maanantai 27. tammikuuta 2020

Suosikkisalaattini




Tein viikonloppuna aivan älyttömän hyvää salaattia ja sainkin muutamia kyselyjä, että mitä kaikkea olen tuohon salaattiin laittanut.
Ajattelinkin, että laitetaanpa tämä ohje tänne, niin itsekin muistan sitten tehdä tätä uudestaan.




Salaattina käytin Ruustinnan salaattia.
Salaatista löytyy myös tummia viinirypäleitä, salaattijuustokuutioita, ilmakuivattua kalkkunaa, kurkkua, kirsikkatomaatteja ja avokadoa.
Tästä tuli iso lasikulhollinen salaattia, jota söin kahtena päivänä.
Salaatinkastikkeena käytin 1 rkl:n chilimajoneesia koko satsiin.
Avokadojen päälle puristin vähän sitruunamehua.


Hyvää ja täyttävää, suosittelen testaamaan!

Ihanaa viikkoa teille kaikille <3


30 kommenttia:

  1. Salaatti näyttää niin hyvältä ja ilmakuivattu kalkkuna antaa varmasti hyvää suolaisuutta siihen. En ollut tiennyt siitä aiemmin, joten kokeiluun menee sekin.
    Tammikuun viimeinen viikko alkoi - kohta ollaan jo helmikuussa; niin ihanaa!
    Mukavaa viikkoa Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidl:ssä on vaikka mitä hyviä kalkkuna ja broilerikorvikkeita kinkulle :)
      Nopeasti on mennyt tämä tammikuu ja tosiaan viimeisiä päiviä viedään.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Maarit <3

      Poista
  2. Herkullista! Salaatit ovat niin hyviä, kevättä kohden niitä tekee mieli yhä useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä syön aina vähän lämmintä ruokaa töissä, joten tällainen ruokaisa salaatti riittää usein korvaamaan iltaruoan.
      Kesällä tulee syötyä ehdottomasti eniten salaattia.
      Kivaa viikkoa sinulle Tuuli <3

      Poista
  3. Kiitos reseptistä <3! Ilmakuivattua kalkkunaa en olekaan kokeillut, otetaan ehdottomasti kokeiluun! Mä oon hulluna avokadoihin (ja tällä hetkellä myös veriaplareihin) - ihan super herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veriappelsiinit on niin hyviä. Tuo ilmakuivattu kalkkuna on aika suolaista, joten ei tarvitse enää mitenkään maustella ruokia joihin tuota käyttää.
      Ihanaa viikkoa sinulle Taru <3

      Poista
  4. Kuulostaa super hyvältä salaatilta. Tervellinen ja täyttävä varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en nyt niin tiedä terveellisestä, mutta hitsin hyvää tuo kyllä oli :)

      Poista
  5. Kiitos reseptistä! Tätä testataan. Avokado sopii niin hyvin salaattiin! Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle, Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokado on niin hyvää salaatissa ja myös tummanleivän kanssa.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Tarja <3

      Poista
  6. Näyttää tosi herkulliselta. Avokadoahan kehutaankin nyt niin terveelliseksi hyvien rasvojen takia. Onneksi eivät maksa ihan mahdottomasti niin on meikäläiselläkin vara ostaa välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi avokado ei paljon maksa, joten välillä voi sillä herkutella.
      Kivaa viikkoa sinulle Sude <3

      Poista
  7. Kyllä maistuu meillekin, salaatissa on kaikki nam. Kivaa uutta viikkoa Outi ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä salaatissa on just sopivasti kaikkea sekaisin :)
      Ihanaa viikkoa sullekin Tiiuli <3

      Poista
  8. Salaatti vaikuttaa ruokaisalta ja herkulliselta. Avocadot on tosiaan hyviä ruisleivänkin päällä. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin herkkusalaattia, että taidan tehdä sitä ensi viikonloppunakin.
      Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Marja!

      Poista
  9. Kiitos reseptistä, testiin menee.

    VastaaPoista
  10. Vesi tuli kielelle pelkästä ohjeen lukemisesta ja kuvan katselemisesta. Piääpä ottaa resepti muistiin.
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä testata. Ilmakuivattu kalkkuna on ihanan suolaista ja viinirypäleet kompensoivat kivasti makuja.
      Mukavaa viikkoa sinullekin Kristiina <3

      Poista
  11. Hyvännäköistä salaattia ja avokado kyllä kruunaa sen, nam ♥ Ihanaa viikon alkua Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullista oli ja ei kyllä jää yhteen kertaan tämän tekeminen.
      Ihanaa viikkoa sinullekin Maikku<3

      Poista
  12. Näyttää niin hyvältä, että mieli tekee jo tuollaista. Avokado on meidän lempparia esim. Täytetyssä patongissa.
    Ihanaa viikkoa sinulle ja kiitos, kun olet mun kommentoijista aktiivisin. ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eipä mitään, vuoroin vieraissa käydään toistemme blogeissa :)
      Avokadot on niin hyviä. Tytär tykkää niitä syödä aina tummanleivän päällä ja tomaattien kanssa :)

      Poista
  13. Mahtavan värikkäältä näyttää salaattisi. Pitää kokeilla nyt kun ollaan taas salaatin lumoissa täällä meillä ja mukavaa kokeilla uusia ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon ilmakuivatun kalkkunan tilalle sopii myös broilerin filesuikaleet todella hyvin.
      Kivaa viikkoa sinulle Nila!

      Poista
  14. Vihreää energiaa pursuavan postauksesi myötä - ihanaa viikkoa Outi-ihana <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, just kun oli juttua sulla tästä ruoanlaitosta :)
      Ihanaa viikkoa sinullekin Minna <3

      Poista
  15. Nam, salaatit ovat kyllä parasta, ja tuo herkkusalaattisi niin namin näköinen.) Ihanaa tiistai-iltaa Outi.

    VastaaPoista
  16. Tuo kalkkunaleike on kokeilematta - kiitos vinkistä! Salaatti näyttää todella herkulta jälleen kerran : )

    VastaaPoista