sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Uusi asukokonaisuus

 




Kävin siskoni kanssa pyörähtämässä Triplan Sinsay liikkeessä.
Tämä oli toinen kertani tuolla liikkeessä ja ymmärrän kyllä sen hypetyksen.
Eettisyydestä ei varmasti tule pisteitä paljon, mutta pienituloinen voi tuolta löytää niin itselleen kuin myös lapsilleen kivoja ja edullisia vaatteita sekä pieniä sisustusjuttuja kotiin.

Jalan kipeytymisen vuoksi on nyt vain tullut selväksi, että kengissäni pitää olla vähän enemmän pohjaa, ballerinoilla ei enää pitkiä matkoja kävellä.
Korkokengillä aina tulee fiilisteltyä, mutta tosiasiassa en osaa kovin korkeilla koroilla kauniisti käyskennellä.
Olinkin aika tyytyväinen kun löysin söpöt lenkkarit, korkeammalla pohjalla, itselleni.
Lenkkarit maksoivat 20€.
Minulla ei ole ennen ollut tämän värisiä lenkkareita, joten oli kiva etsiä näiden kaveriksi koko asukokonaisuus.


Tämä suloinen panta ei kyllä kuulu asukokonaisuuteen, mutta siitä on hyötyä kun puhdistan ihoani ja muutenkin sitä voi pitää kotona päässä ihan muuten vaan.
Panta maksoi alle 3€.


Sitten asukokonaisuuteen, josta vain huivi hiuksissa sekä farkkutakki olivat minulla jo valmiiksi.
Huivi on muuten Eid-lahja hoitolapsen perheeltä <3
Jaloissa ostamani lenkkarit, uusi laukku (vyölaukku) maksoi 10€ ja uusi mekko oli 13€.
Ei siis tullut tälle asukokonaisuudella paljon hintaa, minun laskujeni mukaan 43€.

Eilen ostin vielä Lidl:n outletista itselleni kolme pidempää toppia 5€:lla, joten nyt voi minun puolestani se kesä tulla :)

Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa teille kaikille <3




18 kommenttia:

  1. Ihana asu, ihana mekko ja kenkulit ja sä. Aurinkoa sunnuntaille Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Tiia <3 Kovasti itsekin tykästyin uuteen asuuni ja kiva oli löytää myös tuo laukku, josta jo pidempään olen haaveillut.
      Aurinkoa viikkoosi ihanuus <3

      Poista
  2. Tuo edullisten vaatteiden eettisyys on aina vähän niin ja näin, mutta itsellä ei ikävä kyllä ole varaa ostaa lapsille 50€ maksavia mekkoja tai legginsejä. Itselle on eri asia panostaa johonkin vaatteeseen, kun siitä ei ainakaan suurella todennäköisyydellä kasva ulos puolessa vuodessa. 😄

    Ihanaa alkavaa viikkoa Outi! ❤

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2021/05/30/niin-meni-toukokuu/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu samaa mieltä, että mielelläni ostelisin pienyrittäjien tuotteita tai vaikka sitä Marimekkoa yms, mutta ikävä kyllä näillä varhaiskasvattajien palkoilla ei pitkälle pötki.
      Ihanaa viikkoa sulle Iitu <3

      Poista
  3. Onpas kivan rento asukokonaisuus. Sopii sinulle oikein hyvin. Minä tein tänään inventaariota omalla vaatekaapilla ja laitoin jonkun verran menemään vanhoja kuluneita vaatteita. Se on myös hyvä syy tehdä uusia ostoksia.;)

    Jos totta puhutaan, tämän koronan aikana olen tehnyt vaatehankintoja itselleni todella vähän. Rahaa on mennyt enemmänkin tuon kasvavan teinin vaatettamiseen. En ole oikein tykännyt edes käydä kaupoissa, joten vaatekaappi on myös sen näköinen, mutta jos tästä vielä vaikka innostuisi...
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on aina hauskaa, että pojalle ja aikoinaan tyttärellekin ostelin vaikka ja mitä, mutta itse kuljin 10 vuotta vanhoissa housuissa. Nyt on vihdoinkin aika ostella myös itselleni vaatteita jotka tulevat käyttöön ja tuntuvat päällä hyvältä.
      Kaunista viikkoa sinulle Satu <3

      Poista
  4. Vau! Näytät upealta uudessa asukokonaisuudessa. Ja hinnalle peukkua ehdottomasti. Mahtavaa alkaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti Tarja! Oikein ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  5. Sä teet kyllä niin edullisia ja ihania löytöjä💚Paranemista ja mukavaa kohta alkavaa kesäkuuta💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuu vielä töitä ja sitten pääsenkin odotetulle lomalle, jee. Nyt on ainakin kesän mekkovarastoa taas kivalla mekolla kartutettu.
      Kaunista viikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  6. Joo ei pysty kyllä osa-aikaduunari ostamaan muualta kuin näistä halpaliikkeistä, ja kiva kun monet vaikuttajatkin muistavat tuon näistä asioista puhuessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näillä minunkaan palkoilla kovin leveästi elellä, asumiseen kuluu niin paljon rahaa.
      Minusta on ollut aina reilua kertoa, että mistä ostan ja millä hinnalla.
      Kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Kiva kokonaisuus! Tuossa on hyvä ottaa kesä vastaan.
    Mukavaa kesäkuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo asu on kyllä niin mukava päälläkin.
      Ihanaa kesäkuuta sinullekin <3

      Poista
  8. Tämä oli hauska haaste tehdä ja vastata kysymyksiin mutta toisaalta myös aika vaikea. Kevään ja kesän osalta olisin halunnut valita molemmat. Samoin eihän nyt risottoa ja pastaa voi arvottaa koska molemmat ovat herkkuja.
    Hyvät ostokset olet tehnyt ja tuo pitkä mekko on superihana!
    Mukavaa viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teinkin ovelan vedon tuon pastan ja risotan suhteen, että valitsen sen, jota itse osaan paremmin tehdä :)
      Kiitos Marjo kehuista ja aivan ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle <3

      Poista