keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Virkattu kori ja mietteitä




Muistatteko tämän vahinkotavarakeskuksesta ostamani trikookuteen.
Kerrankin inspiraatio iski heti ja pitkästä aikaa virkkasin korin.
Kori on sen verran iso, että käytin siihen koko kuteen.



Tästä tuli kyllä todella söpö.
Oli kiva virkata jotain isompaa pitkästä aikaa.
Viimeksihän innostin virkkaamaan tossuja :)
Jotenkin korista tulee siskoni mieleen, joten taidanpa tähän keräillä hänelle lahjoja synttäreitä varten.

Virkatessa ehtii pohdiskella vaikka mitä.
Nyt olen pohdiskella sitä, että miten saisin kirjoittamani satukirjan julkaistua ja miten sen kuvittaisin?
Olen lähettänyt kirjaa vasta isoille (siis suurimmille) kustantajille, joista on tullut EI vastauksia.
Minäpä en lannistu, koska minusta satu on todella hyvä.
Olen testannut sadun lukemista hoitolapsille ja isommat lapset tykkäsivät siitä kovasti (tämä on päälle 3 vuotiaille tarkoitettu satu).
Siskoni luki sadun lapsilleen ja hekin siitä pitivät, joten näiden lasten mielipiteiden vuoksi en aio luovuttaa.
Lapsille ei siis kerrottu, että minä olen sen kirjoittanut, muutenhan kysely olisi ollut epäreilu :D
Itselläni ei taida rahat riittää kustantaa kirjaa, mutta jos ei muuta keinoa ole, niin sen sitten teen.

Tällainen virkkaus ja mietiskely tällä kertaa!
Mikä sinua mietityttää?

Kivaa keskiviikkoa teille kaikille <3



35 kommenttia:

  1. Ihana tuli sun korista �� mä olen saanut likkakaverilta myös pari tällaista virkattua koria, tykkään paljon ❤️.
    Ihana kuulla, että olet kirjoittanut satukirjan, niitä ei ole koskaan liikaa. Kokeile ihmeessä niitä pienempiä kustantajia ��. Mistä sun tarina kertoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ottaa nyt tämä kustannusasia hoitoon :) Tarina kertoo vähän erilaisesta perheestä, kani pariskunnasta, joiden lapsi on linnunpoikanen :)

      Poista
  2. Siis sä olet myös kirjailija!! Mahtavuutta! Kannattaa tarjota kirjaa myös pienemmille kustantajille, sieltä voisi hyvinkin tärpätä! Pidän peukkuja! Mahtavuutta päivään!

    ps. kori on suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enkä oo mikään kirjailija kun satutäti vaan :) Kiitos peukuista, onnea tässä hommassa tarvitaankin.
      Kivaa päivää sullekin Taru ihanuus <3

      Poista
  3. Ihana kori! Mulla on samanlainen, mutta eri värinen. Olen sen ystävältäni saanut. :)

    Ja mä mietin kanssa, että saankohan koskaan ekaa kirjaani julkaistuksi. Mä tosin aloitin pienistä kustantamoista, ja yhdestä en ole vielä saanut mitään vastausta. Pitäisi kerätä rohkeutta laittaa sitä isompiin kustantamoihin.
    Tarvittaessa olen myös miettinyt omakustannetta.

    Toivotaan, että saadaan kirjat vielä julkaistua! :)


    - Iitu

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/01/22/valoa-elamaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinunkin kirjan kanssa. Sinua voi jo kutsua kirjailijaksi, minä haluan olla satutäti :)
      Ihanaa keskiviikkoa Iitu <3

      Poista
  4. Ihan huikeaa, että teet tällaista! Oman unelman eteen pitääkin varmaan vähän puskea. Itse en varmaan ikinä saisi aikaan moista. Superhienoa!! Ihan vähän iski innostunut kateudenpilkahdus, että WAU!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se aikamoista, että heti ensimmäisellä kerralla joku hyväksyisi kirjan kustannettavaksi. Täytyy alkaa pommittaa noita kustantamoja oikein urakalla. Ootpa ihanan kannustava, kiitos tuhannesti <3

      Poista
  5. Hyvän värinem tuo kori. Itse juuri suunnittelen ja valmistelen lapsilöe värityskirjaa. Voi olla, että se jää vain yhteen kirjaan ja siitä kopioin sitten niitä kuvia mitä olen piirtänyt ja luonnostellut.
    Kyllä se kannattaa jos tarina on hyvä niin kannattaa kysellä ne pienemmätkin kustantajat.
    Mulle silloin tällöin kehutaan miksen kirjoita kirjaa. No ei ole oikein aikaa, joten kirjoitan sen sitten eläkepäivinä. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin katsellut, että olet piirtänyt tosi hienoja kuvia. Värityskirja lapsille kuulostaa kyllä tosi kivalta.
      Kivaa keskiviikkoiltaa sinulle TaRa <3

      Poista
  6. Kyllä tosi suloinen kori ja tuo värikin on ihana. Kauniita tyynyjä teidän sohvalla. Mä olen niin ihastunut tähän blogiin,että joka päivä käyn kurkkimassa. Kommentteja tulee lähetettyä harvoin ja varsinkin nyt,ku pitää vasemmalla kädellä naputella,kun oikea käsi on niin kipee. Mutta oikein kivaa viikonjatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on ihanan hempeä, ihan siskoni sisustukseen sopiva, joten hänelle menee tämä kori :)
      Voi miten ihanasti puhut blogistani. Kiitos, että käyt täällä lukemassa juttujani! Toivottavasti kätesi pian paranee ja mukavaa loppuviikkoa sinullekin Intsu <3

      Poista
  7. Kauniin värin valitsit korillesi. Tuollainen on mukava saada :)
    Pieniä kustantamoitavkannattaa kokeilla. Isoilla on niin paljon tarjoajia ja sellaisia vakikirjoittajia, joilla on kymmeniätuhansia lukijoita. Raha tätä maailmaa pyörittää, mutta ole sitkeä äläkä luovuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne tsempeistä! En luovuta vaikka välillä olen vähän taukoa kustantamotulosten jälkeen pitänytkin.
      Ihanaa iltaa sinulle!

      Poista
  8. Koreille on kyllä aina käyttöä!
    Liityinkin juuri blogisi lukijaksi Suvi. Mukavaa keskiviikkoa sinullekin :)

    VastaaPoista
  9. Kauniin korin virkkasit. Hienoa että haluat julkaista satukirjan! Etkö voi itse kuvittaa sitä, taitava piirtäjä kun olet?
    Pidän peukkuja että kustantaja vielä löytyy<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida olla tarpeeksi taitava. Mietin kyllä, että miten voisin itse tämänkin homman hoitaa ja voisinko/osaisinko jotenkin käyttää tietokonetta apuna kuvituksessa.
      Kiitos tsempeistä, niitä kyllä tarvitaan!

      Poista
  10. Ihana virkattu kori,ja niin nätti värikin, HIenoa että olet kirjoittanut sadun josta lapset tykkäävät, ja toivottavasti saat sen vielä kansien väliin. Mukavaa keskiviikkoiltaa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pitkästä aikaa kiva virkkaila kuteista jotain!
      Peukut pystyssä, että joku päivä voin täälläkin esitellä itse kirjoittamani kirjan.
      Kivaa torstai-iltaa sinulle Jael <3

      Poista
  11. Voi miten nätti kori! Sinnikkäästi tarjoat vain kirjaa kustantajille, jos lapset tykkää niin sadun on oltava hyvä.

    Iloa loppuviikkoosi Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat vaativa yleisö ja jos heille kelpaa, niin pakko on kelvata jollekin kustantamollekin :)
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Maikku <3

      Poista
  12. Ihana kori <3 Uskon, että kirjasi vielä julkaistaan. Kannattaa reippaasti tarjota pienemmillekin kustantamoille sitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oletkin ollut mulle isona tsempparina tässä hommassa, kiitos Hilu <3

      Poista
  13. Kiva tuo kori. Kirjahaaveet kuulostaa mahtavalta! Onnea ja tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Minna! Pidetään nyt peukkuja, että joku päivä saisin sadusta tehtyä sen kirjan <3

      Poista
  14. Ihana väri korissa :) Tuollaiselle korille olisi tarvetta kylppärissä, kun kaikki pientavara siellä sikin sokin. Ja älä Outi lannistu kirjaprokkiksen kanssa. Kyllä joku vielä huomaa sinun timanttisen idean ja julkaisee sen :) Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanan kannustavia kommentteja täällä on. Kiitos Jani tsempeistä. Eikös joku ole joskus väittänyt, että unelmiensa eteen pitää tehdä töitä ja tämän satuprojektin eteen aion kyllä tehdäkin.
      Ihanaa loppuviikkoa sinullekin ja terkut Aleksillekin <3

      Poista
  15. Aivan supersöpö väri korissa! Nyt vaan myyntipuheet kuntoon ja uusi kustantajakierros käyntiin - sun satukirjan on nähtävä päivänvalo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun siskoni tykkää vaaleanpunaisesta ja siksi jotenkin heti näin tämän hänen kodissaan :)
      Kiitos tsempistä, varmasti on vielä monta kustantamoa jäljellä, joihin voin satuani kaupata!

      Poista
  16. Oma kirja, se pä olisi jännittävää! Toivottavasti joku kustantamo lähtee kehittämään ideaa kanssasi eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivon minäkin! Tarina on sellainen, että siitä olisi iloa monelle perheelle, jotka eivät ole se perinteinen ydinperhe.

      Poista
  17. Söpö väri ja juuri tilasin ihan saman värisen neuleen ensi kesäksi, oli tunne, että nyt pitää olla persikkaa. Kivaa iltaa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuule hypistelin vaaleansinistä neuletta...nyt on meillä värit kohdillaan :)
      Ihanaa iltaa sullekin Tiia <3

      Poista
  18. Oma kirja kuulostaa jännältä projektilta. Minäkin ehdotan, että jatkat pienien kustantajien pommittamista. Omakustanne on toki mahdollinen myös. Onnea projektiin. Ja tuo kori on ihanan värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja pistää hösselinsi tämän projektin kanssa.
      Oikein paljon kiitoksia tsempeistä.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle ❤️

      Poista