tiistai 14. elokuuta 2018

Rentouttava viikonloppu




Keskiviikkoiltana kun tytär puhui puhelua kummityttöni kanssa, kuulin nimeäni huudettavan.
Miahan se siellä minua huuteli ja kiva, että huutelikin.
Siinä samassa sovittiin, että minä menenkin Karkkilaan viikonlopuksi.
Mia haki minut töistä puoliviideltä, mutta Karkkilassa oltiinkin sitten vasta kaksi tuntia myöhemmin.
Turun motarilla oli isompi onnettomuus ja ihmiset siirtyivät ajelemaan pikkuteitä pitkin.
Tähän ratkaisuun päädyttiin mekin.
Matka Espoosta Veikkolaan kesti reippaasti päälle tunnin, sitten pitikin jo pitää pissatauko ja tämän jälkeen päästiinkin sujuvasti loppumatka Karkkilaan.
Onneksi radio ja meidän suut toimi, itseasiassa meillä oli ihan älyttömän hauskaa kahdestaan.


Vain Mialle ja minulle tulee samaan aikaan mieleen sama asia.
Lidl:ssä oli avomaankurkut alle eurolla kilo.
Katsoimme toisiimme ja kummatkin sanoo samaan aikaan, mehän tehdää maustekurkkuja vai mitä?


Ja maustekurkkuja me sitten tehtiinkin, itseasiassa valkosipuli maustekurkkuja.
Ohje löytyi netistä,, aineksina: tilliä, sinapinsiemeniä, avomaankurkkuja, väkiviinaetikkaa, sokeria, vettä ja valkosipulinkynsiä.


Lauantai alkoi ihanasti, kun oma tytärkin saapui Karkkilaan työpäivänsä jälkeen.
Äiti oli onnellinen <3
Lauantaina meillä oli pizzapäivä ja jälkiruoaksi syntyi kolmen naisen yhteistyöllä herkullinen mansikkakakku.


Uimassakin käytiin pari kertaa päivässä.
Vesi oli jo viileämpää, mutta tulihan sitä tuolla oltua ainakin puolituntia kerrallaan.
Eikö vaan näytäkin ihan täydelliseltä uimapaikalta?
Olo on taas niin onnellinen ja rentoutunut!
Kiitos rakas ystäväni ihanasta viikonlopusta <3

Arvatkaa muuten mitä?
Se olisi tasan viikko ja  saan minut miehet takaisin kotiin, JEEEE!


30 kommenttia:

  1. Karkkilan ohi tuli ajettua kesän reissuilla monta kertaa, tuttu ja mukava paikka vuosilta kun kaverini siellä asui! Onpas nopeasti mennyt kuukausi, kohta pääset hemmottelemaan perheen miehiä, heillä varmasti paljon kerrottavaa ja tuliaisia Marokosta : ) Kaunista elokuista viikkoa & iloa töihinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kiitellyt nykyteknologiaa tämän kuukauden aikana, videopuheluita ollaan soiteltu pari kertaa päivässä. Muistan ajan, jolloin ei voinut toiselle soittaa kun kerran viikossa ja silloinkin sai olla tyytyväinen, että toinen oli kotona vastaamassa puhelimeen :D
      Ihanaa tiistaita Heli <3

      Poista
  2. Ihania tuollaiset ystävät ja yhteiset hetket <3 Viimeinen viikko sujahtaa varmaan nopeasti ja sitten taas on rakkaat kotona <3 Mukavaa viikkoa Sinulle ihanainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ollaan Mian kanssa monta kertaa puhuttu tuosta, että ihanaa kun meistä tuli ystäviä.
      Kohta mun miehet on täällä taas, niin onnellinen olen <3
      Ihanaa viikkoa sinullekin Hilu <3

      Poista
  3. Hyvässä seurassa kaikki sujuu nopeammin ja hauskemmin.
    Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, välillä menee niin hujakalla nämä meidän yhteiset viikonloput.
      Kivaa viikkoa sinullekin Marketta <3

      Poista
  4. Maustekurkut on ihan mun suosikkeja, myös hölskykurkut mitä noistaa saa niin voi sluprs. :p

    Ihanaa tiistaita Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta kun kuulen hölskykurkuista, piti ihan käydä katsomassa, että mistä on kyse :)
      Ihanaa tiistaita Jonna <3

      Poista
  5. Komea auto ja asuntovaunu kuvassa. Tuo taitaakin olla Lidlin parkkipakan vierestä :) Karkkila vanha lapsuus/nuoruuspaikka! Meillä on kasvanut nyt muutamia avomaankurkkuja ja "hölskytyskurkkuja" tein juuri ruualle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidl:n parkkipaikan vierestähän tämä on, kylmäasemalta :) Hyvin tunnistit paikan!
      Avomaankurkkuja tulee popsittua ihan sellaisenaankin, ne vaan on niin hyviä.
      Kivaa tiistaita sinule Sesse!

      Poista
  6. Kiva lukea blogia, jossa osataan aidosti iloita pienistäkin asioista. Eikä aina hehkuteta uutta törkeän kallista käsilaukkua...
    Jatka samaan tyyliin! Mukavaa viikkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä palkoilla ei pääse kyllä kovin kalliista jutuista nauttimaan :) Elämän ilo tulee pienistä jutuista, joita saa tehdä yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa. Jatkan samaan malliin, koska muutakaan en osaa :D
      Ihanaa viikkoa sinulle Saara <3

      Poista
  7. Toi laiturikuva on super <3. Ja rivien välistä (tai no, oikeastaan suoraan riveiltä :)) huokuu onnellisuus. Ja ihan syystäkin. Varmaan voi vähän jännittääkin (hyvällä tavalla) se miesten kotiinpaluu, vaikka niin odotettu onkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se vähän jo jännittää. Olen miettinyt ruoat ja muuta yllätykset jo valmiiksi ja sain jopa vapaapäivän töistä, että saan yhden päivän olla ukkeleiden kanssa rauhassa kotona. Kiitos kuvakehusta, vähän jännitti tällainen "paljastava" kuva tänne laittaa.
      Ihanaa viikkoa sulle Annukka <3

      Poista
  8. Iiks kohta se sun miehesi tulee kotiin, ihanaa <3 En ehkä kestä tuota vintage karavaanaria ja autoa, haluaisin punaisina.

    Ihana viikonloppu teillä takana siellä

    Muiskuja Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä taas niin kivaa viikonloppuna. Aikakin menee kuin siivillä kun on hauskaa!
      Kohta ukkelit on täällä, voi sitä onnea sitten. Ja hei, mä selvisin tästä :D
      Ihanaa viikkoa sulle Tiia ihanuus <3

      Poista
  9. Katsoin ensin tuon otsikkokuvan nopeasti koneelta ja mietin "Onko Outi lähtenyt asuntovaunuilemaan?" Kun avasin postauksen ettet sinä olekaan kuvassa :D Mutta varmasti sekin olisi ollut ihan mukava vaihtoehto viikonloppu.

    Karkkila on kiva paikka ja tiedän tuon uimarannan, jossa olitte :) Jännää kun kohta sun yksinolo päättyy ja miehet saapuvat kotiin .... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielellään kummatkin, minä ja Mia oltaisiin reissattu noilla menopeleillä :D
      Ei ole enää montaa päivää "yksinäisyyttä" jäljellä. Onneksi Mariam on pitänyt mulle kiitettävästi seuraa <3

      Poista
  10. Olipa kiva viikonloppu teillä , ja ihana tuo vika kuva sinusta laiturilla:) KUn on kivaa ja seura hyvää niin aika menee hujauksessa- Kiva kun piat saat miehesi takaisin,viikko ei ole enään pitkä aika. Mukavaa viikkoa Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana viikonloppu, aina Mian kanssa kyllä on <3 Tuo uimapaikka on aivan ihana ja niin seesteinen, että se näkyy kyllä kuvassakin. Kohta saan ukkelit kotiin, jee!
      Ihanaa viikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  11. Wau, mikä menopeli ekassa kuvassa. :)
    Ihanaa kun oli mukava viikonloppu, mutta varmasti on mahtavaa saada miehet kotia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kiitellyt nykyteknologiaa siitä, että yhteydenpito on todella helppoa. Ei ole niin kova ikävä, kun toiset näkee joka päivä edes puhelimen välityksellä.
      Tuo asuntovaunu oli ihana. Arvaa olisinko halunnut kurkata sisäpuolelle?

      Poista
  12. Ihana viikonloppu teillä, ja ihan mahtava idea tehdä noita maustekurkkuja.
    Iloitsen myös täysillä kanssasi siitä, että saat rakkaimpasi kotiin. Niin parhautta <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkuista tulee jo nyt ihana tuoksu, ajattelin ekan kerran niitä maistaa viikonloppuna.
      Kiitos ihana Taru, tiedän, että iloitset kanssani <3

      Poista
  13. No ihana viikonloppu! Ystävät ovat timantteja <3
    Kohta ikävä helpottaa ja pääset rakkaasi kainaloon <3
    Haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion kyllä nuuskuttaa ja pussuta ukkelit puhki. Ystävät ovat kyllä kultaakin kalliimpia

      Poista
  14. Mistä olet löytänyt vielä tuoreita mansikoita. Herkullisen näköistä.
    Mäkin olen tänä kesänä uinut kyllä eniten, mitä nyt kakarana uinnista ei oteta huomioon.
    Valkosipulikurkuista tuli varmaan hyviä, mä olen josku maistanut. Koitahan jaksaa odottaa kultaasi, pian se viikko menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5 päivää enää jäljellä. Mansikoita oli myynnissä Lidl:ssä. Uiminen on kyllä ollut ykkösharrastus tänä kesänä ❤️

      Poista
  15. Mukava ja rentouttava viikonloppu on sinullakin ollut. Kyllä kesällä on parasta kun pääsee veden äärelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella on parasta Ei ilman uintia olisi kuumia päiviä oikein kestänytkään
      Ihanaa torstaita sinulle ❤️

      Poista