maanantai 8. kesäkuuta 2020

Viikonlopun herkut




Meidän kesään kuuluu aina mansikat ja tämä vuosi ei ole poikkeus tässä asiassa.
Lähi S-marketissa on ollut nyt mansikkaa kohtuu hintaan ja jos olemme kauppaan eksyneet, on mukaan tullut myös mansikkarasia.
Vohvelit ovat meidän pojan herkkua ja välillä paistelen vain muutaman vohvelin meille jokaiselle.
Nyt vohveleiden päälle laitettiin tuoreita mansikoita ja tomusokeria.


Lauantai-iltana leffaa katsellessa söimme vaniljajäätelöä ja mansikoita.
Kivaa vaihtelua chipseille tai karkille.
Parasta vaniljajäätelö on meidän mielestä Lidl:n vaniljajäätelö, jota myydään parin litran rasiassa.


Olen kärsinyt kovasta päänsärystä jo useamman päivän ajan ja sunnuntaina olo oli jo todella heikko ja huonovointinen.
Mies pilkkoi lautaselle appelsiinilohkoja ja vähän mansikoita, nämä herkut tasoittivat vähän huonoa oloa ja muutenkin ovat ihanan keveitä nautittaviksi lämpimänä kesäiltana.

Mikä on sinun kesäherkkusi?
Kaunista uutta viikkoa teille kaikille!


28 kommenttia:

  1. Oi mitä ihania mansikkaherkkuja! <3
    Mun kesäsuosikki on vadelmat, voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon ja onneksi niitä anoppilasta saakin isoissa määrissä.

    Ihanaa uutta viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa mitä odotan myös? Mustikoita, oi nam! Ihanaa kun voi tosiaan herkutella marjoillakin, ei aina tarvitse karkkia :)
      Ihanaa viikkoa sinullekin Satu <3

      Poista
  2. Outi sama täällä, migreeni kesti 7vrk eli koko viime viikon ja neljä päivää niin kovana, että oksensin yhtenä päivänä. Mitkähän kuun asennot nyt on oikein meneillään. Tsemppiä ja ah mitkä herkut siellä. Meidän kesäiltoihin kuuluu vaniljajäde ja mansikat ja joku hyvä sarja. Kolmatta kesää jo. <3

    Pus ja toivottavasti nyt menisi paremmin siellä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin tuon teidän kesäillan herkun...vähän Rachidin kanssa teitä matkittiin :)
      Koko ajan on kuin vanne pään ympärillä, inhottavaa. Tänään oli viimeinkin jo parempi olo ja jaksoin vähän ulkonakin käydä.
      Ihanaa iltaa Tiia <3

      Poista
  3. Lidlin vaniljajäätelö on best <3<3 Muiskuja Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, maistuu kunnolla vaniljalta ja on vielä hitsin edullistakin.
      Puspus Taru <3

      Poista
  4. Toivottavasti pääkipu hellittää! Mansikat on kyllä herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli jo vähän parempi olo, kiitos kysymästä.
      Mansikat on niin hyviä <3

      Poista
  5. Nam nam, ihania herkkuja.Kun teillä alkaa mansikkakausi, täällä se jo loppui,mutta alkaa uudestaan sitten joskus vuoden vaihteessa. Lidlin jäätelöt ovat tosi hyviä, oma suosikki on se valkosuklaalla kuorrutettu puikko mansikkakrispillä. Voi kun päänsärky pian hellittäisi.Kaunista iltaa Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun lempparijäätelö on aivan ihanaa. Sitten on kuule vielä sellainen sitruunasorbetti, jota myydään rasiassa, se on myös ihanaa herkkua kuumana kesäpäivänä.
      Kaunista iltaa sinullekin Jael <3

      Poista
  6. Toivottavasti vointi on jo kohentunut. Mansikat ovat ihania. Espanjalaisia ollaan syöty tähän asti, mutta ehkä ensimmäiset Sonata-mansikat kypsyvät jo ensi viikolla. Juhannukseksi olisi mahtavaa saada suomalaista mansikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli jo paljon parempi päivä, onneksi! Espanjalaisilla mansikoilla ollaan täälläkin menty. Kovasti jo odotan kotimaista mansikkaa, on jotenkin makeampaa maultaan.
      Ihanaa iltaa sinulle Tuuli <3

      Poista
  7. Toivottavasti päänsärky helpottaa nopeasti, ei ole kivaa tollainen. :(

    Ihanaa viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ole kyllä kun monta päivää kestää :(
      Ihanaa viikkoa sinullekin Jonna <3

      Poista
  8. Mun kesäherkku on vadelmat <3
    Hyvää viikkoa Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole toinen vadelmista tykkääjä kommenttien perusteella.
      Ihanaa viikkoa sinulle Minttu <3

      Poista
  9. Ihania herkkuja❤Toivottavasti et ole ylikuormittunut työstä..se voi tuoda päänsäryn. Toivottavasti on jo helpottanut. Mukavaa viikkoa❤🧡🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jo paljon parempi olo. Oli ihanaa kun jaksoi vähän ulkoillakin jo tänään.
      Mukavaa viikkoa sinullekin Kristiina <3

      Poista
  10. Luen jonkun loitsun🙄 ja toivon samalla, että sun päänsärky häipyy samantien 💙 Herkut ja hemmottelu saattaa kyllä auttaa enemmän...😉. Meillä on kesällä aina jääkaapissa vesimelonia,pöydällä mansikoita ja pakasteessa jätskejä.Melonia syödään sellaisenaan,grillataan,tehdään smootheja mintulla maustaen jne. Terveyttä ja iloa viikon varrelle,Outi💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesimeloni onkin niin hyvä kesäherkku myös, meilläkin menee sitä aikamoisesti. Sopii niin kivasti myös suolaisien salaattien kaveriksi.
      Loitsu taisi jo vähän auttaa kun päätä ei niin kovasti ole tänään enää särkenyt.
      Ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  11. Vau mitä herkkuja silmäni näkevätkään. Mansikka on tosi hyvää vähän sulanneen vaniljajäätelön kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Tuli mieleen, että tuosta mansikka-jäätelösekoituksesta voisi tehdä vaikka pirtelöäkin.
      Herkullista iltaa sinulle Tuija <3

      Poista
  12. NamNam, mansikat on kyllä sellainen kesäherkku ettei tosikaan ja britakakku kuuluu kesään ♥ Mukavaa viikon jatkoa ja toivotaan että päänsäryt hellittää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla pavlova aloittaa aina lomakauden :) Kovasti odotan loman alkua, aion mennä heti Karkkilaan ja suunnitelmissahan on tietenkin herkuttelua :)
      Ihanaa viikkoa sinullekin Maikku <3

      Poista
  13. Mansikat kuuluu kesään! Päivittäin tutkin oman pienen mansikkamaani tilannetta. Nyt kukkii! Lidlin vaniljajäätelö on hyvää. Tykätään myös Lidlin suklaajätskeistä. Niistä, joissa on manteleita/pähkinöitä?! pinnalla. Parempia vointeja sinulle! Pääkipu on kamalaa. Minun migreenini helpotti leukaleikkauksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sukuriesana tuo hiton migreeni. Minulla sinkoilee silmissä neonpallot ja äidilläni näkyy sahalaitaa, sitten jos sitä särkyä ei saa ajoissa aisoihin, niin tulee hiton huono olo :(
      Lidl:n jäätelöt on todella hyviä ja edukkaita.

      Poista
  14. Mansikoita olen ostanut jo pari kertaa mutta vesi kielellä odotan kotimaisia marjoja. Vohveleit alkoi kyllä nyt tehdä mieli kun katselin näitä sinun herkkukuvia. Toivottavasti migreeni on helpottanut? En ole itse pitkään aikaan kärsinyt siitä - koputtaa puuta! Joskus meni monta päivää ihan hirveässä migreenikohtauksessa, joka usein osuin juurikin viikonloppuun.
    Toivottavasti olosi jo parempi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuntui puolivuotta kestänyt stressi helpottavan, joten osasinkin odottaa päänsärkyä, mutta en ihan näin pahaa kuin sitten tuli.
      Minäkin odotan jo kotimaisia marjoja <3
      Ihanaa iltaa sinulle Marjo <3

      Poista