maanantai 17. kesäkuuta 2019

Karkkilassa kesäkuussa




Taas on ihana viikonloppu vietetty Karkkilassa.
Ajatushan oli käydä mökkivierailulla ja ajella autolla, mutta kumpaakaan ei nyt jaksettu tehdä.
Käytiin sitten kuitenkin kirppareilla, niin lähetystorilla kuin pihakirppareillakin, nähtiin ihania puutarhoja ja taloja sekä aivan upeita autoja.

Nämä kaksi mukia ostin yhteishintaan eurolla lähetystorilta!


Ostin myös tämän käsikorun eurolla. 
Sopii kivasti kesämekkojen kaveriksi.


Karkkilan Fagerkullassa järjestettiin ihana tapahtuma.
Facebookissa lauantain tapahtumaa kuvattiin näin:
Fagerkulla avoinna: POIKKEA PIHOILLE – KURKISTA KOTEIHIN
Pääset tutustumaan 1920-luvulla rakennettuihin tehtaan työväen koteihin ja puutarhoihin sekä näkemään elämää tänä päivänä. Pihoilta löytyy mm. kahviloita, kirpputoreja
taimien myyntiä ym. Avoimet kodit ja pihat on merkitty kyltein. Järj. Fagerkullayhdistys


Kävelimme aivan ihanissa maisemissa kohti Fagerkullaa.


Saatettiin löytää ovi Narniaan <3







Samaan aikaan vietettiin myös Rautapäiviä.
Ohjelmassa oli erilaisia tapahtumia koko perheelle.
Musiikki, rompetori ja upeita autoja tuli koettua.




Reissusta rähjääntyneinä päätettiin lähteä uimaan.
Pakko oli mennä, kun niin kovasti uhosin, että talviturkki pitää nyt heittää.
Oli aika vilpoista vettä, mutta tulipahan käytyä :)
Viime vuonna oltiin uimassa ensimmäistä kertaa jo 19.5.


Kaiken tohinan ja touhuumisen jälkeen tulikin ihan hurjan kova nälkä.
Grillimestari laittoi grillin tulille ja paistoi meille herkulliset pihvit.
Lisäksi lautaselta löytyi uusia perunoita ja voita, salaattia, maissia ja parsaa.
Taivaallisen hyvää ruokaa!
Sooloiltiin Mian kanssa vielä kummitytölle syntymäpäiväkakku, jossa oli pätkiksiä makua antamassa.


Kiitos ihanasta viikonlopusta rakas ystävä.

Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille <3


32 kommenttia:

  1. Kuullostaa täydelliseltä viikonlopulta ja ah nuo herkut. Karkkila vaikuttaa muutenkin superkivalta paikalta, en ole siellä koskaan ollut, aattele. Ihanaa viikkoa Outi <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin nokka kohti Karkkilaa tänä kesänä. Karkkila on sellainen, jossa ihmiset moikkaa, vaikka eivät tuntisikaan ja kun pari kertaa käyt samassa kaupassa, niin jo pääset höpöttelemään kassankin kanssa vaikka mistä asioista :)
      Ihanaa viikkoa sinullekin Taru <3

      Poista
  2. Voi miten upea viikonloppu teilläkin - nyt jaksaa noilla energioilla tämän lyhyen viikon! Kiva päästä kurkistamaan muiden pihoille, aina tarttuu mukaan uusia raikkaita ideoita joita on helppo kokeilla omassakin puutarhassa tai pihapiirissä. Todella kaunis rannekoru, täydellinen kirppislöytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppislöydöt oli taas kohdillaan. Täysin rakastuin noihin kuppeihin, sopivat erityisesti kesän aamukaffeille :)
      Puutarhat ja kodit kiinnostava aina ja varsinkin tuollaisella museoaluella.
      Ihanaa viikkoa sinulle Heli <3

      Poista
  3. Nuo vanhat ruukkialueet ovat kyllä niin kauniita!

    Meillä on tuollainen vanha auto, Citroen Traction. Mies osti sen joskus aikoinaan Ranskasta ollessaan siellä töissä. Seisoo anoppilan autotallissa ja on ollut aika vähällä käytöllä kaikenlaisten vikojen takia, mutta josko juhannuksena saataisiin se taas käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainut jossain kuvassa nähdä tuon teidän auto, se on kyllä aivan upea myös! Toivottavasti pääsette juhannuksena vähän moottoria huudattamaan!
      Aurinkoista juhannusviikkoa sinulle Tuuli <3

      Poista
  4. Ompa ollut antoisa viikonloppu, oikein kesäinen. Ihania pihoja ja komeita autoja. Ja taas niin kauniita kirpparilöytöjä. Puhumattakaan tuosta ruoka-annoksesta, nälkä tuli jo kuvaa katsoessa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ruokaa olisin voinut syödä vaikka viikon putkeen. En ole hetkeen nähnyt, että poikakin syö pihvin ihan ennätysnopeudella :)
      Näistä viikonlopuista saa aina voimaa!
      Aurinkoisia päiviä sinulle ihana Sude <3

      Poista
  5. Olipa kivan kuuloinen viikonloppu ja ihanan oloinen reissu. Juuri sellainen kesään sopiva!

    Ihanaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin ihan miehellekin, että nyt on aivan lomafiilis jo :) Valitettavasti totuus iski vasten kasvoja ja töitä pitäisi vielä vähän päälle viikko jaksaa. Onneksi kohtaa pääsee oikeasti lomalle <3
      Ihanaa juhannusviikkoa sinullekin Satu!

      Poista
  6. Olipa Karkkilassa taas kiva viikonloppu, ja tosi nätit nuo mukit, samoin kuin koru.
    Tuo vehreys kuvissa on aivan ihanaa, kuin viidakossa.
    Mukavaa viikkoa Outi:=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin ihastunut noihin mukeihin, ihanat värit ja kuviot <3
      Olo olikin kuin jossain satuviidakossa kun tuolla metsässä samoiltiin kohti upeita puutarhoja.
      Kivaa viikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  7. Haha, sä et kans selvästi tykkää kylmästä vedestä. :D Muistaakseni olen aiemminkin naureskellut näille meidän talviturkin heitoille. Omani taitaa lähteä vasta 6.7, toivon, että olisi oikein lämmintä siihen asti, että kokemuksesta tulee mukavampi. LOL

    Viime vuonna tohon aikaan toukokuussa oli muuten helle jatkunut monta pvä. Muistaakseni jo kesäkuussa vesi oli tosi lämmintä ja heinäkuussa jo niin lämmintä, ettei se enää edes viilentänyt yhtään.

    Ananasmuki on aivan ihana!

    Ihanaa viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä pitää veden olla ehdottomasti. Nyt vaan kun uhosin niin kovasti tuota uimista, niin ei luonto antanut periksi, että olisin jättänyt uimatta :)
      Viime vuonna oli todella paljon lämpimämmät kelit jo nyt, mutta toisaalta nämä säät ovat olleet siedettävämpiä.
      Nuo mukit oli ihanat ja joo, ananasmuki taitaa olla oma suosikkini myös :)
      Ihanaa viikkoa sinullekin Jonna <3

      Poista
  8. Sinulla on kyllä ollut ihana viikonloppu ystävän kanssa. Tuo Fagerkullan tapahtuma on varmasti ollut ihana. Mä niin tykkään tuollaisista. Niissä näkee niin paljon ja saa hyviä ideoita omaankin kotiin ja puutarhaan. Minä en vielä ole heittänyt talviturkkia, mutta toivottavasti se tapahtuu pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minussa on sen verran uteliaisuutta, että on aivan ihanaa päästä kurkkimaan ihmisten puutarhoihin ja koteihin ja kyllähän se niin on, että vanhoissa taloissa on jotain omanlaista taikaa myös!

      Poista
  9. Ihanat mukit, en kestä ja etenkin toi ananasmuki🤩😍🤩

    Karkkilareissut best, taas niin mahtava meno ja kauniit kuvat. Ihanat ystävät te. 💗😘💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kupit on myös sun suosikkivärejä, mä niin tiedän sen!
      Karkkilareissut on best ja kovasti jo odotan taas seuraavaa reissua <3

      Poista
  10. Taas olet tehnyt kivoja löytöjä🙂☀️☀️muutenkin viikonloppunne kuulosti ihanalta. Nyt toivottelenkin sitten aurinkoista juhannusviikkoa☀️☀️❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän ystävän kanssa on aina ihanaa. Ollaan oltu ystäviä jo 35 vuotta ja toivottavasti ystävyys jatkuu ikuisesti. On niin tärkeää, että on tällaisia ystäviä myös aikuisena!
      Aurinkoista juhannusviikkoa sinullekin Kristiina <3

      Poista
  11. Teillä on ollut huippu reissu.Nuo vanhat autot bongasin kuvistasi!Uusia perunoita on syöty meilläkin tuolla Espanjan matkalla.Omia perunoita toivon mukaan saadaan jokunen omasta maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin lisää uusia perunoita. Ajattelin tehdä itse perunasalaattia ❤️

      Poista
  12. Kauniit mukit ja hyvä väri. Karkkila vaikuttaa mukavalta paikalta. Ihmeen paljon kaikkea: ruukki, kirpputori, pihakirppikset ja vettä, johon pulahtaa uimaan. Mukavaa juhannuksen odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkilassa on kaikkea mitä tarvitsee ba vähän enemmän ❤️
      Ihanaa juhannusviikkoa sinulle Marja ❤️

      Poista
  13. Ihania kuvia, niin välittyy kesäfiilis! Ja aivan ihanat mukit! Aurinkoista loppuviikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä säät meidän puolella viikonloppuna.
      Nuo mukit on ihanat. Kivaa juhannusviikkoa sinulle!

      Poista
  14. Kiva kun löysin blogisi ja olit käynyt Karkkilassa! �� Tervetuloa uudelleen ja tervetuloa Lelu-ja askartelupuoti PikkuLeppikseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkilassa tulee käytyä kuukausittain. Minä olenkin jo ikkunan takana ollut Leppistä ihailemassa, pitääpä ensi kerralla tulla ihan sisälle asti.
      Mukavaa juhannusviikkoa sinulle Jaana ❤️

      Poista
  15. Ihania kesäkuvia. Viikonloppuna kun ajeltiin Karkkilan ohi tulit heti ensimmäisenä mieleen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun olen nostattanut huomaamattani Karkkilan mainetta. Karkkila on aivan ihana paikka, siellä olo on aina kotoisa <3

      Poista
  16. Onpas kivan näköinen paikka! Mä olen monesti miettinyt, että olisi kiva kierrellä Suomessa näitä pienempiä paikkakuntia ja kyliä juurikin kesäaikaan. Nähtävää ja fiilisteltävää riittäisi niin paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkila on mun piilopaikka, sellainen rentoutumismesta. Voisin hyvin kuvitella itsenikin asumassa Karkkilassa <3

      Poista