torstai 15. marraskuuta 2018

Vihdoinkin lämpimät varpaat


* Yhteistyössä Merrell



Vihdoinkin minun varpaani pysyvät lämpiminä.
Se joka ei vielä tiennyt, niin olen töissä ryhmäperhepäiväkodissa ja ulkoiltua tulee ainakin 3 tuntia päivässä.
Jalat ovat siis koetuksella ja varpaat usein jäässä ulkoilujen jälkeen.


Meidän työpaikan leikkipiha on niin pikkuinen, että ulkoilemme usein läheisessä puistossa, käymme kävelyillä ja vaeltelemme metsäteillä.
Kenkien pitää kestää erilaisia maastoja ja eri säitä.
Suomessa kun sääkin voi olla vaikka mitä jo yhden päivän aikana.


Krimoun rouvahan se on siinä työlookissaan.
Vaatteeni ovat vedenkestäviä, tuulenpitäviä ja lämmittäviä.
Merrell thermo freeze wtpf kengät sopivat asuun täydellisesti, koska niissä on kaikki nuo edellä mainitut ominaisuudet ja hei, tuo musta väri passaa ihan täydellisesti muutenkin niin värikkääseen asuuni, hih hih!


Arvatkaapa jouduinko selittämään, että miksi minä voin työntää kenkäni lätäkköön, mutta lapset ei.
" Outi sulla ei ole kumppareita!"
" Ei ole, mutta nämä kengät kestävät vettä."
Onneksi uskoivat ja sain napattua vetisen kuvankin.

Sitten vähän niitä teknisempiä tietoja kengistä:
Ulkopohja: vibram
Päällinen. synteettinen
Käyttö: ulkoilu/vaellus
Väri: musta
Tuoteryhmä: urheilukengät, sneakerit
Käyttöalue: vuoratut kengät


Outi ja jalat kiittävät näistä kengistä!

Blogissani oleva arvonta on nyt suoritettu.
Voittajaksi arpakone arpoi:

Lukijana blogin puolella ja arvonnassa mukana.
karhuoja@gmail.com

Laitan sinulle viestiä voitosta vielä tämän päivän aikana.

Mukavaa torstaita teille kaikille <3





42 kommenttia:

  1. Ompas tosi mahtavan oloiset kengät. Sinun työssäsi kannattaakin ehdottomasti panostaa myös ulkovaatteisiin. Hyvin usein olen nähnyt, kuinka lastenhoitajat palelevat ihan kamalasti ulkona ja että heillä on sielä kurja olo. Itse päätin heti, kun ensimmäisiin harjotteluihinkin menin, että hankin sellaiset ulkovaatteet ettei tarvitse hytistä, tyylistä viis. Sie olet kyllä sekä tyylikäs että fiksusti pukeutunut <3 Ihana Sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkovaatteet on kyllä tässä työssä todella tärkeät. Olen niin onnellinen, että sain nämä kengät itselleni. Ihan toisella tavalla nauttii ulkoilusta, kun varpaat pysyvät lämpiminä.
      Ihana oot kuule itekkin <3

      Poista
  2. Nyt on mahtavat kengät kyllä ja jalat pysyy lämpiminä ja kuivina. Ihanaa päivää Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä enemmän kun tyytyväinen näihin kenkiin. Sinä tiedät minut hyvin, turhaan en kehu sellaista mistä en oikeasti tykkäisi.
      Ihanaa päivää sinullekin Tiia <3

      Poista
  3. Nyt sun ei tarvitse palella. Mun hyvä ystävä on myös päiväkodissa töissä ja saamaa sanoo, että ulkona vietetään paljon aikaa ja välillä kylmä on. Lapset kuulemma haetaan sieltä ulkoa kotiin. Mikään ei ole sen ikävämpää kuin märät sukat ja kengät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoa meilläkin lapset haetaan kotiin, säällä kuin säällä. Välillä tuntuu, että kylmyys on jo jossain sisäpuolella, että sitä ei saa muulla kuin puolentunnin suihkulla tai saunalla pois.
      Ihanaa iltaa sinulle Saara <3

      Poista
  4. Palelevat jalat ovatkin inhoittavat. Meerrelit pitävät lämpimänä, minullakin on yksi pari, ne ovat myös liukkailla keleillä hyvät käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä tosiaan on hitsin hyvät pohjat. Ei tarvitse metsäretkilläkään pelätä, että kupsahtaa kumoon.

      Poista
  5. Täydelliset kengät! Voi iik. On siinä voinut olla selittelyt miksi voit astua lätäkköön. Päiväkotityö on niitä, mitä mulla on ikävä. Olinhan itsekin erityislasten hoitaja päiväkodissa. Antoisaa mutta raskasta työtä teet. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä työstä, paljon siitä saa, mutta paljon se myös ottaa. Lapsien kanssa on kiva tehdä töitä <3

      Poista
  6. Hei, mistä tuo takki on? On kivan näköinen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takin olen ostanut Forssan kirpparilta yhdeksällä eurolla, oli hitsin hyvä löytö. Alunperin takki on Elloksen mallistosta.

      Poista
  7. Mullakin palelee varpaita helposti toinen on sormet. Viime kesä oli pitkään aikaan kun en tarvinnut villasukkia sisällä. 😅

    Mukavaa torstaita Outi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä tosiaan pärjäsi ihan kivasti :) Minulla nuo varpaat paleltaa helposti, onneksi on villasukat ja nyt Merrellit :)

      Poista
  8. Tosi hyvältä kuulostavat nuo Merrillin kengät, ja kiva ettei sun tarvitse nyt palella siellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä oppii arvostamaan eri tavalla hyviä kenkiä, kun joutuu jalkojen päällä olemaan niin paljon.
      Ihanaa iltaa sinulle Jael <3

      Poista
  9. Ooo, en tiennyt, että nuo kestävät vettäkin! Paljon oon Merrellin kengistä hyvää kuullut, mutta yhtiäkään ei ole vielä tullut hankittua. Mutta ehkä sekin aika vielä koittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedenpitävät on myös ja sitähän mä tarvitsen, kun välillä tuolla kaatosateessakin tulee seistyä.
      Suosittelen näitä kenkiä ainakin!

      Poista
  10. Lasten kanssa ulkoilessa muistan usein varpaiden palelleen. Onneksi sulla on lämpimät kengät.
    Mukavaa loppu viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä todella tyytyväinen näistä kengistä. Kummasti on mukavampaa olla ulkona, kun ei tarvitse kylmyyttä hytistä!
      Mukavaa loppuviikkoa sinullekin Marketta!

      Poista
    2. Hyvissä kengissä on mukava ulkoilla. :)

      Poista
  11. On kyllä niin totta, että Suomen säissä ulkoillessa varustuksen on oltava kohdallaan. Sun kengät kuulostaa varsin toimivalta ratkaisulta. Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut todella tyytyväinen näihin kenkiin. Enää ei tarvitse miettiä, että pysyykö varpaat lämpiminä vai ei 😀 Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  12. Mä tilasin Ellokselta Merrelin kengät, ja ne ovat nyt harkinnassa, pidänkö ne vai en. Ne tuntuivat nilkoista liian tukevilta, se oli vähän miinus, mutta vaikuttivat lämpimiltä ja muuten hyviltä jalkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kengissä tykkään pohjista, koska ovat vähän korotetut ja muotoutuvat hyvin jalkaan. Harmi, jos kiristää nuo sun tilaamat kengät.

      Poista
  13. No nyt sulla on kunnon kengät, noilla voi potkiskella vaikka pieniä kiviä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä voi lähteä vähän isommille kiville kiipeilemäänkin 😀

      Poista
  14. Niin tuttua; itsekin työssä ulkoillaan normaalisti pari tuntia päivässä ja vaatteilla ja kengillä on ratkaiseva merkitys viihtyvyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Minulla tulee helposti jalat aina jäähän. Sitä kylmyyttä ei saa sitten helposti pois.

      Poista
  15. Ihanaa, että sulla nyt lämpimät ja hyvät kengät! Niin tärkeää kun tulee paljon oltua ulkona. Mullakin joskus ollut Merrelin kengät, oli todella hyvät jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä todella hyvät jalassa ja ihanan lämpimät. On todella tärkeää pukeutua hyvin näilläkin säillä 😀

      Poista
  16. Kunnon kengät ovat aina hyvä satsaus ja investointi. Erityisesti näillä keleillä. Nykyisin on niin mukavuuden haluinen, että aivan sama miltä kengät näyttää, kunhan ovat hyvät kävellä ja antavat suojaa plus kestävät! Nuo sinun kengät ovat myös hyvän näköiset eli niissä yhdistyy varmasti kaikki mitä hyvältä kengältä vaaditaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä mentiin viikonlopunkin menot. Mustat kengät sopivat monen vaatteen kanssa. Nykyään tosiaan mukavuus ja käytännöllisyys menevät, varsinkin arkisin, tuon tyylikkyyden ohi.
      Kivaa viikkoa sinulle Jani ❤️

      Poista
  17. Tuossa työssä pitää pukea hyvin ja kengät olla tosi lämpöiset. Hyvän näköiset kengät, ja hyvä kun pitää myös kosteutta.
    Mukava olla pihalla, kun itsellä on lämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kengät käy moneen säähän.
      Hirmuisen tyytyväinen olen näihin ollut ❤️

      Poista
  18. Päiväkodin henkilökuntaa aikanaan seuratessani, ymmärrän hyvin, miten oikeanlainen varustus on kaiken aa ja oo ulkona. Näytät uusissa jalkineissasi upealle Outi! Nyt kelpaa ottaa kissat ja koirat taivaalta vastaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ❤️
      Töissä on oikea kasa vaatteita, kun koskaan ei tiedä, mitä tuolta taivaalta sataa!

      Poista
  19. Makeet kengät! Näyttävät siltä, että ovat hyvät jalassa :)
    Muistan kyllä päiväkodissa ollessani töissä, että kunnon ulkoilukamppeet olivat tärkeät kaikkina vuodenaikoina.
    Hyviä ulkoiluhetkiä Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, hyvät vaatteet pitää olla 😀
      Näissä kengissä pohjakin hyvä, ei tarvitse metsäretkellä liukastella.
      Ihanaa viikkoa sinulle Nina ❤️

      Poista
  20. Mulla on myös goretex kengät koiran ulkoilutukseen. Hyvät kengät ovat vaan iso ilo. Iloa viikkikseen <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät kengät on todella iso ilo, siinä olet oikeassa.
      Mukavaa viikkoa sinulle Taru ❤️

      Poista
  21. Hankein itselleni syksyllä melkolailla lenkkarin näköiset gore-tex Merrellit. Olen ollut niihin enemmän kuin tyyvyväinen. Merrellin kengissä on sisäpohja mikä sopii virheasentoiselle nilkalleni ja jalkapöydälleni kuin nakutettu. Kengät oliva hintavat, mutta joka euron arvoiset. Suh siron mallinsa vuoksi niillä kehtaa hyvin tapsutella kaupungissakin. :)

    VastaaPoista