maanantai 6. tammikuuta 2020

Uusimmat sisustushankinnat




Olen tehnyt muutamia sisustuslöytöjä tässä loman aikana jotka ajattelin teillekin tulla esittelemään.
Meidän koti ei kovin usein näy blogissa, koska se on varmasti monen mielestä kaikkea muuta kuin blogiin sopivan näköinen koti.
Me kuitenkin tykätään meidän kodista juuri tällaisena kuin se on, se on meidän turvapaikka.
No mutta selitykset sikseen ja katsellaan mitä olen hankkinut meille.
Ihan ensimmäisenä hankintana ostin tämän amarylliksen.
Joulun jälkeen se maksoi 2€ Citymarketissa.
Kukka oli vielä täydessä nupussa kun sen ostin ja uuden vuoden aattona se alkoi avautumaan.
Niin upeat kukat!



Olin jo pitkään suunnitellut uuden valaisimen hankkimista meidän makuuhuoneeseen.
Meillä on ollut katossa pieni kristallikruunu, josta on muutama kristalli kadonnut aikojen saatossa.
Valaisimella kun oli ikää jo 20 vuotta.
Tämän ihanan varjostimen löysin lähialueen kirpparilta 3 €:lla.
Varjostin on vaaleanpunainen, mutta valaistus tekee siitä hieman lohenpunaisemman kuin se oikeasti on.
Vitsit, että tykkään tästä.
Ihan kun olisi vaaleanpunainen pilvi katossa.



Ihana uusi viininpunainen tyyny löytyi Hong Kongin alesta.
Sain tyynyn äidiltäni ja koska kovasti siihen tykästyin, niin hain vielä toisen samanlaisen meidän sohvalle.
Tyyny maksoin 3,50€.

Tällaiset hankinnat tällä kertaa.
Ihanaa loppiaista teille kaikille!



34 kommenttia:

  1. Hii! Ihana tuo makkarin valaisin! Ikioma höttöpilvi. <3

    Hyvää Loppiaista!

    - Iitu



    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/01/06/menneisyydesta-tahan-paivaan/

    VastaaPoista
  2. Koti saa olla omannäköinen eikä mikään näyttelykoti. Teillä on viihtyisää. Ja kivat hankinnat olet tehnyt kotiin. Amaryllis on ihana, minulla ei niitä tänä vuonna ollut yhtäkään. Ja nuo viininpunaiset tyynyt sopivat kivasti harmaaseen sohvaan.
    Hyvää loppiaista Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin äitini kanssa tajuttiin, että unohtui ostaa amaryllis jouluksi, mutta onneksi löytyi kukka alesta vielä kotia kaunistamaan joulunkin jälkeen.
      Ihanaa iltaa sinulle Tuula <3

      Poista
  3. Kodin pitääkin olla juuri sellainen, missä itse viihtyy; persoonallinen ja kotoisa, ei toisinto tai kopio muista. Hyviä löytöjä olet taas tehnyt! Leppoisaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotihan on ihan meidän näköinen, pehmeä ja kotoisa tulee itselleni tästä mieleen :)
      Ihanaa loppiaista sinullekin <3

      Poista
  4. Kerrassaan ihana lampunvarjostin. Kotihan sisustetaan itseä varten eikä vieraita varten. Pää-asia että siellä itse viihtyy. Minun kotini on sisustettu kissoilla ja langoilla, lankalaatikoita on kaikki paikat täynnä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo kurkkimassa kuvia sinun kodista. Ihanan paljon lankoja sinulla on!
      Kivaa iltaa sinulle ja kisuille Sude <3

      Poista
  5. Ihanaamaryllis ja lamppu, vähän samantapaista olen haaveillut meidän makkariin mutta hyöhenillä ♥ Koti pitää olla juuri sellainen, jossa sen asukit viihtyvät ja teillä on oikein kodikasta ♥
    Mä näinkin noita tyynyjä Honkkarissa ja ostin sieltä 2 vähän toisenlaista tyynyä itsekin, olivat tosi edullisia.

    Mukavaa loppiaista Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Honkkarissa oli muuten pari höyhenlamppua myynnissä myös! Nuo tyynyt oli todella edulliset ja paljon oli muutenkin alessa kivaa tavaraa.
      Ihanaa iltaa sinulle Maikku <3

      Poista
  6. Oi mikä lampunvarjostin! Mielestäni tosi ihana ja ihana on kotinnekin. Tsemppii raadannan alkamiseen❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti Kristiina! Omassa kodissa on parasta juuri se, että itse täällä viihdytään.
      Tsemppiä sinullekin, sitä me todella tarvitaan <3

      Poista
  7. Kauniita hankintoja ihan jokainen. Tuo varjostin on niin ihana ja tuollaisista tyynyistä olen itsekin alkanut pitää.
    Mukavaa loppiaisen jatkoa sinulle Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt kaksi tuollaista ihanaa tyynyä ja yksi vähän samanmoinen, jonka olen itse ommellut jo useampi vuosi sitten.
      Ihanaa iltaa sinulle Kristiina <3

      Poista
  8. Aivan megaihania molemmat ja romanttisia vintage tyylisiä, tykkään kovasti. Sydämellistä uutta viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo varjostin oli kyllä niin ihana löytö ja ei ollut hintakaan paha :)
      Ihanaa uutta viikkoa sinullekin Tiia <3

      Poista
  9. Tuo on kyllä todella kaunis kukka <3
    Mukavaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  10. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!
    Mekin ostimme joulukukkia joulun jälkeen kun halvalla sain. :) Hyasinttikin vain 0,25 euroa.

    VastaaPoista
  11. Ihanan romanttinen ja eksoottinenkin tyyli teillä - tykkään!
    Valkoinen amaryllis on kyllä upea, sen kuulemma saa kestämään kesäänkin asti tai jopa talvehtimaan, en ehtinyt omalla kokeilla kun se ehti kaatua ja katketa. Ihanaa alkanutta uutta vuotta & arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tällä hetkellä jo 4 kukkaa tuossa auki ja kaksi on vielä tuloillaan. Tuo amaryllis on siis ihan huippu ihana <3
      Kiitos Heli, tykätään kovasti itsekin tästä meidän kodista ja pientä Marokkofibaa täältä kyllä löytyy.
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle <3

      Poista
  12. Varjostin on tosi persoonallinen ja suloinen. Kelpo hankintoja olet tehnyt pienellä rahalla. Jos itsekin jaksaisi ja ehtisi nykyään sisustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tällainen fiilis sisustaja, sisustelen kun siltä tuntuu :)
      Ihanaa keskiviikkoa sinulle Marja!

      Poista
  13. Ihania löytöjä ja sopii juuri teidän kotiin <3. Kivaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  14. Ihana tyyny! ja amaryllis! Mukavaa viikkoa, Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tyynyt on myös niin ihanan pehmoiset <3 Kivaa viikkoa sinullekin Satu <3

      Poista
  15. Nyt on hyvät hankinnat! Mun amaryllis tuli taloon jo muutama viikko ennen juhlapyhiä, mutta ei vieläkään kuki. Vika taitaa olla kasvattajassa.

    Teillä on ihana vaaleanpunainen poutapilvi makkarin katossa! Todella hyvä löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mitä Johanna? Minä olen tunnettu kasvien sarjamurhaaja, joten ihmettelen, että tuo amaryllis kukkii ja totuuden nimissä pitää kertoa, että minähän en ole tuolle tehnyt mitään, en edes kastellut.
      Kivaa viikkoa sinulle <3

      Poista
    2. Ollaankohan me sukua? Mulla on myös kohdannut surullisen loppunsa aika moni kasvi. Olen antanut amrylliksellä vettä ohjeiden mukaan, mutta ei se vaan tee mitään. No, pitää kai vain odottaa kuin konsanaan kunnon puutarhurin.

      Poista
  16. Höpöhöpö kyllä jokainen koti sopii blogiin! Mä tein nyt uuden vuosikymmenen kunniaksi lupauksen, että esittelen blogissani vähemmän siloteltua sisältöä ja korvaan kaikki kiiltokuvat parhaani mukaan aidommalla sisällöllä :) Tuo valaisin sopisi meillekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä nyt uskallan useammin kuvailla meidän kotona. Tuo varjostin on niin ihana. Joka ilta sitä ihastelen ennen nukkumaan menoa :)

      Poista
  17. Sulla on kyllä aina hyviä löytöjä! Hauska tuo lamppu, sopii makkariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vaaleanpunainen pilvilamppu on ihana. Aamullakin kun sitä katsoin niin hymy tuli huulille, se on jotenkin niin söpö :)

      Poista