perjantai 1. syyskuuta 2017

Mites sitten se Blog Awards



Kyllä minä kovasti mieleni pahoitin kun Blog Awards ehdokkaita katselin.
Ketään väheksymättä ja kunnioittamalla kaikkia, pisti kyllä tämä lista vähän taas miettimään.
Pari viimeistä vuotta ainakin on samat naamat näkyneet ehdokasvalinnoissa.
Tulokas taitaa olla lähes ainoa kategoria, jossa joka vuosi on oikeasti uudet ehdokkaat.
Sen verran tähän kategoriaan, että siellä on yksi suosikki miesbloggajani nyt ehdolla eli Esko Kyrö.

Se minua tässä ihmetyttää, että missä ovat 40+ bloggaajat tältä listalta?
Meitä on tosi paljon blogimaailmassa.
Ei voi olla niin, että kaikkea pyörittää nuoret.
Tietenkin nuorilla on enemmän lukijoita/seuraajia, mutta reiluuden nimessä, olisi jo saatava kategoria  myös aikuisbloggaajille.


Mietitäänpä vaikka minua!
Kirjoitan tätä omaa pikkuista blogiani, lukukertoja blogissani on keskimäärin 20 000 kuukaudessa.
Minun mielestäni se on jo paljon.
Moni aikuisbloggaaja saa lukukertoja reippaasti enemmän kuin minä, moni ihan samoja lukemia kuin nuoret, mutta missä on se arvostus?

Moni unohtaa, että meissä aikuisissa on voimaa, sitä media- ja ostovoimaa.
Meihin kannattaa panostaa, meistäkin kuuluu ja kannattaa olla kiinnostuineita.
Meillä on sitä kokemusta, mitä elämä on tuonut mukanaan, sellaista kokemusta, jota monelta nuoremmalta vielä puuttuu.
Vanhempana sitä osaa olla jo nöyränä monen asian edessä ja kovasti kiitollinen pienistäkin jutuista.
Mitään elämässä ei pidä ottaa itsestään selvyytenä.


Nyt siis haloo te blogi- ja mediamaailman pyörittäjät.
Elämä eikä blogit lopu siihen kun mittariin tulee 40.
Silloinhan sitä vasta aletaan elämään!

Minun blogini ja monen muun upean 40+ bloggaajan blogit löydät 


Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille <3




52 kommenttia:

  1. Ihan samaa mieltä, että tärkeä kategoria puuttui! Kun Suomen ensimmäinen blogiaalto vanhenee, kohta tuolla 40+ -osastolla on PALJON kirjoittajia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Hyviä ehdokkaitahan tuolla oli, mutta meitäkin on paljon. Vaaditaan omaa kategoriaa :)

      Poista
  2. Ihana Outi, jäin vaan miettimään, missä edes yksi kiintiövanhus oikeasti. Sitten jos oikein ymmärsin, niin jos on Blog Awards se voisi käsittää blogit ja Tubecon sitten vlogit, mutta mitä minä mistään ymmärrän, mähän olen vaan tälläinen keski-ikäinen tubetäti hih. ;) Muiskuja viikonloppuun sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin samaa, mutta onhan vlogi videoblogi, mutta kun oli tosiaan se tubecon. Hämmästyttää kummastuttaa pikkubloggaajaa :)
      Puspus Tiiuli ❤️

      Poista
  3. Minä koitan vetää sen arvostuksen muualta. Tiedän, että meidänkin ilmiö kiinnostaa mediaa, joten uskon, että Awards ei varmasti toisi mitään lisäarvoa tähön.
    Oli kiva olla ehdolla Tubeconissa, mutta en pitänyt voittoa edes mahdollisena. Nautin vain ehdokkuudesta 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi siitä, että jo ehdokkuudesta moni olisi onnellinen... Minäkin :)
      Mukavaa viikonloppua Maiju ❤️

      Poista
  4. Eipä näytä olevan kuin nuoria ja kauniita. Onnea heille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi me ollaan vielä kauniita :) Onnea kaikille ehdokkaille ehdottomasti!

      Poista
  5. Täydellisesti samaa mieltä sun kanssa!!

    VastaaPoista
  6. Minusta muutoinkin tuo homma vähän vanhanaikainen jo. Kaikki blogit toistensa kopioita, iso määrä mielenkiintoisia ja hyviä jätetään huomioimatta kun pitää olla vaan samanlaista, tylsää, samat jutut, samat kuvat...plääh. En edes seuraa enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän alkaa järjestämään vähän toisenlaista awardsia. Ehdokkuuteen riittäisi se, että joku suosittelee sinua ja seuraavana vuonna samat ei voisi olla ehdolla :)

      Poista
  7. Ja on meitä 60+ - bloggaajiakin olemassa, vaan kun "kaikki" nuoret ovat netissä, niin saavat tietysti helpommin seuraajia blogeilleen ja tätä kautta noita ehdokkuuksia. Itse erosin tuosta Indiedaysista kun alkoi potuttaa ne samat bloggaajat jotka aina saivat kaikki yhteistyöpostaukset. Vaikka nimenomaan Indiedaysin taholta toivottiin eri ikäisiä bloggaajia hakemaan näihin kampanjoihin, niin ei siellä sitten kuitenkaan koskaan näkynyt vanhempaa porukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on niin paljon eri ikäisiä kirjoittelemassa tosi hyviä blogeja. Olisihan se kiva, että meitäkin huomioitaisiin. Pitääkö tässä nyt alkaa kapinaan :D, ei nyt sentään, mutta välillä nämä asiat kovasti mietityttävät!

      Poista
  8. Samaa mieltä ja hienosti kirjoitit. No minähän en siellä +40 blogeissa ole. Kärvistelen vain pienen lukijamäärän kanssa, mutta facenpuolella taas on enemmän liikennettä. 👍 Tosin ikä on Jo yli 40 ja risat!
    Ehkä Mä olen sellainen ....yhden ihmisen blogiyhteisö joka vaan omaksi ilokseen ja toisten harmiksi kirjoittaa kanoista ja elämästä! 😂 Hih ja hah. Ehkä Mä löydän joskus sen oman ketun koloni johon sovin. Mutta näin se on nuoret pyörittää blogimaailmaa ja vanhemmat unohdetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 40+ bloggaaja olet sinäkin, kirjoituksellani tarkoitin nyt ikää. Minä ainakin tykkään lukea teidän kanojen ja kukkojen kuulumisia, eikä sinun kirjoittelusta varmasti ole kenellekään harmia. TaRa <3

      Poista
  9. Heitit hyvän pointin tähän asiaan, minä oon niin uusi näissä blogi asioissa (vasta reilu vuoden mukana), jotta ei ole tullut seurattua näitä jaettuja Award titteleitä tai muita. Toivottavasti tämä kirjoitus kantaa hedelmää huomaamaan myös meitä jo kypsempiä bloggareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä tosiaan on paljon. Kaipa nämä nykyiset nuoret sitten voivottelevat parinkymmenen vuoden päästä ihan tätä samaa asiaa. Oikeastaan toivon, että heidän ei tarvitsisi voivotella, vaan silloin myös aikuisbloggaajatkin otettaisiin paremmin huomioon.

      Poista
  10. En minä nyt tästä mitään vaivaa itselleni ota. Oli vain muiden bloggajien kanssa aiheesta puhetta ja koska en osaa pitää suutani kiinni, tai tässä tapauksessa sormiani pois näppäimiltä, ajattelin kertoa ajatukseni ääneen.
    Ihanaa viikonloppua Satu <3

    VastaaPoista
  11. Juu ei tuo Indieplacen Blog Awards todellakaan tarkoita sitä että se kattaa keskimääräisesti kaikki Suomen blogit, se on ihan pieni promille vain. Moni ei halua edes olla koko Indieplacessa mukana ja lukijoita riittää. Pitäisikin olla joku sellainen puolueeton taho, joka arvostelee blogeja ja jakaa palkintoja. Ja sarjat vaikka iän mukaan tai sitten aiheitten mukaan. Tottakai ne tuolla Indieplacessa suosii niitä muutamaa kymmentä omaa listoilla olevaa blogiaan. Ja me loput SADAT muut bloggarit saadaan harvoin mitään yhteistyöjuttuja ym. No, samapa se, itsekin olen harkitsemassa jättää sen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkatar:just noin. No minä en enään olekaan Indiedaysissä, mutta olin ihan ensimmäisiä bloggaajia siellä ,ja kuitenkin tuntui että valitsivat aina niitä omia "talon" blogeja.

      Poista
  12. Jännä juttu, että viime vuonna meitä 40+ bloggaajia oli kuitenkin kaksi ehdolla. Oman Marjon matkassa -blogini lisäksi blogikollega Souliina ja kisasimme Musta Hevonen/Yleisön suosikki kategoriassa. Toisaalta siinä samassa ryhmässä oli vloggaajia, joilla on 130000 seuraajaa joten ei vaikea arvata kuka voitti :D

    Viime vuonna koin, että pelkkä ehdokkuus oli voitto minulle ja blogilleni. Parhaan tunnustuksen saan juuri teiltä lukijoilta, jotka jakaantuvat kyllä aika tasaisesti eri ikäryhmiin 25-55 välillä. Ihan nuoren seuraajat käyvät blogissani sattumalta mutta muuten aika tasaisesti. Ja minun lukijoista 15-18% on miehiä - aika yllätys!

    Ehkä jonain päivänä myös aikuisbloggaajia on ehdolla jossain kisoissa.
    Kiitos kun kirjoitity tästä aiheesta Outi ihanuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollapa jossain edes ehdokkaana, muuallakin siis kuin vanhempaintoimikunnassa :)
      Ehdokkuutenne viime vuonna oli niin hieno juttu, tunsin ylpeyttä teidänkin puolesta. Hieno hetki, joita toivoisi tapahtuvan useamminkin.

      Poista
  13. Hyvä postaus, Outi, ihan asiaa. Minä en enään niin arvosta edes näitä blogiawardseja, niiden valintasysteemi on hieman kummallinen.

    VastaaPoista
  14. Minäkään en ole awardseja seurannut oikeastaan yhtään, mutta kyllä - kaikenikäiset saavat saada tunnustusta ja arvostusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä kanssasi Katja!
      Ihanaa viikonloppua sinulle ❤️

      Poista
  15. Joo samat naamat siellä pyörii vuodesta toiseen, huomattu on... Musta ehkä just sen takia mennyt niistä vähän "arvo".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mennyt arvo ja arvostus näistä awardseista.
      Kivaa viikonloppua Jonna ❤️

      Poista
  16. Enpä ole ikinä ajatellut asiaa ihan tuolta kantilta, mutta nyt kun kirjoitit siitä niin tottahan se on. Itseäni ihmetytti yksi vuosi, kun ehdokkaana oli pari sisustusblogia, joita ei oltu koko vuonna päivitetty kuin muutaman hassun kerran tai ehkä kerran kuukaudessa. Siinä vaiheessa mietin hetken, että taitaa mennä vähän "hyvä veli"-järjestelmällä nämä ehdokkuudet... Toki en tiedä millä perusteella ehdokkuudet jaetaan, joten turha minun on niistä marmattaa ;)

    Tuo oma kategoria 40+ bloggaajille on hyvä idea! Tai ehkä joku reipas ihminen/taho voisi järjestää oman gaalan 40+ bloggaajille :)

    Ihanaa viikonloppua ja kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi puhuttelevasta kommentista. Olisi todella mielenkiintoista tietää näitä valintakriteereitä.
      Mukavaa viikkoa sinulle ❤️

      Poista
  17. Hei ja on hyvä muistaa, ettei ole kyseessä Indieplacen awardsit vaan A-lehtien. Niin tavallaan niitä lehtiä vissiin lukee hieman aikuisemmat ja Indieplacen blogeja taas nuoremmat. Mutta Blog Awards kattaa kaikki, yli portaalirajojen.

    Muiskis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin itsekin, että tämä on awardsien ero. Aika paljonhan tuolla A-lehdillä oli kyllä samoja ehdokkaita kuin muissakin awardseissa. Samat blogit, eri awardsit :)

      Poista
  18. Murrrr! Täällä kans yksi mielenspahoittaja. Oikeasti ehdokkuudet ovat ihan merkityksellisiä juttuja. Harmi, että aika usein vaan niitä samoja. Hyvä kirjoitus Outi! Sä oot mun idoli! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä Kati inspiroit mua tähän tekstiin. Me vielä noustaan tästä (jos lonkat sallii) ja päästään kaikille palkintopalleille 😂

      Poista
  19. Vai että Blog Awards. En ole ennen kuullutkaan niistä, mutta kuulostaa hieman erikoiselta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä näistä niin väliä olekaan, vaikka et olisikaan kuullut :)
      Mukavaa viikonloppua Katriina!

      Poista
  20. Luin tämän jo kännykällä. Silloin en pystynyt vastaamaan. Loistava kirjoitus Outi! Niinkuin Kati tuossa sanoo... ehdokkuudet ovat jo merkityksellisiä juttuja. Todella harmillinen juttu, että meitä ei noteerata. Ja todellakin, missä ovat kulttuuri-, teatteri-, kirja- ja kaikki asiantuntijablogit? Aika rajattu siivu on osallistujia.
    Kiitos, että otit kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisen kultturikategorian alle saisi paljon erilaisia blogeja. Jotain kyllä kannatraisi nyt muuttaa, kokobawards systeemi on aika aikabsa elänyt.

      Poista
  21. Hienosti kirjoitettu, Outi! Loppupeleissä noilla pysteillä ei ole mitään merkitystä - blogi pysyy pystyssä vain ja ainoastaan lukijoidensa tuella <3 Silti harmittaa monen hyvä blogin puolesta - kirja-, kulttuuri- ja asiantuntijablogeja kun ei noissa geimeissä esim. ole huomioitu ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultturikategoria pitäisi ehdottomasti olla, siihen voisi sisällyttää teatterin, elokuvat ja kirjallisuuden oikein hyvin.
      Lukijat on ihan parhautta ja heitä vartenhan tätä mielellään tekee!

      Poista
  22. Hyvä teksti Outi! Kieltämättä tuntuu, että samat blogit eri Awardseissa aina ehdolla. Myös sellaiset, jotka ovat jo aiemmin voittaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ihan reilua, että aina seuraavana vuotena olisi uudet ehdokkaat. Mikä järki on palkita samoja blogeja vuodesta toiseen, vaikka siis olisivat kuinka hyviä tahansa.

      Poista
  23. No juu, näin on. Itsekin olen jotenkin hankalassa osiossa bloggaajana - en +40 ikäinen, mutta kaukana parikymppisistä, joilla on aikaa vääntää videoita yms. Tuntuu välillä, ettei kuulu mihinkään ja turhauttaa koko bloggaaminen, miksi käytän siihen niin paljon aikaa. Sitten taas innostun jostain. Jos joskus pääsisin johonkin ehdolle, pitäisin varmaan ihan sen takia bileet!

    Samojen ehdokkaiden mukaan ottaminen on kyllä nuivaa, vaikka kertoo toisaalta siitä, että blogi on pysynyt pinnalla ja tekee tasaisesti hyvää työtä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin olisi bileet, jos jonkin ehdokkuuden ever saisin :)
      Hienoa on, että bloggaaminen on edelleen pinnalla, mutta ne ehdokkaat voisi vuosittain vaihtua, ihan reiluuden nimissä.

      Poista
  24. Niin. Samat nimet siellä pyörii ja mitä enemmän sulla on kavereita sen varmemmin voitat. Eli onko loppupelissä kuitenkaan kyse vain blogista vai esim isoista työ-ja harrastusporukoista, mediasta jne?? Ja monikohan pääsee listalle ellei ole Etelä-Suomesta? En tiedä mutta mietin vaan onko sillä väliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sillä paikalla ole väliä, mutta muilla mainitsemillasi asioilla kyllä.

      Poista
  25. Heips hyvä kirjoitus Outi..tämä sun juttu bongahti esiin kun googlasin Blog Awards kun en tiennyt mikä se on :) itse niin uusi tässä blogimaailmassa 7 kk bloggausta..ja mikä tämä 40 + blogit on? Lähetin joskus alussa viestiä instan kautta että mites pääsee jäseneksi..tuli viesti että lähetä lisätietoa...sen jälkeen ei mitään joten ei sitten kai päästy mukaan. Ehkä oon jo liian vanhakin yli 55..mutta jokatapauksessa asiaa kirjoitit.Mukavaa lokakuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 40+ blogit on Suomen ainoa aikuisille bloggaajille 38-100v. tarkoitettu blogiportaali. Ehdottomasti siis kuulut ikäsi puolesta tähän porukkaan. Kannattaa laittaa uusi hakemus, hakijoita on ollut runsaasti.

      Poista