maanantai 20. syyskuuta 2021

Karkkilan kuulumiset ja kirppisostokset

 



Perjantaina pääsimme taas viikonlopun viettoon Karkkilaan.
Minulla oli jo ihan ikävä Mian kanssa touhottamista ja höpötyksiä.
Olimme kummatkin "iltavuoroissa", joten pääsimme Karkkilaan vasta kuuden jälkeen.
Mia laittoi ranskalaisia uuniin ja minä kävin tekemään meille kebab-kastiketta.
Ruoan jälkeen mentiin saunaan ja höpöteltiin kuulumisia (ja vähän juoruiltiin), katseltiin leffa ja mentiin todella ajoissa nukkumaan.

Lauantaina herättiin ajoissa ja lähdettiin Mian kampaaja käynnille.
Kampaajalla vierähti alle tunti ja päätimme käväistä vielä Nummelan Hiiden kirpparilla.
Tämä reissu olikin kannattava, kuvia löydöistä alempana...ja hintoineen tietysti.
Lauantain ruokana naudan sisäpaistia, torvisienikastiketta ja itsetehtyjä valkosipuliperunoita.
Lisukkeena fetasalaattia.


Poika kävi ottamassa samalla reissulla ensimmäisen tatuointinsa.
Nyt pitäisi löytyä suunta elämälle tämän avulla.
Minusta tatuointi on kaunis ja poika itse oli enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen.
Tatuoinnin teki Hennan kauneuspilkun omistaja Henna.
Henna on ihanan rempseä nainen, mahtavan yritteliäs ja kuuntelee aina asiakkaiden toiveita.
Henna tekee myös lävistyksiä, rastoja ja ripsienpidennyksiä sekä geelilakkauksia.

 
Mennäänpä sitten niihin kirppislöytöihin.
Itselleni löysin kauniin saviruukun.
Tämä on tainnut toimia amppelina, mutta nyt se saa olla ihan kukkaruukkuna vain.
Ruukun ostin Karkkilan lähetystorilta ja se maksoi 1,50€.
Sunnuntaina ostin tähän jo kukkasen ja nyt se koristaa jo meidän kotia.


Nummelan  Hiiden kirpparilta sain siskontytölle ja -pojalle aivan ihania ja tarpeellisia vaatteita.
Tällä kertaa kirpparilla oli todella runsaasti lastenvaatteita tarjolla.
Heti alkumetreillä piti ottaa puhelu siskolle, että mitä vaatetta lapset tarvitsee, että ei tule turhia ostoksia tehtyä.
Tätä pikkuneiti ei kyllä tarvinnut, mutta tämä jumpsuit oli niin söpö tähti- ja yksisarviskuvioineen, että nappasin sen mukaani.
Jumpsuit/haalari maksoi 3€.


Pojalle lämminvuoriset kurahousut 3€.


Seuraavista Spiderman vaatteista saattaa nousta tätipisteet pilviin :)
Spiderman sadetakki 5€.


Spiderman paita oli alunperin 1€, mutta pöydässä oli -50% ale, joten paita maksoin lopulta vain 0,50€.


Samasta alepöydästä löytyi Jonathan merkkinen välikausihaalari.
Hintalapussa 8€, mutta koska alessa niin maksoin vain 4€ tästä haalarista.


Tämä Ticketin talvihaalari pojalle oli päivän paras löytö.
Hintalapussa luki 9,80€.
Minusta tuo hinta oli todella edullinen, koska vastaavat haalarit maksavat yleensä vähän alle 100€.
Yllätys olikin suuri kun kassalla kävi ilmi, että myös tämä haalari oli -50% alessa.
Maksoin siis haalarista vain 4,90€!


Karkkilan lähetystorilta löytyi myös toiselle siskontytölle tämä hauska paitatakki.
Hintaa paidalla oli 2€.


Siskolle nappasin vielä nämä kaksi kahvikuppia.
Kupit ovat jotenkin ihan siskoni tyyliset.
Kahvikupit maksoivat yhteensä 0,80€ ja ostin nämäkin lähetystorilta.


Lauantaiaamuna Mian mies teki meille herkkuaamiaisen, oli sämpylöitä, kolmioleipiä, paahdettuja paprikoita, kananmunia ja rapeaa halloum-juustoa.
Sunnuntaiaamuna Mia keitti ihanan pehmoista kaurapuuroa meille mehun ja sämpylöiden lisäksi.
Kahvi tietysti kuului kumpanakin aamuna aamupalaan.
Aika luxusta saada tällaisia herkkuaamiaisia <3

Ihan mahtava ja rentouttava viikonloppu takana ja ihan mielettömät kirppislöydöt tälläkin kertaa.
Mitä sinä puuhastelit viikonloppuna?
Mukavaa uutta viikkoa teille kaikille <3




16 kommenttia:

  1. On nuo sinun kirpparilöytösi aina ihan mahtavia. Niin hienoja vaatteita pilkkahinnalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä taas säästyi isot rahat, kun sain nämä puvut siskonpojalle. Minusta on ihanaa tehdä löytöjä, jotka tulevat käyttöön.
      Kivaa tiistai-iltaa sinulle Kristiina <3

      Poista
  2. SUn kirppislöydöt ovat kyllä vailla vertaa, ihan käy kateeksi ettei ole asiaa Karkkilan suuntaan. Ja hei tuli sulle blogipostausidea; Karkkilan tärpit.

    Mahtavaa uutta viikkoa Outiliini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a Karkkilan tärpit, voin vaikka seuraavan Karkkila postauksen yhteyteen tehdä sellaisen.
      Mahtavaa viikkoa sullekin Taruliini <3

      Poista
  3. Aina pitää juoruilla vähän, kunhan se on hyvän tahtoista. :D

    Ihanaa viikkoa Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän juoruilut ei ole ilkeilyjä, ihan vaan oikeastaan "OOTKO MUUTEN KUULLUT?" juttuja :)
      Ihanaa viikkoa sullekin Jonna <3

      Poista
  4. Olipa teillä taas kiva viikonloppu herkkuineen ja löytöineen❤️Hieno tatska myös.
    Kaunista viikkoa sinulle Outi 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aina niin kivaa yhdessä, viikonloput Karkkilassa on aina sellaisia minilomia.
      Tuo tatuointi on ihana. Kaunista viikkoa sinullekin Jael <3

      Poista
  5. Olipa mukava päästä taas kanssasi kirpparikierrokselle. Minäkin olin lauantaina auttamassa ystävääni kirpparitapahtumassa lähikylällä ( hän paistoi lettuja siellä) Yllätin itseni, sillä ostin vain yhden euron maksavan makkaran nälkääni , en muuta. Ei vain löytynyt mitään mikä olisi halunnut mukaan.😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkara ei jää ainakaan kaappeihin pyörimään, joten hyvä ostos sinullakin :)
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Sude <3

      Poista
  6. Ihania vaatteita ja tuo Ticketin haalari kyllä löytöjen löytö. Upeat tarjoilut oli teillä viikonloppuna. Minä poimin suppilovahveroita ja tein sienipiirakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sienipiirakka on ihan parasta. Tänään juuri katselin, että ystäväni oli tehnyt torvisienipiirakkaa ja minä olin kyllä vähän kade :)
      Kaunista syyssunnuntaita sinulle Aikku <3

      Poista
  7. Ihania löytöjä ja ah tuo sienikastike. Kun lapset oli pieniä, ravasin aina kirppareilla ja tein löytöjä vaatteiden, kirjojen, lelujen ja harrastusvälineitten saralla. Kirpparit on parhautta.

    Ihanaa viikkistä Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en enää ostele omille lapsille kirppiksiltä, mutta onneksi on noita siskonlapsia joille voin ostella :)
      Ihanaa sunnuntaita sulle Tiia <3

      Poista