tiistai 2. helmikuuta 2021

Rakkauskuplassa

 




Täällä on alkanut rakkauskuukausi.
Tässä kuussa on meidän 25-vuotis hääpäivämme eli hopea hääpäivä.
Apua, tuntuupa kyllä nyt aika vanhalta :)
Jollakin tavalla olen taas vajonnut rakkauskuplaan mieheni kanssa.
Onhan se aika ihanaa, että näin monen yhdessäolo vuoden jälkeen on vielä rakastunut toiseen näin syvästi.
Välillä katson Rachidia ja ajattelen, että onneksi minulla on hänet <3
Moni vaikea asia olisi varmaan ajanut minut loppuun ilman häntä.
Ehkäpä juuri se, että yhdessä olemme kokeneet sekä hyviä että myös huonoja aikoja, on hitsannut meidät kaksi vielä tiiviimmin yhteen.

Etsin netistä selityksen rakkauskuplalle ja tällainen löytyi.
"Luomme rakkautta, se ei vain tapahdu.... Rakkauskuplassa luodaan avoimuutta, jännitystä ja usein vain hengaillaan.
 Kuplassa rakkaus kasvaa kuin puutarha, jota kastelee parhaiten läsnäolosi ja kaikki tapasi, joilla rakennat intohimoa yhteiselle matkallanne."


Tähän postaukseen päätinkin koota kaikkea siirappista, koska olenhan tunnetusti oikea Siiri Siirappi, mitä tulee romantiikkaan :)

Bridgerton sarja ensimmäinen tuotantokausi löytyy nyt Netflixistä, suosittelen katsomaan.
Sarja vei täysin mennessään.
Se oli tarpeeksi kevyt katseltavaksi työpäivien jälkeen, siinä oli rakkautta, intohimoa, seksiä, juonittelua ja sisarus- ja ystävyyssuhteita.
Ensimmäisen tuotantokauden pääosissa ovat Daphne ja Simon.
Daphne debytoi Lontoon avioliittomarkkinoilla ja uusi juorulehti saa seurapiirien suut supattamaan. Vielä naimaton Hastingsin herttua Simon palaa kaupunkiin ja yhteisestä sopimuksesta heistä tulee "pariskunta".
Mitä sitten tapahtuu...Käy katsomassa!
Kovasti jo odotan toista tuotantokautta.


Toinen suositukseni on Rakkauskirjeitä Julialle.
Nuori amerikkalainen nainen, Sophie, matkustaa Veronaan, Shakespearen Romeon ja Julian kotikaupunkiin, jossa hän liittyy ryhmään vapaaehtoisia, jotka vastaavat ympäri maailmaa Julialle lähetettyihin kirjeisiin. 
Vastattuaan vanhaan kirjeeseen vuodelta 1951, hän saa aikaan sen että kirjeen kirjoittaja, Claire, matkustaa Italiaan etsimään kadotettua rakastaan. 
Tästä alkaa tapahtumaketju, joka kääntää heidän molempien elämänsä suunnan.
Kuka rakastuu ja kehen?
Löytyykö vanha rakkaus uudestaan?

Lopettelen tämän rakkaushömpän vielä rakkauslauluun


Jostain syystä mobiilissa nämä youtube videot eivät näy, joten laitoin tuonne vielä erikseen linkin lauluun.

Oikein ihanaa ja rakkaudentäytteistä keskiviikkoa teille kaikille <3


29 kommenttia:

  1. Jee..kiva postaus....love is in the air ❤

    VastaaPoista
  2. Olette aivan ihana pari ja mikä voisi olla parempaa, kuin rakastua omaan mieheen aina uudelleen ja se syvä kumppanuus ja ystävyys, joka kulkee siinä rinnalla. En mitään tällaista osannut ennakoidakaan, ennen omaa miestä.

    Mitä ihaninta rakkausviikkoa ja kuukautta teille huiput. <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachidkin tuossa yhtenä iltana sanoi, että onneksi mulla on sut, koska muuten en ois jaksanu kaikkee tätä p....a! Ei sitä tosiaan voi edes ajatella etukäteen, että miten tärkeäksi ja rakkaaksi voi juuri se oikea ihminen tulla <3
      Suukkosia iltaasi Tiia <3

      Poista
  3. Ihanalta kuulostaa Outi <3 On suuri onni elää pitkässä rakkaudentäyteisessä suhteessa!
    Katsoin myös ekan kauden tuosta sarjasta, ja kolahti ihan täysillä - mitä parhainta kevyttä viihdettä talvi-iltoihin se onkaan.
    Rakkaudentäyteistä viikkoa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että en ole ainoa Bridgerton fani :)
      Meitä on nelkytplusblogeissa useampi pari, joiden rakkaus on kestänyt jo pidempään. Se on kyllä asia, josta saa olla onnellinen <3 Jokaiselle meille on tarkoitettu se joku kumppaniksi, joskus sen löytäminen vain ottaa aikaa ja tulee testattua useampaa tyyppiä. Sitten taas joillakin natsaa heti :)
      Haleja viikkoosi Maarit <3

      Poista
  4. Ihanaaa❤ ja vielä kerran ihanaa ..täällä toinen rakkauden Siiri Siirappinen..tunnustan itseni myös niin romanttiseksi sieluksi. Kotimme täynnä sydän koristeita,ihannoin valoja,kynttilöitä,lyhtyjä ym. Luen rompsuja ja rompsu leffat ihan parhaita🥰
    Nautitaan ja eletään juuri tässä hetkessä.
    Onnea paljon teille🥰 elämä on suuri tarina,siitä pitää joka sivua kääntämällä nauttia. ❤.
    Iloa ja onnea sinulle🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun miehenihän ei ole siirappinen, mutta hän on sitten sellainen teoillaan rakkauden näyttävä heppu. Minun siirappisuus häntä kohtaan ei kuulemma kyllä haittaa yhtään <3
      Romantiikkaa ja hitunen siirappia viikkoosi <3

      Poista
  5. Rakkaus on ihana juttu, kaikissa muodoissan. Ja olen aidosti onnellinen teidän puolesta - 25 v hääpäivä on ihan mahtava saavutus! Tuhannesti onnea teille molemmille, antakaa rakkauden säihkyä ja pusutelkaa seuraavat 25 v ja enemmänkin <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusuttelua tuleekin treenattua päivittäin, joten mielelläni jatkan samalla linjalla :)
      Tiedän, että oot sellainen, että olet onnellinen toisten onnellisuudesta ja itse kyllä olen samanlainen. Ei ole minulta pois toisten onnellisuus.
      Haleja ja suukkosia iltaasi Taru <3

      Poista
  6. Ihanaa rakkauskuukautta <3 Onnea, iloa ja kaikkea hyvää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tarja ja rakkautta myös sinunkin kuukauteesi <3

      Poista
  7. Paljon onnea teille 25 vuoden kunniaksi, ihanaa kun rakkautta riittää:)
    Bridgerton oli tosiaankin ihana, niin viihdyttävä, ihanat asut, kauniit ihmiset, mielenkiintoisia juonia ja upeat puvut, peruukit ja paikat. Kivaa keskiviikkoiltaa sinulle Outi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin Bridgertonissa siitä, että myös etnisyys ei ollut esteenä millekään, vaan kaikilla oli mahdollisuus olla mitä vain.
      Ihanaa keskiviikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  8. Rakkaus on tärkeää ja elämän kantava voima. Kun viimein mutkien kautta aloin seurustella mieheni kanssa - ja muutimme samantien yhteen, päätin panostaa kaikkeni suhteeseen, vaikka kaikki tuntuikin varmalta ja helpolta. Ja vaikka kaikki on pysynyt varmana ja helppona vain syventyen, haluan silti tehdä kaikkeni suhteemme eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhteeseen kuin suhteeseen pitää panostaa, muuten se joko jää junnaamaan paikoilleen tai kuihtuu vähitellen pois. Toisen huomioiminen on meidän suhteessa tärkeää ja se, että muistetaan sanoa ja näyttää sitä rakkautta toiselle. Teilläkin ihana parisuhde miehesi kanssa <3

      Poista
  9. Rakkaus on kyllä niin tärkeä juttu, ilman sitä ei ole oikein mitään. Onneksi rakkautta voi olla monenlaista, eikä siihen välttämättä aina tarvita puolisoa, mikä ihanaa onkin. :D

    Ihanaa helmikuuta Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kysyi joskus vuosia sitten, että mikä on elämän tarkoitus ja eipä tarvinnut tähän vastausta pitkään miettiä. Minusta se on rakastaa ja tulla rakastetuksi <3
      Ihanaa helmikuuta sullekin Jonna <3

      Poista
  10. Onnea sinne kuplaan! Olette varmaan onnenne eteen nähneet myös paljon vaivaa, tehneet työtä.

    Bridgerton oli ihana. Mulla kyllä meni joitakin jaksoja niin, että vähän katselin sivusilmällä, mutta hyvin pysyin kärryillä. Julia pitääkin katsoa, kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Ihanaa helmikuuta Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tässä helpolla olla kaikkia näitä vuosia menty, mutta kaikki on ollut sen väärtiä loppupeleissä.
      Minä jo innolla odotan tuota toista tuotantokautta Bridgertonista, kertoo kuulemma siitä perheen vanhimmista pojasta.
      Ihanaa helmikuuta sinullekin Johanna <3

      Poista
  11. ♥️ Onnellinen on se,joka rakastaa.Onnellisempi se, joka rakkautta saa.Onnellisin on se,joka rakkautta saa, siltä jota rakastaa♥️. Sydänlämmin onnentoivotus teille💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 13.pvä on meidän virallinen hääpäivä, mutta sitä ennenkin on kiva täällä kuplassa hempeillä :)
      Halauksia loppuviikkoosi <3

      Poista
  12. Onnea ihan valtavasti teille, ihana pari olette <3 Meille tulee 18 vuotta yhteiseloa täyteen tänä syksynä, voisipa olla juhlan paikka!

    Minulta on jäänyt nyt huomioimatta koko Bridgerton, täytyypä heti katsoa löytyykö HBO NOrdicilta. Ihanan rakkauden täytteistä loppuviikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan tykätty aina vähän juhlistaa yhteisiä vuosia, vaikka sitten kakkusella ja leffalla vain kotona, mutta jotain pientä aina kuitenkin. Ihanan paljon yhteisiä vuosia on jo teillekin kertynyt <3
      Suukkosia loppuviikkoon Heli <3

      Poista
  13. Kiitos tuhannesti Suvi ja oikein ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  14. Onnea hopeahääpäivän johdosta teille sinne rakkauskuplaan <3
    Ihana postaus ja ihanat te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä viikko viralliseen hääpäivään, ihanaa <3
      Rakkauskuplassa on aika kivaa kyllä hengailla!
      Ihana olet sinäkin <3

      Poista
  15. Onnea hopeahääpäivän johdosta! Siirappista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikonloppuna on vasta virallinen päivä, mutta siirappisuus on jo kuitenkin aloitettu :)

      Poista