torstai 8. lokakuuta 2020

Roosa nauha päivä 2020

 


Roosa nauha päivää vietetään tänään 9.10.2020.
Oletko sinä jo ostanut oman Roosa nauhasi?
4€ on pieni hinta tällaisen kampanjan tukemiseksi.
Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan syöpätutkimuksen lisäksi Syöpäjärjestöjen maksutonta neuvontapalvelua
Tänä vuonna Roosa nauha -keräys tukee ensimmäistä kertaa rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta.

Minusta on mahtavaa, että tällaisen keräyksen tuottojen avulla tutkitaan kaikkia syöpiä.
Syöpä sanana on jo pelottava, entä sitten kun kuulee siihen sairastuneensa?
Minulle kaksi maailman läheisintä ihmistä sairastui samana vuonna syöpään.
Vuosi oli raskas sairastuneille, mutta myös meille läheisillekin.
Meille niin rakas isämme nukkui pois isänpäivänä 2012.
Hän sairasti keuhkosyöpää, joka lopulta levisi niin, että hoitoja ei kannattanut enää jatkaa.
Toinen rakkain sairastui rintasyöpään.
Hän kävi läpi kaksi leikkausta, söi erilaisia lääkkeitä, menetti rintansa, mutta on edelleen meidän ilona jakamassa rakkauttaan <3
Olen erittäin kiitollinen siitä hoidosta, mitä kummatkin rakkaat saivat sairauden aikana ja miten ammattitaitoista ja tietävää hoitohenkilökuntaa meillä täällä Suomessa on.
Elämä jatkuu <3


Tänä vuonna nauhassa on sen suunnittelijan Juha Tapion sormenjälki muistuttamassa ainutlaatuisesta perimästämme ja siitä, että jokainen meistä jättää toiseen ihmisen jäljen. Roosa nauhaa kantamalla näytämme, että välitämme.
Joka vuosi yli 34 000 suomalaista sairastuu syöpään. 
Syövän ennaltaehkäisyä ja hoitoja kehitetään vain syöpätutkimuksen kautta.

Tässäpä teille muutama fakta Roosa nauha kanpanjasta:
- Roosa nauha -keräys on käynnissä 22.syyskuuta–1. marraskuuta 2020.
- Roosa nauha -kampanja järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2003.
- Varoista on tuettu naisten syöpien tutkimusta 10,5 miljoonalla eurolla vuoteen 2020 mennessä.
- Syöpätutkimusta voi tukea myös ostamalla myynnissä olevia Roosa nauha -kampanjatuotteita. Lahjoituksen keräykseen voi tehdä
verkossa osoitteessa roosanauha.fi.


Tässä vielä muistin virkistykseksi ohjeet omien rintojen tutkimiseen.
Iso osa rintasyövistä löytyy nimenomaan omien tuntemusten pohjalta.
Tutkikaa rintojanne!

Leppoisaa perjantaita ja viikonloppua teille kaikille <3




26 kommenttia:

  1. On ihanaa, kun nykyään on tarjolla niin paljon ihan arkikäyttöön tarkoitettuja tuotteita, tuon nauhan lisäksi. Nyt on ihanan helppo auttaa tärkeässä asiassa ostamalla ruokaa, kukkia ym. Ihanaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tosiaan ilahduttaa itseään samalla kun auttaa! Roosa nauhassa parasta on vielä se, että niiden koko tuotto menee syöpätutkimuksiin.
      Ihanaa viikonloppua Sari <3

      Poista
  2. Syöpä ei kysy ikää eikä sukupuolta. Osallistumalla joukkoseulontoihin ja kestämällä sen hetken epämukavuuden voi säästyä paljolta kivulta ja tuskalta, jopa kuolemalta. Valitettavasti kaikkia syöpiä ei vaan voida seuloa ja joidenkin löytyminen on vain "onnenkauppaa".
    Oma syöpätaival alkoi närästyksenä pian 10v sitten. Kiitos Meilahden kolmiosairaalan 7 A:n olen täällä vielä ja lapsellani on äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit oman tarinasi. Olen niin onnellinen, että parannuit ja saat jatkaa elämää rakkaiden kanssa. Pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus ja tällaisissa jutuissa se juuri nähdään <3

      Poista
  3. Ihana kirjoitus Outi. Mä kirjoitin muuten joku vuosi sitten Marja Aarnipuron kirjasta Rintasyöpämatka, ja sain siitä kyllä valtavasti sellaista tietoa, jota en aikaisemmin tiennyt. Sen lisäksi vielä tuli ymmärrys kuinka hyvin suomalaisista pidetään huolta, kun diagnoosi on tehty.

    Hyvää viikonloppua Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä asiasta tulee puhuttua aina näin Roosa nauha päivän aikaan erityisesti. Meillä on sukurasitteena rintasyöpää ja täytyy vaan toivoa, että itse ei tuohon viheliäiseen sairauteen sairastuisi.
      Hyvää viikonloppua sinullekin Johanna <3

      Poista
  4. Tärkeä asia <3. Oman äitini vei luusyöpä pian syntymäni jälkeen ja tuntuu niin pahalta se, kuinka hänelle oli tuskistaan lääkärille kertoessaan vaan sanottu, että "vauva se vaan siellä painaa". Oikeasti syöpä oli jo niin paha, että reisiluu lopulta haurastui poikki raskauden viime metreillä. Mutta silloin elettiin vuotta 1965 ja nyt on onneksi tutkimukset ja hoidot jo niin paljon kehittyneempiä, että moni pelastuu ja saa elää hyvää elämää. Toivoisin, että se oikeus olisi ihan jokaisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se täytyy sanoa, että välillä potilaan tuntemuksia ei oteta edelleenkään tosissaan. Olen niin pahoillani siitä mitä äidillesi tapahtui.
      Onneksi asiat ja osaaminen edistyvät koko ajan ja yhä useammalla on mahdollisuus selviytyä syövästä.
      Rakkautta viikonloppuusi Annukka <3

      Poista
  5. Hieno postaus tärkeästä asiasta. Hyvä, että nyt tällä kampanjalla kerätään varoja yleisesti syöpätutkimukseen. Kampanja on tunnettu ja onnistuu vuosittain - näin kaikkien syöpien tutkimukseen saadaan tarpeellisia varoja. Hyvää viikonloppua sinulle, Outi 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä uusi suunta, että kerätään varoja kaikkien syöpien tutkimuksiin on hyvä. Roosa nauha keräys on ollut viime vuosina niin suosittu, että on hyvä, että siitä hyötyy kaikki.
      Ihanaa viikonloppua sinulle Tarja <3

      Poista
  6. NIIN SUPER Tärkeä aihe, kiitos kun kirjoitit aiheeesta. Mulla on sukurasite rintasyöpään, eli sen ovat sairastaneet sekä äiti ehkä isöäitini. Ostan joka vuosi roosanauhan, se on mielesätni ihan velvollisuus auttaa muita (ja ehkä myös itseään)! Valoisaa viikkistä ihan Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanssa rasitteena ja useampi sairastunut löytyy suvusta! Että pitääkin tällaisia tauteja olla.
      Minustakin tuo Roosa nauhan ostaminen voisi olla pakollista ja onneksi todella todella moni sen aina ostaakin.
      Valoa viikonloppuusi Taru <3

      Poista
  7. Ihana kirjotus todella tärkeästä asiasta Outi ♥
    Aina on mahdollista auttaa ja pienistä puroista syntyy iso virta.
    Aurinkoista lauantaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu Marjo, pienistä puroista todellakin syntyy isompi virta!
      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  8. Niin tärkeä asia ♥ Roosa-nauhan ostan joka vuosi, usein muitakin Roosa-aiheisia tuotteita, joista joku roponen menee hyvään asiaan.

    Mukavaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies osti jopa Roosa nauha muroja :)
      Ihanaa iltaa sinulle Maikku <3

      Poista
  9. Hyvästä asiasta kirjoitit, <3
    Mummoni kuoli syöpään ja se oli kova pala. Äiti ei sinä vuonna kolmekymppisiä viettänyt. Nyt pelkään, että se tulee muhun tai äitiin tai ehkä molempiin.
    Mukavaa lauantaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti selviämme ilman tuota viheliästä sairautta! Uskon, että ei ole kovin ollut juhlatunnelmaa kun on surua ollut samana vuonna.
      Leppoisaa iltaa sinulle Minttu <3

      Poista
  10. Tärkeä asia, Roosa-nauhan takana hyvä asia. Minun suvullani ollut syöpää ihan liikaa, omat vanhemmat kuolivat siihen nuorina, siskolla oli rintasyöpä, samoin 2 serkulla (sekä isän että äidin puolelta) tädillä oli syöpä , ja monella muulla sukulaisella, ja muutama päivä sitten kuoli serkku Suomessa, myös syöpään, joten jo pelkkä sana on masentava, mutta tutkimustyöhän todellakin tarvitaan rahaa jottta sitä voi jatkaa.Kaunista viikonloppua Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on sukulaisia kuollut aivan liikaa syöpään. Sen sanan kun kuulee, niin heti ajattelee sitä pahinta :( Onneksi kuitenkin lääketiede etenee koko ajan samoin kuin tietous erilaisista syövistä.
      Mukavaa iltaa sinulle Jael <3

      Poista
  11. Tärkeä asia. Nauhaa en ole ostanut, mutta joka vuosi jotain kampanjaan liittyviä käyttöesineitä tulee hankittua.
    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuki on tarpeen ja kiva kun on paljon tuoteitteita joita ostamalla voi auttaa.
      Suloista sunnuntaita sinullekin Minna <3

      Poista
  12. Hieno postaus Outi. <3 Tärkeällä asialla olet ja tätä sanomaa ei voi liikaa kertoa. <3 Pahoillani ihanan isäsi puolesta. Lämmin halaus Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin sanoa, että isänpäivä ei ole ollut samanlainen tuon vuoden jälkeen. Onneksi kuitenkin voidaan juhlistaa aina lasteni isää ja tuota isäpuoltani myös <3
      Halisuukkosia iltaasi Tiia <3

      Poista
  13. Todella tärkeä aihe ja postaus! Creamyn mansikka ja marenki - roosanauhajätskiä jo ostettu ja muutenkin pitää suosia pinkkejä tuotteita tämän syksyn aikana. Kiitos kun laitoit rintojentutkintaohjeet, pitää muistaa tehdä tutkimus joka kuukausi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kiva kun tuotevaihtoehtoja tulee koko ajan lisää, joiden avulla voi auttaa tässä keräyksessä.
      Mukavaa viikkoa sinulle Heli <3

      Poista