perjantai 24. marraskuuta 2017

Tyhjyys



Tiedättekö sen tunteen, kun sinusta on imetty kaikki energia?
Kun olisit sisältä tyhjä.
Siltä minusta on tuntunut koko tämän viikon.
Taitaa se joululoma tulla todella tarpeeseen.
Olen kyllä touhunnut töissä normaalisti, mutta jotenkin ilman sellaista kunnon motivaatiota.
Töissä aikaa vie kaikkien mahdollisten ja mahdottomisen asioiden päivittäminen, joulujuhlien suunnittelu (hoidettu jo onneksi), joulun laittaminen esille ja lasten sekä vanhempien toiveiden kuuntelua ja toteutusta.
Välillä sitä on niin väsynyt työpäivän jälkeen, että vaan hautautuu sohvan nurkkaan ja haluaa hetken olla hiljaisuudessa.


Onneksi lapset eivät vaadi täydellisyyttä.
Heille riittää, että hoitotäti käy vähän vajaallakin akulla.
Työkaverit ovat parhaita akkulatureita.
Itseasiassa taidetaan kaikki, lapset mukaan lukien, olla sen loman tarpeessa.
Positiivisuudella ajattelin tätä tyhjyyttä vastaan nyt taistella!

Tämän viikon parhautta on ollut:
- omat lapset
- oma mies
- työkaverit
- hoitolapset
- äiti, jonka kanssa jutellaan päivittäin
- Taru, joka lähettää ystävyysviestejä
- Mia, joka soittaa kuulumisia ja höpistään huomaamatta ainakin tunti
- Kävelylenkit hoitolasten kanssa
- hyvä kotiruoka


Hoitotäti on nyt vähän väsynyt, mutta haittanneeko tuo mitään?
Luojalle kiitos on perjantai!



48 kommenttia:

  1. No nyt on syytä toivottaa rauhallista ja rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taisi väsymyksenkin syy selvitä, kurkku kipeä ja nuhaa pukkaa!

      Poista
  2. Tsemppiä <3 Onneksi tulee viikonloppua ja saat levätä enemmän. Kohta on joulukuu ja voi ihan luvan kanssa laittaa enemmän valoja myös kotiin. Tsemppiä ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kun pääain kehumaan, että olen heinäkuun lopusra olkut joka päivä töissä, enkä ole sairastunut. Nyt sitten pukkaa räkistä :(

      Poista
  3. Tuttu tunne.. Onneksi on perjantai ja se joululomakin häämöttää jo aika lähellä. Pienet asiat tuo voimaa päivään. Välillä saa olla väsynyt, kaikki ovat.
    Tsemppihali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kiitos tsempeistä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle ❤️

      Poista
  4. Rentouttavaa viikonloppua! Lomaa kohti <3

    VastaaPoista
  5. Onneksi on jo perjantai❤ Viikonloppuna levätään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on tehtävä ❤️ Mukavaa viikonloppua sinulle Tuuli!

      Poista
  6. Välillä se väsymys iskee ja energiat häviää, osittain tähän harmauteen, mutta onneksi se on ohi menevää. Toivottavasti saat viikonlopun aikana ladattua energiaa itseesi ja positiivisuudella tosiaan on iso vaikutus!

    Rentouttavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohti valoisampia aikoja. Vähän taitaa myös flunssaa pukata, joten ei mikään ihme, että olo on vetämätön.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Hertta-Viola ❤️

      Poista
  7. Välillä vaan se akku alkaa hyytyä, mutta ei se mitään.
    Nyt vietät leppoisan loman ja annat aikaa itsellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikot olleet yhtä haipakkaa, ehkä se lepäily tekisi nyt hyvää.
      Ihanaa viikonloppua sinulle ❤️

      Poista
  8. Hei terkkuja ja voimia 🌻! Tärkeätä työtä teet lasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Kovin vähän nykypäivänä tästä työstä kiitosta saa.
      Ihanaa viikonloppua sinulle ❤️

      Poista
  9. Onneksi on perjantai. Nyt lepäile hyvällä omalla tunnolla. Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Näin se on tehtävä ja onneksi kohta on se lomakin :)
    Rentoa viikonloppua sinulle Satu ❤️

    VastaaPoista
  11. Joskus sitä ei vaan jaksa. Eikähän tämä jatkuva pimeyskään yhtään sitä energiaa lisää.

    Leppoisan lokoisaa ja akkuja lataavaa viikonloppua sulle Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeys ei tosiaan auta yhtään. Mutta lepo näköjään teki taas tehtävänsä :)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin Annukka <3

      Poista
  12. Voimahaleja Outi <3
    Lepää ja nauti viikonlopusta <3

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti saat kerättyä uutta energiaa viikonlopun aikana, ja tsemppihalit Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon yöunet sai tämän lauantain jo näyttämään varsin mukavalta :)
      Ihanaa viikonloppua Jael <3

      Poista
  14. Lämpöinen halaus täältä Outi, onneksi ystävät ja perhe tukee ja auttaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uni auttoi kummasti. Luulen, että myös viime viikonlopun hektinen aikataulu sai minut väsymään kunnolla. Muutama viikko vielä töitä ja sitten saa pari viikkoa lepäiltyä :)

      Poista
  15. Tuota on liikkeellä. Tämä pimeys imee kaiken energian. Toivottavasti menee nopeasti ohi ja onneksi nyt on viikonloppu alkamassa. Mukavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu tosiaan olevan liikkeellä. Monen tuttavan kanssa ollaan juteltu asiasta ja moni tuntuu nyt olevan tosi väsynyt. Himpuran pimeys!
      Rentouttavaa viikonloppua sinullekin Kati <3

      Poista
  16. Voimia ja haleja täältä sinne, ja jos yhtään helpottaa, viikko on ollut täälläkin raskas. Aamulla kun löntystää koiran kanssa klo 6 räntäsateessa, siinä on välillä ollut positiivisuus tiukassa.

    Onneksi saat pian ansaitusti lomailla. Voimaannuttavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomat kyllä aina tulee tarpeeseen ja tuntuvat hyvin ansaituilta.
      Tsemppiä sinunkin viikkoihin ja ihanaa viikonloppua Taru <3

      Poista
  17. Voi niin tuttu tunne tuo väsymys! Tämä marraskuu vie kyllä mehut meistä kaikista. Onneksi ensi viikolla alkaa jo joulukuu ja pian ollaan jo menossa kovaa vauhtia kohti kevättä!
    Leppoisaa viikonlopun jatkoa, muista levätä kunnolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ja kesä on niin niitä omia suosikkeja. Pitääkin kaivella kesäkuvia esiin ja kerätä niistä sitä valon voimaa!
      Ihanaa viikonloppua ihana Teija <3

      Poista
  18. Toivottavasti olo on helpottuneempi! Iloa vain pienistä asioista, niin sitä jaksaa. Minä laitoin jouluvaloja tänään kotiin, koristeita kaivoin esille myös ja siivoilin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon yöunet auttoi jo kummasti. Tänään olen myös viettänyt aikaa äitini ja siskoni kanssa ja sekin oli ihanaa. Nyt hetki omaa aikaa, niin eiköhän tämä tästä.
      Mukavaa viikonloppua Aikku <3

      Poista
  19. Very energetic blog, I enjoyed that a lot. Will there be a
    part 2?

    VastaaPoista
  20. Hyvä on välillä huilata ja levähtää. Ei ne arjen pienet askareet mihinkään katoa. Rentouttavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein kaikki kotihommat eilen ja tänään olenkin vain hengaillut, ensin äitini kanssa ja sitten siskoni. Nyt rentoilen kynttilän valossa ja katselen Samu Haberin laulantaa telkkarista...ah vapaat!

      Poista
  21. Hyvin tuttu tunne..viimeksi eilen hektisen viikon jälkeen! Rentouttavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä taitaa monella olla nyt tätä kiirettä ja väsymystä. Ihanasti saanut täällä nyt tsemppiä ja huomannut, että kanssasisaria riittää!
      Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

      Poista
  22. Perhaps the most distinctive sign of shingles is that symptoms are independent,
    or confined to just one side of the body.

    VastaaPoista
  23. We're seeing it extra as social media companies go public.

    VastaaPoista
  24. Allekirjoitan täysin. Olen itsekin niin puhki ja poikki, kun meillä ollut joka viikonloppu jos jonkinlaista menoa. Joululoma tulee tarpeeseen. Tammikuussa olen ajatellut pitää jokaisen viikonlopun ohjelmattomana ja vaan olla :) Tsemppiä Outi ja yritähän sinäkin rentoutua ja ottaa aikaa itsellesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin tuossa teidän viime viikonlopun aikatauluakin ihan kauhuissani, kolme Suomalaista kirjakauppaa yhden päivän aikana. Olin tulossa muuten teitä moikkaamaan, valitettavasti olin Isossa Omenassa silloin kun te olitte Sellossa...muistin ajat väärinpäin :D

      Poista
  25. Tiedän. Meillä on valvottu taas urakalla yöt, päivät ovat räkää ja huutoa ja tappelua ja päälle pimeys. Tuntuu välillä, ettei ole mitään annettavaa. Mutta lasken päiviä kevääseen ja kohta saa alkaa avata kalentereita. HUH! Josko se tästä, siellä ja täällä. <3 Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota räkätautia on taas hirveästi liikenteessä. Omani kesti onneksi vain pari päivää.
      Mietin jo kalenterin hankkimista itsellenikin, aloittaisin avaamisen keskiviikkona ja kun avaisin viimeisen luukun, niin silloin alkaisi loma :)
      Jaksamista sinnekin ❤️

      Poista