perjantai 10. tammikuuta 2020

Rahkakukat




Outin koekeittiöstä hyvää päivää.
Olen tehnyt rahkaisia testauksia, joista tulikin tosi hyviä!
Onnistumisesta innostuneena ajattelin näistä tulla tännekin kertomaan.


Idea lähti siitä, että ostin näitä tosi kivan näköisiä muffinsivuokia Ikeasta.
Ajattelin leipoa muffinseja, mutta minulla olikin vain yksi kananmuna jäljellä.
Oli siis pakko (no ei oikeasti ollut mitään pakkoa) tehdä jotain muita herkkuja.
Pakkasesta löytyi yksi Lidl:n torttutaikina paketti ja jääkaapissa oli maitorahkaa niin eipä sitä tarvinnut pitkään miettiä, että mitä käyn leipomaan :) 

Rahkaseokseen tuli:

250g maitorahkaa
1rkl sitruunamehua
2 tlk vaniljasokeria 
3 rkl tomusokeria
1 kananmuna

Viidestä torttutaikinalevystä sai 10 leivosta.
Uuni 225 astetta ja paistoaika 20-25 minuuttia.


Lopuksi vielä tomusokeria koristeeksi ja sitten vain herkuttelemaan.
Minusta näistä tuli ihan kukkasen näköisiä ja siksipä annoin herkuille nimeksi
RAHKAKUKAT.

Herkullista perjantaita ja leppoisaa viikonloppua teille kaikille <3


43 kommenttia:

  1. Ah, tätä pitää kokeilla! Meillä lapset tykkää voitaikinasta ja sitruunasta. Maitotuoteiden suhteen on sitten kyllä hankalampaa. Suomesta löytyy, mutta täältä meiltä ei. Creme fraiche, rahka ja smetana nyt ainakin ovat monen mutkan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa, että ei oo rahkaa tarjolla. Meillä onkin sitten hyvät oltavat täällä, kun kaikkea löytyy ja vielä monelta eri valmistajalta. Lemon curd voisi olla aika hyvää voitaikinan kanssa myös.
      Kivaa viikonloppua sinulle Johanna!

      Poista
  2. Tosi kivan näköisiä ja varmasti herkullisia! Tässä sitä taas nähtiin, että ei kaikki hyvä ole vaikeaa tehdä. :)

    Hyvää viikonloppua Outi! <3

    - Iitu

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/01/10/ehka-helpotusta-ibsaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän mä katos osaa edes mitään kovin vaikeaa tehdä. Nämä oli kyllä tosi helppoja valmistaa ja hitsin hyviä myös.
      Kivaa viikkistä Iitu <3

      Poista
  3. Onpas herkullisen näköistä :) Näitähän täytyy ehdottomisti kokeilla!
    Ai, miten niin alkoi herkkulakko vuodenvaihteen jälkeen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä olet herkkulakossa (kysyy nainen, joka mussuttaa parhailla chipsiä)?
      Tsemppiä lakkoon ja kivaa viikonloppua Marjo <3

      Poista
  4. Nam! Näyttävät maukkailta :)

    VastaaPoista
  5. Ou. Nää maistuis mullekin, koska torttutaikina on sopivan ilmavaa ja rahka on marjojen rinnalla mun lempparitäyte, mutta rahkapullaa en silti syö, koska on mulle liian painavaa tavaraa. Tai siis tiivistä.

    Tuli vähän vappukukat mieleen näistä :). Ne legendaariset rintaneulat, joita silloin kuuluisaan ennenvanhaan itsekin on tullut kaupiteltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun joka vappu piti se vappukukka saada. Mun lemppari oli sininen kukka :)
      Kivaa viikonloppua sulle Annukka <3

      Poista
  6. Siis en kestä, just kun oon herkkulakossa, niin ruudulle tupsahtaa tällaisia herkkuja, nam <3 No ehkä nappaan kuitenkin ohjeen talteen ja perhe saa herkutella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkulakko, oot kova mimmi, hyvä sinä <3
      Näissä oli just sopivasti rahkaa, oli aika kevyen oloisia.
      Ihanaa viikkistä Pauliina <3

      Poista
  7. Ihanan näköisiä ja varmasti myös hyviä. Noita on kyllä kokeiltava, kun saan tuota rahkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä saa hyviä ideoita ja nämä oli kyllä nyt sellaisia :)

      Poista
  8. Herkullisilta näyttävät ja varmaan maistuivatkin. Mulla ei riitä tuollaista kekseliäisyyttä eikä soveltamisen taitoa, vaan mun pitää tehdä kaikki tarkalleen reseptin ohjeiden mukaan.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt voit näitä testata kun ohjekin oli noin simppeli. Minä taas olen tosi huono seuraamaan ohjeita ja teen aina näppituntumalla lähes kaikki leivonnaisetkin :)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin Kristiina <3

      Poista
  9. Oi, kiva idea. Mulla löytyy myös tuota torttutaikinaa, joten tämä on kivan raikas varmaan verrattuna perinteiseen luumutorttuun😁👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli sellainen luumutortun keväinen versio :)
      Mukavaa viikonloppua Minna <3

      Poista
  10. Nam, ihanaa herkkua, tuli ihan nälkä! Mukavaa viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
  11. Kauniita leivoksia ja voin vain kuvitella miten makoisia. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kun ei ollut liian raskaan makuisia.
      Hyvää viikonloppua sinullekin Marja <3

      Poista
  12. Rahka on niin hyvää, onneks meillä ei oo enää torttutaikinaa niin vältän kiusauksen ;)
    Kivaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahka marjojen tai hedelmien kanssa on niin hyvää myös...sitä voisikin tehdä nyt viikonloppuna.
      Kivaa viikonloppua Maikku <3

      Poista
  13. Uuuu, miten herkullisen ja sievän näköisiä rahkakukkia <3 Herkullista viikonloppua, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli kyllä aika kivoja.
      Leppoisaa viikonloppua sinulle Tarja <3

      Poista
  14. Kuola täällä valuu suupielistä... Herkullista viikonloppua, Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai nyt osui herkut makuhermoon :) Ihana Satu <3 Kivaa viikonloppua sulle!

      Poista
  15. Kiitos ohjeesta, mulla on vielä torttutaikinaa pakkasessa. Tosi herkullisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin testaamaan, oli kyllä ihania rahkakukkia ja kaffen kanssa tietysti :)
      Mukavaa viikonloppua sinulle Tuija <3

      Poista
  16. Ihana nimen kyllä keksit. :)
    Mukavaa viikonloppua Outi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullinen nimi sanoisin :)
      Kivaa viikonloppua sullekin Minttu <3

      Poista
  17. Kuulostaa tosi herkuilta. Ihanaa uutta vuotta Outi. Menin tässä hiljalleen palaillaan taas tänne some ja blogimaailmaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa takaisin mestoille. Toivottavasti teillä oli kiva loma. Kävinkin juuri teidän uusimman jutun lukemassa.
      Ihanaa viikonloppua Jani <3

      Poista
  18. Oi, näyttää herkulta! Täytyy testata, taitaa olla torttutaikinaa vielä pakkasessa. Ihanan helppo ohje! :)

    VastaaPoista
  19. Vastaukset
    1. Nämä oli sellaisia keveitä herkkuja (vaikka näissä nyt olikin sokeria).
      Leppoisaa sunnuntaita sinulle Jonna <3

      Poista
  20. Ei voi muuta sanoa, kuin oi namiskuukkelis. :) Kivaa sunnuntaita Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika söpösiä olivat myös :)
      Kivaa sunnuntaita sullekin Tiia <3

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Tykkään juuri tällaisista helpoista herkuista :)
      Kivaa iltaa sinulle Tuuli <3

      Poista
  22. Kiitos vinkistä, minulla löytyy torttutaikinalevyjä pakkasesta. Ja rahka leivonnaisissa on aina herkkua. Ja kiva, helppo resepti!
    Kiitos Outi ja iloa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista