Eilen pääsin nauttimaan ihanista hemmotteluista, koska minulla oli synttärit.
Työkaveri muisti näin upealla lahjalla minua.
Korttikin oli ihana yhdistelmä Tanhupalloa ja meidän edesmennyttä Pipari hamsteria.
Eilen kyllä kaikki toiveet toteutuivat ja vielä paljon enemmän.
Herkkuja oli vaikka minkälaisia.
Tytär toi tullessaan berliinin munkin ja nuo alapuolella näkyvät kauniit punaiset ruusut.
Saan kukkia niin harvoin, että ne ovat minulle ihan paras lahja.
Mies vielä toi minulle mansikkakakun ja pizzaa, joten kyllä vaan massun viereen sai illalla mönkiä.
Taas vuoden vanhempana, nyt jo 43 vuotiaana.
Silmäpussit on joka aamu isommat ja mustemmat,
Naururypyt syvemmät kuin edellisessä kuussa.
Silti olen todella onnellinen, että sain nämäkin synttärit viettää.
Elämä on kuulkaa aika ihanaa.
Tämän ikäisenä on just hyvä olla.
Nokka kohti uusia pettymyksiä ja voittoja, kunhan vain nuo polvet kestäisi menossa mukana :D
Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille!
Sydämelliset onnittelut sinulle, ihana Outi! Äläkä huolestu naururypyistä. Nehän ovat merkki siitä, että elämä on ollut hauskaa. Omar Khaijamin sanoin: ”Kuin vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa, niin päivistäni tänään taas päivä katoaa. Mut milloinkaan en murehtinut ole päivää kahta: en päivää, joka jäi jo taa, en päivää tulevaa.” Eletään hetkessä ja ollaan onnellisia! Rakkautta elämääsi! -Raija-
VastaaPoistaOi miten ihana miete ja paikkansapitävä myös. Ihanaa huhtikuuta ja tätä viikkoa sinulle Raija ❤️
PoistaMyöhästyneet synttärionnittelut Sinulle Outi! =)
VastaaPoistaIhania lahjoja ja herkkuja! Kaikkea hyvää <3
Kiitos tuhannesti Saikku! Täydellinen päivä oli eilen ❤️
PoistaOnnittelut vielä tätäkin kautta sinulle ihanuus <3 ja mukavaa päivää :)
VastaaPoistaKiitos kiitos ihanuus ja kivaa päivää sinullekin ❤️
PoistaAivan ihanaa, kun kaikki muisti ja kukat ja herkut, mitä sitä muuta voi nainen toivoakaan. <3 Hei ja olet vielä nuori 43v on oikein yes ikä. <3
VastaaPoistaIhanaa viikon jatkoa Outi <3
Kyllä vain oli olo onnekas eilen
PoistaNuori Outi kiittää ja kumartaa :)
Ihanaa ja aurinkoista päivää sinulle Tiia ❤️
Mun piti monta kertaa eilen laittaa onnittelut. Mutta muistinko. No en. Siispä onnea näin vähän jälkikäteen! <3
VastaaPoistaIitski
https://naissanelioissa.wordpress.com
No kato, parempi myöhään kuin ei milloinkaan Kiitos onnitteluista Iitu ❤️
PoistaOuti kaunotar, oikein paljon onnea 😙😙😙 Mulla meni tää eilen FBssä vallan ohi, mutta sitäkin isommat muiskut ja halit tänään 🤗
VastaaPoistaHalit, muiskut ja onnittelut otettu ilolla vastaan. Kiitos ihanainen <3
PoistaSydämelliset onnittelut, sinähän olet tyttö vielä! Äläkä puhu rypyistä mitään, joku pieni juonne tuo vain ilmettä lisää! Suloinen kortti ja kauniita kukkia ja vielä berliininmunkki (mikä meillä Varsinais-Suomessa on piispis eli piispanmunkki)!
VastaaPoistaPiispanmunkki...ihan ensimmäisen kerran kuulen tuon nimen. Tyttö, ihanaa, että joku on sitä mieltä, kiitos kovasti <3
PoistaMyöhästyneet onnittelut tätä kautta, vaikka FB:ssa olin sentään ajoissa! 43 on varmasti hyvä ikä, täältä tullaan kirien perässä parin vuoden viiveellä sitten toukokuussa. ^_^
VastaaPoistaKiitos vaan tuplasti :) 43 on oikein oiva ikä, yhtään ei tuntunut aamulla vanhemmalta :D
PoistaIhan hirmuisen lämpimät synttärionnittelut näin jälkikäteen Outi <3. Olet kaikki mahdolliset lahjat ja hemmottelut todellakin ansainnut.
VastaaPoistaOlen sua siis 10 vuotta vanhempi ja voin vakuuttaa, että tääkin ikä on vielä ihan paras ikä. Ellei jopa paras tähänastisista :). Joten ei huolen häivää, vaan kevyin askelin tulevaa kohti.
Ihania vuosia on siis lisää vielä odotettavissa. Aina on onneksi siltä tuntunut, että se vuosi mitä saa elää on hyvä vuosi elää :)
PoistaIhana Annukka, kiitos tuhannesti onnitteluista <3
Onnea synttärikaima🌼☀🌿☀🌼
VastaaPoistaKiitos toinen samanmoinen <3
PoistaOnnea ihanalle 43-vuotiaalle <3 Ihana asenne sinulla ikään ja iän tuomiin muutoksiin. Arvostan kovasti <3
VastaaPoistaMukavaa viikon jatkoa <3
Turha on kuule surra tulevaa. Pitää vaan nauttia tästä elämästä kun voi, koskaan kun ei tiedä, että milloin se loppuu.
PoistaIhanaa loppuviikkoa sinullekin <3
Paljon onnea syntymäpäivänäsi. Vähän myöhässä. Ihanaa kun oma tytär tuo ruusuja.Nelikymppinen oli kiva olla. Mutta itse asiassa nyt viisikymppisenä on vielä kivempaa. Sinulla on aivan ihanat ajat edessäsi. Pikkurypyt vain elämää.
VastaaPoistaTytär tietää mistä äiti tykkää :) Minä olen aika perinteinen lahjojen suhteen, tykkään kukista ja herkuista :D
PoistaIhania vuosia on toivottavasti vielä paljon edessä <3
Tuhannesti onnea Outi!!! Jos multa kysytään niin olet nainen ihan parhaassa iässä, itse nautin tuosta ajasta eniten 40-50v.
VastaaPoistaSinä kuule näytät ihan pikku likalta vielä, kauniilta sellaiselta <3.
Ihanaa kuulla näyttävänsä nuorelta. Järkytyin yhdessä ryhmässä vähän, kun laitoimme omia kuviamme sinne ja sitten toisen ikää piti arvata. Joku sitten veikkasi, että minä olen 55-vuotias.
PoistaKiitos siis Sari tästä kommentistasi <3
Onnea! <3
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaOnnea vielä tätäkin kautta <3 Ollapa vielä 43 vee...
VastaaPoistaNo et sä nyt niin paljon vanhempi mua ole. Ihan nuoria tytön heitukoista ollaan vielä :D
PoistaSinä ihana akan rötväle: paljon onnea tätäkin kautta sekä aurinkoista oloa ja pitkää ikää <3 <3!
VastaaPoistaAkan rötväle kiittää ja on kiitollinen kaikista näistä viesteistä <3
PoistaVielä paljon onnea, Outi! Sinähän olet vielä nuori tyttönen. Itse olisin tarvinnut aamulla lapion, jotta olisin voinut kaivaa silmät näkyviin kaiken pöhön alta.
VastaaPoistaAi kauhistus sentään, ompahan ollut aamu sinulla :) Minulla oli herkkujen syönnistä noussut näppylä otsaa...taitaa ihan teini-ikä pukata uudelleen päälle :D
PoistaPaljon onnea!❤
VastaaPoistaIhanilla jutuilla sua on muistettu!
Naurunrypyt on vain positiivinen asia. Ikävämpää olis jos suupieliin tulis katkeruuden juonteet liiasta mököttämisestä.
Oon vanhuspuolella töissä, ja siellä välillä havahtuu suhteellisuuteen näissä ikäjutuissa, kun yli 90vuotiaat ihastelee, kuin nuori oonkaan (hieman alle 40v). Niin...
Totta muuten tuo suhteellisuus. Minun jo eläkkeelle siirtynyt ystäväni kerran jutteli miehelleen, että olen täällä tyttöjen kanssa, kun minun ja toisen nelikymppisen kanssa oli...Ihanaa olla vielä tyttö <3
PoistaOikein paljon onnea! :)
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaKaunottarelle paljon onnea❤💚💛💜
VastaaPoistaKiitos ihanuus <3
PoistaIhanat synttärit sinulla, ja onnittelut vielä tätäkin kautta. Kaunis lahjakori, ja nam, herkkuja. Hih,nauratti vähän tuo otsikkosi,ethän sinä mikään akka ole;D
VastaaPoistaMukavaa loppuviikkoa Outi:)
No akka mikä akka :) Oli kyllä ihana synttäripäivä minulla ja vielä seuraavanakin päivänä sain lahjoja...kyllä mua on nyt hemmoteltu!
PoistaMukavaa loppuviikkoa sinullekin Jael <3
Paljon onnea ihana Outi <3 <3 <3
VastaaPoistaKiitos tuhannesti <3
PoistaLämpöiset ja aurinkoiset onnittelut:)
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaPaljon onnea synttäreiden johdosta!Sulla on ihana työkaveri,kun noin kivat lahjat antoi.
VastaaPoistaMulla on ihan parhaat työkaverit. Seuraavana päivänä sain vielä toiseltakin työkaverilta pussukan täynnä ihania kynttilöitä ym. kaunista.
PoistaKiwaa synttäriä vähän jälkikäteen! Höpissyt mitään ryppyjä ne kuuluu mein ikään ja kaunistaahan ne meitä jollakin tapaa! ❤️
VastaaPoistaRypyistä viis, mutta nää silmäpussit on karseet :)
PoistaIhanat onnittelut sinulle ja lämmin halaus, vaikka näin jälkikäteen.
VastaaPoistaIhana viettää synttäreitä, sä olet nuorekas.
Voi kiitos tuhannesti Tuija. Ihanaa kuulla näyttävänsä nuorekkaalta ❤️
Poista