maanantai 16. joulukuuta 2019

Karkkilassa joulukuussa




Viikonloppuna tuli naurettua niin paljon, että vedet valuivat silmistä.
Tuli tehtyä herkullista ruokaa, katseltua leffoja, leivottua, saunottua ja hulluteltua.
Viikonlopusta sai hyvin voimia viimeistä työviikkoa varten.
Meillä oli Mian kanssa punainen viikonloppu <3


Pipareitakin tuli kaulittua oikein mekko päällä.
Harvoin sitä näin hienona tulee leivottua.
Vitsit, että edelleen tykkään tästä mekostani.


Lainasin Mialta tonttulakkia kuvia varten.
Aika hyvin sointuu mekon väriin lakkikin.


Tässä kuvassa näkee sen ei niin totisen ja harmonisen puolen.
Mian tytär mietti, että miten nenän saisi pysymään possumaisesti pystyssä.
Ei muuta kuin teipillä testaamaan ja koska hänellä tämä onnistui hyvin, piti Mian ja minunkin sitten teipata nenät.


Todella kaunista vai mitä?
Teipillä saa ihmeitä aikaan :D

Tänään vielä olen vapaalla, mutta huomenna alkaa viimeinen rutistus ennen joululomaa.
Joko teilläkin loma alkaa kolkuttelemaan ovella?

Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille?


36 kommenttia:

  1. Ihania huumorijuttuja, herkkuja ja ystävyyttä - niin Parhautta 💓
    Ylimääräisiä vapaita ei ole, mutta joulumieli alkaa jo löytyä 💕 muksaa päivää 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nuo joulun pyhät tuovat kuitenkin muutaman lomapäivän sinullekin ihana Taru <3 Toivottavasti päiväsi on ollut kiva!

      Poista
  2. Ihanaa yhdessäoloa rakkaiden kanssa ❤ Tosi mukava postaus 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Silkku! Oli kyllä taas aivan ihana viikonloppu <3

      Poista
  3. Ihanat punaiset ladyt ja tuo teippikuva on hillitön. Kivaa uutta viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurettiin niin paljon noille teippinenille, ai kauhistus!
      Kivaa viikkoa sullekin Tiia <3

      Poista
  4. Ihana punainen joulumekko sinulla! Nauti vielä tästä vapaapäivästä ja tsemppiä loppurutistukseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, niitä taas tarvitaankin. Loppuviikosta on tulossa henkisesti kovin raskas.
      Leppoisaa maanantai-iltaa sinulle Marjo <3

      Poista
  5. Suloiset hassuttelukuvat. Ja kaunis joulunpunainen mekko sinulla. Hyvää joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mekko oli kyllä niin nappiostos, sopii sekä kesään, että talveen!
      Ihanaa joulunalusaikaa sinullekin Marja <3

      Poista
  6. Upeissa punaisissa olitte - pitääpä kaivaa kaapeista jouluksi pari punakuvioista mekkoa mukaan, jaksamista loppuviikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen sopii sinullekin todella hyvin, joten näytät varmasti kauniilta punaisissa mekoissasi. Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Heli <3

      Poista
  7. Viimesessä kuvassa näkeeki kivasti, miltä oikeesti näytät. Ei se selfien yläviistosta kuvaaminen ja suun supulle vääntäminen sinust pienempää tee. Noloo se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mikä on minusta noloa? Sinun alentava kommenttisi. Ensi kerralla tule haukkumaan nimesi kanssa.

      Poista
  8. Ihanaa naisenergiaa❤️Ai että miten hyvin punainen väri sopii sulle! Ja tuo mekkokin on niin upea! Tunnelmallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Teija! Vuosia karsastin punaista väriä vaatteissa, mutta näin se vaan mieli on muuttunut ja pakko oli saada punainen mekko :)
      Ihanaa joulun odotusta sinulle <3

      Poista
  9. On niin ihanaa, että on luottoystäviä, joiden kanssa viettää aikaa ja saa olla ihan oma itsensä ja välillä vähän ylikin <3. Ihanaa joulunodotusta ja tsemppiä viimeisiin rutistuksiin ennen lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mian kanssa en osaisi ollakaan muuta kuin oma itseni. Jäisin heti kiinni, jos yrittäisin olla tai esittää jotain muuta :)
      Ihanaa joulun odotusta sinullekin Sari <3

      Poista
  10. Jokainen kuva oli ihan aidon oloinen, anonyymi voi nyt olla ihan hiljaa vaan. Noloa on se, että ei omaa käytöstapoja ja haluaa olla ilkeä, eikä edes kehtaa olla sitä omalla nimellään! Sepä vasta noloa on jos jokin. Upea ja kaunis olet Outi, niin sisältä kuin ulkoakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän sen parhaiten tiedät millainen oikeasti oon, olethan mun rakas siskoni. Siskovoimaa ❤️

      Poista
  11. Ha ha hauskat nenät;D
    Teillä on aina niin hauskoja juttuja Karkkilassa, kiva lukea niistä:) OIkein hyvää iltaa Outi ihanainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkilan reissuissa on juurikin parasta se, että saadaan hullutella yhdessä.
      Ihanaa iltaa sinulle Jael ❤️

      Poista
  12. Ihania kuvia :D Joululoma kolkuttelee ovella - perjantaina alkaa loma. Ihan mukavalta tuntuu lomalle päästä. Jouluhommia olen tehnyt verkkaisesti, mutta viikonloppuna sitä ehtii ja sitten voi jouluilla koko loman. Iloista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun pöösee lomalle. Tulee taas enemmän kuin tarpeeseen tämökin loma. Todella raskas syksy ja talvi ollut työn puolesta.
      Kivaa joulun aikaa sinulle Tarja ❤️

      Poista
  13. Ihana viikonloppu ollut teillä ja varmasti tuli tosi hyviä pipareita kun on noin nätti leipurikin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en pipareista niin välitäkäön, niin kyllä niitä aina pari tulee syötyä kylmån maidon kanssa ❤️

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Tykkään kovasti tuosta mekosta. Olin vähän kartellut punaista väriä vaatteissa, mutta kesällä repäisin ja hankin tuon mekon. Sopi muuten kivasti farkkutakinkin kanssa.

      Poista
  15. Siellä se tonttumuori on joulu mielessään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tonttuillut töissä joulujuttuja ja leiponut kotona, töissä ja Mialla pipareita. Joululoma ainakin on jo mielessä :)

      Poista
  16. Hei Anonyymi!
    Mitäs jos menisit sipisemään noita myrkkyä, kateutta ja ahdistusta tihkuvia ajatuksiasi jollekin joka jaksaa kuunnella? Kokeile vaikka kylpyhuoneen peiliä?
    Hyvää Joulua sullekin, toivon että saat lahjaksi isomman sydämen ja siihen niin paljon rakkautta että ilkeämielisyys katoaisi.
    Toivottaa Outin lapsuudenystävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juliana, ihana olet <3 Joulumieltä anonyymille ja ehkäpä tuo sun lahjaidea olisi hänelle hyvä.

      Poista
  17. Pitäisikin vähän teippailla! :D Ihana tuo punainen mekko!
    Tsemppiä viimeisiin työpäiviin ja ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huominen vielä täytyy jaksaa rutistaa ennen lomaa. Ei muuta kun teippailemaan :D

      Poista