maanantai 31. tammikuuta 2022

Viikonlopun kuulumiset

 


Viikonloppu meni aika perinteisesti.
Siihen kuului kauppareissu, leivontaa, saunomista, sarjan katselua ja leffailua perheen miesten kanssa.
Jotenkin vieläkin tuntuu hauskalta, että minun vauva on jo mies :)

Kävimme äitini kanssa ihmettelemässä Finnmarin liikkeessä Isossa Omenassa.
Minä en ostanut mitään, mutta äitini osti pöytälampun sekä pienen betonisen rasian. 
Kummatkin löytyivät löytöpöydältä ja maksoivat yhteensä 10€.
Lamppu toimii paristoilla ja antaa ihanan pehmeää valoa pimeisiin iltoihin.

Kauppareissun jälkeen aloitin katsomaan Netflixistä uutta sarjaa.
Sarjalla on aivan mahdoton nimi:
Nainen talossa toisella puolen katua kuin nainen ikkunassa.
Jos tykkää murhamysteereistä, suosittelen todellakin katsomaan tämän sarjan.
Jaksot kestävät n.25 minuuttia ja niitä on 8 jaksoa.
Katsoin sarjan samana iltana loppuun, se oli niin koukuttava ja loppuratkaisu on yllättävä.


Lauantaina päätin myös tehdä banaanikakun.
Hedelmäkorissa oli taas pari tummempaa banskua ja muussasin ne kakkutaikinaan.
Kakusta tuli niin hyvää, että sunnuntain päiväkahvilla, siitä oli jäljellä enää puolet :)


Meillä syödään paljon tummaa leipää ja sunnuntaina alkoi tekemään vaaleaa leipää mieli.
Tein pienen sämpylätaikinan ja paistoin meille 9 vehnäsämpylää.


Mikään ei maistu niin hyvältä kuin tuore leipä, jossa päällä on sipaisu oivariinia ja muutama viipale kermajuustoa.

Sunnuntaina katsoimme, vanhaan kauhuleffaan tehtyä uutta jatko-osaa, Candyman.
Edellinen elokuva on vuodelta 1992.
Muistan hyvin tämänkin elokuvan ja neuvon, joka elokuvassa annettiin.
Älä koskaan sano peilin edessä viittä kertaa peräkkäin Candyman!

Viikonloput sujuvat aika samalla kaavalla nykyään.
Välillä etsin kadoksissa olevaa askarteluintoa, välillä innostun leipomaan ja välillä en tee muuta kuin lepäilen ja katselen leffoja.
Mitä sinä puuhastelit viikonloppuna?
Aiheuttiko Valtteri lumimyrsky tuhojaan?

Lumisen leppoista viikkoa kaikille <3



16 kommenttia:

  1. Vitsit miten hyvännäköinen kakku. En oo banskukakkua tehnyt aikoihin, varmaan pitäis jollain suklaatwistillä. 🤤

    Mä olin vkl vapaalla ja meni ihan löhötessä. Täällä ei tuhoja tullut.

    Kivaa viikkoa Outi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banskukakku on ihanaa, varsinkin kylmän maidon kanssa tai lämpimän kaakaon.
      Rennot viikonloput on ihan parhautta. Kivaa viikkoa sullekin Jonna <3

      Poista
  2. Itse tehdy sämpylät = onnea. Ja laitan aina paljon voimariinia ja oltermannia päälle, joskus vielä maustekurkkua.

    Täällä selvittiin suht helpolla, vaikka lumitöitä toki piti tehdä.

    Valoa uuteen viikkoon ja toivotaan että pian tulisi kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä kohti mennään. Ensi kuussahan on jo virallisesti kevät :)
      Maustekurkut,nam!
      Kivaa viikkoa Taru <3

      Poista
  3. Viikonloppuihini kuuluu pitkät ulkolenkit:sauvakävelten tai suksilla,olkoon ilma mikä tahansa.
    Tykkään talvesta!Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron salaisuuden. En aina jaksa ulkoilla viikonloppuisin, tai no lauantaina käyn kaupoilla yms, mutta sunnuntai on yleensä sauna- ja köllöttelypäivä. Olen niin paljon ulkona viikolla töissä (joka säässä), että aina ei vapaalla vaan jaksa :) Ihanaa viikkoa sinulle Tuovi...minulle tekisi muuten hyvää tuo sauvakävely, saisi lavat auki.

      Poista
  4. Ihanaa, että pääset äitisi kanssa kaupungille. Banaanikakkua, en ole leiponut kuin kerran eläissäni. Ja ihan hyvä idea olisi tehdäkin, kun joskus banaaneja menee vanhaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on ihanaa nähdä oma äiti kerran viikossa. Soitan äidilleni kyllä joka päivä, mutta onhan se näkeminen ihan eri asia kuitenkin. Banaanikakku ja -letut on niin hyviä. Mukavaa viikkoa sinulle Aikku <3

      Poista
  5. Että nuo sämpylät juustolla näyttävät hyviltä! Valtteri teki temppujaan täälläkin sitten lopulta. Ensin tuli silkkaa vettä, mutta sitten räntälunta. Lumitöitä tehtiin, muuten pysyteltiin sisällä kun oli liukasta ja karmea tuuli.
    Ihanaa viikkoa ja helmikuun alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoossa lunta satoi vuorokauden putkeen, ihan jäätävä määrä sitten tulikin.
      Jotenkin tämä lumi jo riittää minulle...varmaan myös monelle muulle.
      Ihanaa viikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  6. Upeat leipomukset minä teen sämpylöitä tosi usein levitettä emme käytä ollenkaan olemme lopettaneet sen vuosia sitten mutta kyllä joskus mekin laitamme oivariinia tuoreen sämpylän päälle.
    Minä olen ihmetellyt tässä miksi muutamat blogit ei päivitä minulle viimeisiä postauksia sinun on yksi niistä. Joudun aina erikseen katsomaan tai sitten kun olet käynyt omassani niin tulen vastavierailulle katsomaan onko uusi päivitys. Kummallista ne blogit on kaikki viimeisenä blogilistallani. Ruusuntuhkaa blogin kanssa on muutakin ongelmia yhteyksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota samaa blogijuttua olen itsekin ihmetellyt. Minulla myös lukulista on aivan sekaisin, uudet ja vanhat jutut sekaisin, varmasti jotain jää lukematta minullakin.
      Voin kertoa sinulle, että minulta tulee aina maanantaisin ja torstaisin uudet postaukset, muuten en kirjoittele blogiini.
      Mukavaa viikkoa sinulle Nila <3

      Poista
  7. Nam ,herkullisen näköinen kakku. Ja arvaa alkoiko tehdä mieli nyt juustosämpylää...
    Luin joku aika sitten tuosta sarjasta, ja tosiaankin kuulostaa mielenkiintoiselta.,
    Viikonloppu meni ihan lukien , siivoten ja kokkaillen:) Kaunista helmikuuta Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun on jo helmikuu, kohtahan se olisi virallisesti jo kevät. Ja hei, kohta on taas uusi viikonloppukin. Kaunista loppuviikkoa sinulle Jael <3

      Poista
  8. Onpa herkullisen näköinen kakku! Viimeksi tein jouluna kuivakakun siitä taisi olla kuvankin blogin puolella ja meni viimeiseen muruun. Olisiko aika siis leipoa taas. Sämpylöitäkin voisi samalla leipoa.

    Valtteri myrsky piinaa meidän taloyhtiötä edelleen. Kaupunki ei viime viikon aikana saanut kujaamme aurattu eli tänä aamuna siinä oli autoja jumissa joten jouduin perumaan yhden sovitun tapaamisajan, josta minulle tulee varmaan kustannuksia. Autot eivät päässeet eteen- eikä taaksepäin kun tiessä on 30cm syvät jääpolanteet ja päällä nyt uutta lunta. En tiedä enää mistä saisi tähän apua kun kaupunki ei hoida.

    Hyvää viikonloppua Outi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella huonosti on meidänkin pihoja aurattu. Pariin päivään ei näkynyt ketään ja ihmisten piti jättää (laittomasti) autojaan isomman tien varteen. Tänään vasta päivällä kävi aura ja hitsit miten paljon sillä olikin hommia.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle Marjo <3

      Poista