keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kierrätystä juhlaan




Laukun ostin Salon kirpparilta eurolla jo alkuvuodesta.
Tämä laukku on odottanut tuunausta lähes neljä kuukautta, mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Laukku on aitoa nahkaa, täysin ehjä, mutta tuo napin paikka näkyy ikävästi,


Eipä sitten muuta kuin miettimään, että millä sen saisi piiloon.
Päätin tehdä siihen rikkinäisestä vetoketjusta kukkasen.


Kukasta voi tehdä juuri sellaisen kun omaan silmään näyttää kivalta.
Itse päädyin viisi "lehtiseen" kukkaan.

 ¨
Ompelin kukan keskeltä kiinni ja leikkasin ylimääräisen palan vetoketjua pois.
Keskustaa varten otin toisen puolen vetoketjusta käyttöön.


Lähdin pyörittämään keskustaa, se on helppoa tuplalangan avulla.


Tässä kukan osat ovat nyt valmiina.
Kiinnitin ne toisiinsa luottoliimallani Pattex 100%:lla.


Annoin kukkasen kuivua pari tuntia.
Eikö näytäkin aika kivalta?
Tällaisista kukkasista voisi helposti tehdä myös rintaneuloja.


Taas Pattexia peliin ja kukka paikoilleen.
Nyt annoin laukun kuivua seuraavaan päivään.
Liima sopii tällaiseenkin puuhaan erinomaisesti.


Valmista tuli ja kuulkaa, kyllä tykkään tästä laukusta nyt.
Minä en ole tusina tavaraa ja nyt ei laukkunikaan ole sitä :)

Ihanaa keskiviikkoa teille ihanuuksille <3


43 kommenttia:

  1. Tulipahan kiva ja noi vetskarituunaukset on mielestäni tosi rock ja vielä naisellisen kauniita <3 Ihanaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niissä on sellaista särmää, jota välillä tarvitseekin olla.
      Ihanaa keskiviikkoa Tiia <3

      Poista
  2. Sulla kyllä näitä ideoita kumpuaa! Ihanaa keskiviikkoa Outi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina, välillä saa yhden idean ja sitten kun sen voi yhdistää toiseen tuunaukseen, niin se vasta on parasta.
      Ihanaa päivää myös sulle <3

      Poista
  3. Ensinnäkin otsikko oli ihan paras!❤
    Kirppareilta tekee hyviä löytöjä.
    Tuo tuunaus teki laukusta persoonallisen. Kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän innostuin itsekin, kun niin kivasti sopivat yhteen kukka ja laukku. Luulenpa, että tuollaisia kukkia tulee tehtyä vielä muutama :)
      Ihanaa keskiviikkoa sulle <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Minähän onnistuin poistamaan kommenttisi puhelinta räplätessä. Olen pahoillani.
      Kiitos laukkukehuista, otan ne ilolla vastaan. Ihanaa päivää sinulle <3

      Poista
    2. Ei hätää, kehut muistetaan, vaikka tekstit häviääkin. :)

      Poista
  5. Hauska idea taas. Kirppareilta tekee välillä kyllä uskomattomia löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä tekee. Eurolla nahkalaukku, on kyllä yksi mun parhaista löydöistä.
      Mukavaa päivää Lumo <3

      Poista
  6. On kiva myös ihan perusasuun lisätä jotain erilaista ja tavallisuudesta poikkeavaa, silloin asu saa ihan uuden ilmeen.
    Mukavaa keskiviikkoa myös sulle Satu <3

    VastaaPoista
  7. Upea! Tosta tuli tosi kiva yksityiskohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna. Itsekin tähän nyt kovasti oon tykästynyt.
      Kivaa iltaa sulle <3

      Poista
  8. Voi että miten kiva tuli! <3 Mä keräilin yhdessä vaiheessa tuontapaisia kukkalaukkuja, jossa oli samantyyppisiä yksityiskohtia :D Pari taitaa vieläkin löytyä jostain kaapista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sopivat niin kivasti kyllä juhlaan asusteeksi.
      Ihanaa loppuviikkoa sulle Mia <3

      Poista
  9. Kaunis, herkkä, mutta samalla tosi rock, kuten yllä joku muukin totesi. Näppärää loppuviikkoa Outille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani. Osallistuin juuri Avonin rokkisilmät haasteeseen, joten on tosi hyvä, että myös mun laukku on rock!
      Ihanaa loppuviikkoa <3

      Poista
  10. Olet todella taitava käsistäsi. Ihailen. Koska itse olen tumpelo. Tuli todella hieno ruusutuunaus laukkuusi. Kirppareilta tekee välillä tosi hyviä löytöjä. Rakastan kierrellä niissä ja antaa aivojen levätä kaikesta ns. älyllisestä. Vain visuaalisuutta, kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo onkin osa kirpputorien viehätystä. Ei koskaan tiedä mitä aarteita tulee vastaan ja siellä on vaan sellainen omanlaisensa fiilis.
      Mukavaa torstaita Marja <3

      Poista
  11. Wau, siitähän tuli varmasti hienompi kuin uutena! Upeeta Outi <3

    VastaaPoista
  12. Tulipas kiva! Olet taitava tuunailija, Outi.

    VastaaPoista
  13. Huomenta Outi! Teitpä tosi ihanan laukustasi! Ei mitään "tusinatavaraa". Mukavaa loppuviikkoa! -Raija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan ole mitään tusinatavaraa ja siksi siihen niin tykästyinkin.
      Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle Raija <3

      Poista
  14. Nyt laukussa on sitä jotain! Siitä tuli todella hieno. Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, itsekin kovasti tykästyin laukkuun. Olihans se siis kiva ihan tuollaisenaankin, mutta kukka teki siitä vähän uniikimman.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle <3

      Poista
  15. Nerokas tuunaus jälleen kerran, kirppareille on päästävä kiertelemään kun saa työkiireet selvitettyä...Ihaninta päivää & loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparit on kyllä sellaisia aarreaittoja. Parhaat löydöt muuten tekee yleensä silloin, kun ei varsinaisesti ole menossa etsimään mitään.
      Ihanaa torstaita Heli <3

      Poista
  16. Laukku oli äly halpa, mutta sinä tuunasit siitä kalliin näköisen :)
    Tosi hieno idea tehdä vetoketjusta kukka. Sulla on noita ideoita vaikka mitenkä paljon, oot idearikas !!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin kertoa sulle, että mä olen ideavaras. Napsin kuvia talteen sieltä ja täältä, uudistan kuvassa näkyvää ideaa ja kas, siinä on jotain mistä tykkään. Ideavarkaus kunniaan sanon minä :)

      Poista
  17. Vetoketjuista tehdyt koristeet ovat upeita. Mulla oli joskus kirja, jossa oli hirmuinen määrä kierrätysideoita vetskareille. Kuvia katselin varsin sujuvasti, mutta toteutuksen asteelle en koskaan päässyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi katselu on niin paljon helpompaa :) Välillä jonkin jutun aloittaminen on paljon vaikeampaa kuin se itse tekeminen.

      Poista
  18. Onpas kiva tuunaus! Vetskarikorut on yosi kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on. Kiva kun saa käyttöön nämä vaatteista poistetutkin vetskarit.

      Poista
  19. Mahtava tuunaus jälleen kerran :) Hieno !

    VastaaPoista
  20. Tuli kyllä hieno! Täytyy itsekin kokeilla tuollaista kukkasta. Ja tuota Pattexia on kans pakko kohta ostaa ;)

    VastaaPoista
  21. Kaunis koriste. Mulla on muutamia vetoketjukoruja itsellänikin erilaisin toteutuksin.

    VastaaPoista