maanantai 2. heinäkuuta 2018

DIY kuorinta-aine




Työrupeaman jälkeen ja näin loman kunniaksi ajattelin, että nyt on päästävä tuosta hämähäkinverkosta kasvoillani.
On puhdistettava kasvot kunnolla ja aloitettava loma siloisella iholla.
Tein itselleni kuorinta-aineen kodista jo valmiiksi löytyvistä aineksista.


Sokeria, hunajaa, öljyä ja minttuteetä.


2tlk sokeria
2tlk öljyä
2tlk hunajaa
1 pussi minttuteetä


Levitin kuorinta-ainetta ympäri kasvoja ja annoin hetken aikaa sen imeytyä ihoon.
Sitten aloin hieromaan pyörivin liikkein, kuorinta-ainetta iholla.
Kasvoihin tuli ihana puhdas pinta.
Tee ja sokeri keräsivät ihon epäpuhtaudet itseensä.
Huuhtelin kasvot vedellä ja taputtelin kuiviksi.


Iho tuntuu aivan ihanalta, lopputulos on todella pehmoinen.
Ihon pintaverenkierto myös selvästi vilkastui.
Suosittelen testaamaan.

Pakko kertoa, miksi kuvissa silmäni ovat hieman punaiset.
Olen katsonut Sillä silmällä (Queer Eye Fab 5) ohjelmaa Netflixistä, uutta tuotantokautta.
Herran jestas, että siinä saa nauraa ja itkeä.
Minullahan on se, että en kestä itkemättä katsoa kun mies itkee ja siinä on kyllä saanut nyt itkeskellä oikein urakalla.
Parasta on, että on itketty enemmän ilosta kuin surusta.
Ihana sarja, iso suositus kaikille!


Bobby, Karamo, Jonathan, Antoni ja Tan.

Taidanpa tästä lähteä katsomaan taas yhden jakson!

Ihanaa maanantaita teille kaikille!


36 kommenttia:

  1. Leffat hyvää lomailun ohessa!Näyttää tehoavan tuo kuorinta.En tiennytkään teen ja sokerin yhteisvaikutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tienyt minäkään tästä yhdistelmästä ennen kuin testasin sitä :) Ajattelin, että kun kerta kahvinpurut kelpaa kuorintaan, niin miksi ei sitten myös teenpurut :)

      Poista
  2. Oi kun kiva, taas tuli oivallinen uusi kotitekoinen naamiovinkki. <3 Ihquisaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin tehnyt sitä sinun kauranaamiota, mutta ei meillä ollutkaan enää kaurahiutaleita :)
      Ihanaa päivää sullekin Tiia <3

      Poista
  3. Hyvänkuuloinen kuorinta-aine <3 Ihanaa lomaa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loman eka päivä ja olen nukkunut pitkään ja tehnyt ekan kerran ikinä pavlovaa :) Kuorinta-aine tosiaan toimi. Aion tehdä toistekin!

      Poista
  4. Minäkin tykkään tehdä kasvonaamiot itse. Kiitos hyvästä reseptistä. Ihanaa lomanalkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ja helppo ohje tämä tosiaan oli. Olin itsekin yllättynyt, miten ihanan sileältä iho tuntuu tämän kuorinnan jälkeen.

      Poista
  5. Kiitos vinkistä, menee ehdottomasti kokeiluun nyt kun täällä mökillä. Ihanaa ja rentoa lomaa <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuorinta-aine ja sauna...siinä vasta olisi oiva yhdistelmä. Ihanaa lomaa Taru <3

      Poista
  6. Mä ahmin noi FAB5:n molemmat kaudet ihan hetkessä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nyt menossa osa 4 tästä tokasta kaudesta. Ekan kauden katsoin kahdessa päivässä :D

      Poista
  7. Ihana resepti, kiitos kun testatut ja jalot sen. Hyvää lomaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun luit postaukseni! Hyvin on eka lomapäivä ainakin sujunut :)

      Poista
  8. Hauska naamiovinkki ❤ Niin on pirteän näköinen lomalainen
    siellä virkistyvän naamion jälkeen.
    Oikein mukavaa lomaa sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan sai posket kunnon hehkun tämän kuorinnan jälkeen!
      Ihanaa maanantaita sinulle Marjo <3

      Poista
  9. Varmasti erinomainen diy-hoito 😊 Ihanaa lomailua. Minäkin saan viimein karistettua työjutut mielestä ja vaan olla ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa lomaa sinullekin. Teilläkin on ollut kyllä vaikka mitä touhotusta tänä keväänä, joten varmasti loma tulee sielläkin tarpeeseen.
      Ihanaa keskiviikkoa Jani!

      Poista
  10. Itse tehdyt kuorinnat ovat parhaita; teen omanikin aina itse, paitsi jos olen saanut valmiin kuorintavoiteen jostain. Mukavaa lomailua Outi ihanainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin testata murskattuja oliivinkiviä ja öljyä myös ihon kuorintaan.
      Kiitos, ensimmäiset lomapäivät on kuluneet nukkuessa ja ystäviä ja sukulaisia nähdessä...Ihanaa!

      Poista
  11. Näyttää ihan kultahippukuorinnalta..

    Ihanaa lomaa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttääkö? Tämä vaan taitaa olla hippasen edullisempi vaihtoehto :)
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Annukka <3

      Poista
  12. Kiitos vinkistä! Hyvä kuorinta-aine on jatkuvassa hakusessa, sillä kun omaa couperosaihon, on moni tuote liian raju. Mutta tässä nuo teenlehdet varmaan pehmentyvät kivasti tuon öljyn ja hunajan joukossa.
    Ihanaa viikkoa, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat couperosaposkeni kestivät hyvin tämän kuorinnan ja kyllä kuule lähti epäpuhtauksia reilusti ihosta pois.
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Lady <3

      Poista
  13. Ihanaa lomaa! Tuohon kuorintaan löytyisi minultakin tarvikkeet kotoa. Minttuteetä löytyy aina. Se on ehdoton suosikkini!
    Ihanaa lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä minttuteetä menee myös eniten. Mies tottunut sitä kotimaassaan juomaan!
      Ihanaa viikkoa sinulle Minna <3

      Poista
  14. Kivoja nuo omatekoiset kuorinta-aineet, niitä pitää aina kokeilla.
    Mukavaa heinäkuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkö keski-ikäinen blogissa oli myös kauranaamion ohje, kannattaa kurkata.
      Mukavaa heinäkuuta sinullekin Piia <3

      Poista
  15. Kiitos loistavasta naamiovinkistä!Ihosi oikein hehkuu:)Rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehkuu tosiaan kuvasi tuota tunnetta kuorinnan jälkeen. Iho oli ihanan sileä ja poskissa oli terve puna.
      Lomapäivät on olleet oikein rentouttavia tähän mennessä <3

      Poista
  16. Kiitos vinkistä, tämä menee testiin!
    Mä niiiin tykkään tälläsistä, ympäristöystävällisistä vaihtoehdoista. :)
    Ihanaa lomailua sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niitä nämä omatekoiset naamiot ja kuorinta-aineet ovat, ympäristöystävällisiä.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Sumi <3

      Poista