torstai 13. elokuuta 2020

Biisilista viikonlopulle

 

Olen teille aiemminkin kertonut miten tärkeää musiikki on minulle.
Ei mene päivääkään, että en laulaisi tai kuuntelisi musiikkia.
Musiikilla on ollut myös tapana kuvastaa hyvin mielialojani.
Viime kuussa musiikki oli kovin melankolista, mutta nyt taas revitellään ja tanssitaan rytmin mukana kuin kukaan ei koskaan näkisi!
Hyvästä fiiliksestä nauttien, ajattelin taas pitkästä aikaa laittaa teille viikonlopun soittolistaa.
Tähän listaan kokosin sekä nykyisiä suosikkejani, että pari napakkaa klassikkoa.









Ja vielä lopetukseksi vähän rakkautta ja arvostusta sille omalle tärkeälle ihmiselle <3


Ihanan aurinkoista viikonloppua teille kaikille <3


10 kommenttia:

  1. Musiikki on :)
    Kaunista viikonloppua Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, musiikkia parantaa ja saa mielenkin virkeämmäksi.
      Ihanaa viikkoa sinulle Jael <3

      Poista
  2. Fiilikseen sopiva biisit, rytmi ja sanoitukset, vahvistavat oloa. Jos menen töihin autolla, etsin kanavan, mistä tulee työpäivään sopivaa musiikkia.

    Melankoliset biisit skippaan yleensä aina. Ne lullutukset ohjaavat oloani huonoinakin päivinä ihan väärään suuntaan.

    Tyttäret soittavat kanteletta. He osaavat soittaa konserttikanteleella kappaleen kuin kappaleen. Heidän soittoaan on niin mukava kuunnella.


    Mukavaa viikonlopun jatkoa! Olisiko sunnuntain biisien rytmi letkeä, tunnelma viipyilevä ja sanoitukset syvällisiä. No, mennään tänään tällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oikein tarkoituksella joskus kuuntelen melankolista musiikkia ja itken oikein sen tahdissa, jotenkin välillä tällainenkin on puhdistavaa!
      Aamuisin pitää kuunnella jotain hyvää ja menevää musiikkia, että pääsee vauhtiin :)

      Poista
  3. Musiikki on kyllä parasta.
    Ihanaa sunnuntaita Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikki <3 Enpä tiedä mitä tekisin ilmankaan!
      Ihanaa viikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  4. Olipas siellä monta hauskaa 90-luvun poppikipaletta, ihan näin maanantainakin sai hyvän menofiiliksen aikaan : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon tanssijytää :) Hyvin lähtee viikkokin tosiaan näillä rytmeillä käyntiin!
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle Heli <3

      Poista