tiistai 9. huhtikuuta 2019

Lahjapussi kierrätyskankaasta




Ensi kuussa on siskontyttöni syntymäpäivä ja lahjakin on jo valmiiksi hankittu.
Neiti on ikuinen prinsessa, mutta tykkää kuitenkin vaatteista, joissa on hyvä liikkua!
Tällä kertaa valitsin prinsessamekon sijasta kivat legginsit ja rennon Mikki Hiiri collegepaidan.
Sitten on aina se paketointi.
Sitä haluaa tehdä paketin, joka on kaunis ja herättää kiinnostuksen lahjasta.
Päätin toteuttaa lahjapussin kierrätysmateriaaleista ompelemalla, näin lahjapussia voisi käyttää vaikka jumppapussinakin.


Kankaan olen ostanut Kierrätyskeskuksen tilkkulaarista hintaan 0,50€.


Prinsessan lahja-/jumppapussi tarvitsee tietenkin prinsessan kuvan.
Kuvaksi valitsin, Karkkilan lähetystorilta, eurolla ostamani kanavatyön.
Ompelin sen siksakilla kankaaseen.
Sitten reunat yhteen ja vielä pujotuskuja nauhalle.


Nauhaksi valitsin satiininauhan (kultainen), jonka otin talteen eräästä kosmetiikkalahjasta.


Lahjapussi on valmis ja lahjakin jo sisällä odottamassa saajaansa.
Tällainen kierrätyspussukka tällä kertaa!

Ihanaa tiistaita teille kaikille <3


20 kommenttia:

  1. Ihana prinsessapussi, jossa voi kuljettaa vaikka kruunua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin kysyä, että onko prinsessalla vielä kruunua :)

      Poista
  2. Tulipa nätti lahjapussukka. :)

    Ihanaa tiistaita Outi! <3

    VastaaPoista
  3. Onpa tosi hyvä idea, en ole ikinä nähnyt tuollaista kenelläkään.
    Monesti ne aika kalliitkin lahja paperit menee ihan hukkaan, riippuen toki lahjan saajasta, mutta aika usein ne vaan revitään nopeasti pois ja heitetään pois.
    Tuosta jää järkevä pussukka, mihin käyttöön sen sitten ottaakin.Lapsi saa tuossa tavallaan kahden lahjan tilalta kolme.
    Oikein aurinkoista ja lämmintä viikkoa sinne. Meillä on täällä oikein kunnon takatalvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, se talvi tuli sinne. Tänään aamulla kun ajoin töihin niin naamaan satoi märkiä "tiskirättejä" ja kun ajoin takaisin kotiin, oli tosi kylmä, mutta ei onneksi enää satanut mitään.
      Luulen kyllä, että tuolle pussukalle tulee käyttöä.
      Ihanaa tiistaita sinulle!

      Poista
  4. Ihquisa pussukkaliini siellä. <3 Tuo Mikki asu on iiiiihaanaa. <3 Kivaa tiistaita Outisein. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaisin tuollaisen asun itsellenikin :)
      Pussukka onnistui hyvin, onneksi :) Ihanaa tiistaita Tiiuli <3

      Poista
  5. Ihana lahja, varmasti on mieluinen ja missä pussukassa, niin hieno <3
    Kun tyttö kasvaa vaatteista ulos, niin ihana pussukka jää ilostuttamaan vuosiksi -voi vaikka säilyttää kenkiä tai mitä vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan "lahjapussi" on pidempi käyttöinen kuin vaatteet :)
      Luulen, että on kyllä mieluinen lahja <3

      Poista
  6. Kivasti tehty ja sen voi käytää uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi käyttää monen monta kertaa uudestaan, kunnon kierrätyslahja <3

      Poista
  7. Ihana idea jälleen kerran! Tykkään ajatuksesta, että pakettikin on käyttötavaraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kiva saada "lahjapaketti" myös käyttöön ja se onkin varmasti kestävämpää tekoa kuin nuo vaatteet :)

      Poista
  8. Fiksu idea ommella siskon tytölle "lahjakassi", jolla on sitten jatkokäyttöä.
    Ihanan vaatteet on täti Outi ostanut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi täti on aina osannut ostaa tälle neidille kivoja juttuja <3 Niin tuttuja nuo siskon ipanat, että ihan kun omilleen lahjoja antaisi!

      Poista
  9. Iik miten ihana pussukka <3 hitsit miten kiva idea, mä varastan tän heti omaan käyttöön. Mökille tarviin just tuollaisen romanttisen pussukan.
    aurinkoista viikonloppua sinulle Outi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideat kiertoon vaan, ihanaa! Koskaan ei ole liikaa pussukoita.
      Kaunista viikonloppua sinulle Sari <3

      Poista