helmikuuta 2017

Vauvalle



Minusta tuli täti viidennen kerran tässä kuussa.
Suvun uusin jäsen soi minullekin mahdollisuuden kaivaa ompelukoneen esille ja ommella pieniä yllätyksiä vauvalle.
Arvatkaas mitä muuta pääsin tekemään?
Vaippakakun, vähänkö siistiä.


Tässä vaippakakussa suurin osa on itsetehtyä ja vieläpä kierrätyskankaista.
Myös puinen auto on kierrätyskeskuksesta ostettu ja tuunattu.
Kakun keskellä on paketti kosteuspyyhkeitä ja vaippoja tähän meni yhden paketin verran.
Ylimmällä tasolla on voittamani Benettonin neuleasu vauvalle.
Pehmopupusta teinkin jo juttua tänne blogiin aiemmin.
Jutun voit lukea TÄÄLTÄ.

Lisäksi kakusta löytyy:


Tein vielä tummalle kuolalapulle kaveriksi toisen kuolalapun.
Vaihdoin myös kiinnitykseksi tarrat, hakasen tilalle.
Vaaleampi kuolalappu on kummaltakin puolelta samanlainen.
Kuolalapun ohje löytyy TÄSTÄ postauksestani.


Lisäksi ompelin pikkuisen trikoopipon.
Trikoo pipo on ihanan kevyt, eikä siinä ole turhia saumoja painamassa pikkuista päätä.


Lisäksi virkkasin jämälangasta pikkuiset töppöset pikkuisia jalkoja lämmittämään.


Tämmöisiä juttuja sain tehtyä ja kerättyä vaippakakkuun.

Onko vaippakakku teistä kiva lahja pikkuiselle ja perheelle?
Mitä te tykkäätte antaa vastasyntyneelle tai perheelle lahjaksi?



27 kommenttia:

  1. Oi❤️❤️❤️ Aivan ihana. Taidanpa toteuttaa samantyylisen. Minusta tulee nimittäin mummi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, mummi! Onnea jo etukäteen. Meidän äiti sanoo, että mummina olo on paljon rennompaa kuin äitinä olo :)
      Tämä on kyllä kiva lahjaksi, voi nuo lisukkeet sitten päättää oman maun mukaan.

      Poista
    2. Olen kyllä uutisesta äärimmäisen on onnellinen. ❤️ ❤️. Ja ehdottomasti teen tän.

      Poista
  2. Hyvä Outi! Hieno kakku ja suuri plussa, että sisältönä itse tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani! Teidän ankkuri vaippakakku oli kyllä myös upea <3

      Poista
  3. Onnittelut tädillekin! <3 Tätiys on ihanaa. Vaippakakku yllätyksineen on suurenmoinen lahja, varmasti ilahduttaa saajaansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että ilahduttaa. Nämähän on kaikki ihan käyttöön tarkoitettuja juttuja, joten eivät ainakaan jää kaapin perälle pölyttymään.

      Poista
  4. Ihanat ja voi itku mitkä pienet töpökät! <3 Muiskuja päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo töppöset on kyllä suloiset, en vaan tiedä miten pysyvät jalassa.
      Muiskuja myös sinulle <3

      Poista
  5. Mahtava kakku, ei voi syödä, mutta on tosi tarpeellinen.
    Käytännöllisiä tavaroita on mahtunut kakkuun tosi paljon.
    Onnea myös tädille, hienoa kun saa olla täti pienelle.
    Minä olen saanut olla 13 kertaa täti. Melko nuorena tuli ekaa kertaa 9v. Mä olin niiin ylpeä täti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä rakastan tätinä oloa ja kaikki siskoni lapset ovat vaan niin ihania. Omiksenikin ottaisin, mutta kyllä tuo sisko taitaa lapsensa haluta pitää :D

      Poista
  6. Wow mikä vaippakakku! Joku on taas ahkeroinnut ;)
    Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Vauvoilla on sellainen vaikutus muhun, että sekoan...joten sekoillessa tulee tehtyä välillä jotain hyödyllistäkin :D

      Poista
  7. Tosi kiva lahja! Ja kun mukana on vielä itsetehtyjä suloisuuksia <3
    Taitava olet - ja ahkera! Millä ihmeellä saat aikasi riittämään kaikkeen touhuun perheen, työn ja blogin lisäksi?
    Ihanaa viikkoa sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on isot lapset, jotka harrastaa monena oöivönö viikossa. Harrastusten aikana mulla on omaa aikaa ja siinä teen blogijuttuja. Eikä näissä mun jutuissa paljon aikaa mene. Enemmän menee aikaa lukea toisten blogeja ja kommentoida niihin.

      Poista
  8. Vaippakakku on kyllä just hyvä lahja! Itsekin tein loppuvuodesta sellaisen. Kiva muistaminen ja sisällä tarpeellista tavaraa, joka ei kuitenkaan jää nurkkiin ajelemaan vaan menee taatusti käyttöön. Onnea tuoreelle tädille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täti kiittää ja kumartaa ❤️
      Tämä oli mun ensimmäinen vaippakakku ja innostuin kyllä tällaisten tekemisestä.

      Poista
  9. Nämä vauvojen kakut ovat aina yhtä kivoja. Tarpeellisia ja arvolahjoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta näissä tosiaan on kivaa se, että kaikki tavarat tulevat käyttöön.

      Poista
  10. Voi miten ihanaa! ❤ Vaippakakut on ihania ja tarpeellisia lahjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, eipähän jää tavarat pölyttymään nurkkiin. Heti saa kaikki käyttöön.

      Poista
  11. Hienon kakun leivoit, Outi! Onnea tädille!

    VastaaPoista
  12. Onpas kivoja ideoita, varsinkin nämä itsetehdyt kuolalaput. Lisään ne myöskin siskon lapsen lahjaan. Ollaan mietitty myös unipussia ja kestovaippoja. Siskon toive oli käytännölliset lahjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Nämä kuolalaput olivat kyllä kovassa käytössä ja siskoni tykkäsi, kun nämä oli helppo myös pestä.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle 😃

      Poista