torstai 2. kesäkuuta 2022

Kesäkuun ensimmäinen postaus

 



Siinä se nyt on, pojan tutkintotodistus.
Voihan ylpeyttä!
Ihanaa päästä juhlistamaan yhtä etappia pojan elämässä.
Tämän jälkeen alankin sitten jännittämään sitä vuoden vaihteessa tapahtuvaa armeijaan lähtöä.
Olen jotenkin niin onnellinen meidän lapsista.
Kummallakin ihan omat jutut ja suunnitelmat.
On päiviä, jolloin tuntuu, että ollaan me jotain oikein tehty näiden lasten kasvattamisessa Rachidin kanssa :)
Kohta on taas vain meidän kahden vuoro.
Sekin on asia jota odotan kovasti <3


Maanantaina lähdin töihin varsin reippaana, vaikka herätys olikin kello 5.30.
Päivän aikana alkoi oikean puoleisessa silmässä tuntua kutinaa ja ihan kuin olisi ollut hius silmässä.
Valittelin silmääni työkavereille ja he totesivatkin silmän olevan vähän punainen.


Illalla silmäluomi oli jo näkyvästi vaihtanut väriä ja turvotustakin oli.
Tarkastin silmän ja näärännäppyhän siellä oli.
Tiistaiaamuna silmä oli muurautunut kiinni ja lämpöhauteella sain sen, 10 minuutin hautomisen jälkeen, puhdistettua auki.
Lähes yksi silmäisenä tein tiistain työhommat.
Aikamoinen pallura oli silmäluomessa, kun töistä kotiin pääsin.
Haudoin lämpimällä vanulapulla silmää reippaan aikaa ja kun painalsin luomea, näärännäppy poksahti rikki.
Voi sitä helpotuksen tunnetta!
Ajattelin jo, että kiva olla pallosilmänä pojan valmistujaisjuhlissa.
Silmäluomi on vielä vähän arkana ja hieman punertava, mutta onneksi on jo paranemaan päin.

Otin töistä vuosilomapäivän perjantaille, että saan rauhassa valmistella pojan juhlia.
Tarkoitus olisi tehdä pari juustokakkua sekä mozzarella- ja fetapiirakat.
Muina tarjottavina meillä on sulhaspiirakoita, munavoita, erilaisia keksejä ja chipsejä.
On mehua, kahvia ja teetä ja hanastakaan ei vesi ihan heti lopu :)
Lupaan napsia kuvia valmiista kakkusista ja piirakoista.

Onko teillä tiedossa juhlia viikonloppuna?
Pidätkö enemmän suolaisista vai makeista tarjottavista juhlissa?

Onnittelut kaikille ammattiin valmistuville, ylioppilaille sekä koulunsa lopettaville!
Ihanaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille <3





13 kommenttia:

  1. Onnea pojalle suoritetusta koulustaja tuleviin töihin ja tekemisiin!
    Silmien tulehduvaivat tai näärännäpyt tai mitkä tahansa on inhottavia, tiedän, ja toipunut olen. Nuorempana harmitti, kun ei oikein viitsinyt eikä saanutkaan meikata tulehtunutta silmää. Ei kai sillä ole enää väliä, meikkaamattakin voi olla.
    Hyvää viikonloppua, nauttikaa juhlista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli kipeä tuo silmä, että ei tosiaan tehnyt mieli siihen mitään meikkiä edes laitella. Haudoin vain lämpimällä. Onneksi ehti tasaantua ennen juhlaa. Kiitos onnitteluista ja ihanaa sunnuntaita sinulle Kikka <3

      Poista
  2. No samat on hommat täällä kuin siellä: lauantaina lapsenlapsen lakkijuhlat. Ja minulla oli näärännäppy silmässä, mutta nyt se on jo kuivunut ja silmä on melkein normaali. Parisen viikkoa siinä meni, vaikka silmä ei ollut turvonnut.
    Juhlatarjoiluissa tykkään molemmista, sekä suolaisesta että makeasta. Tänään leivoin pikkuleipiä joita lupasin tehdä noihin juhliin. Ne pidetään meidän mökillä, joten rennohkot juhlat taitaa tulla. Ihanaa viikonloppua teille sinne ja onnittelut pojalle valmistumisen johdosta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rennot juhlat oli meilläkin ja vieraina vain perhettä ja perhetuttuja. Ihan parasta oli kun saatiin juhlia pojalle tärkeiden ihmisten kanssa. Toivottavasti teidänkin juhlat olivat onnistuneet. Mukavaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

      Poista
  3. Onnea valmistumisen johdosta sekä pojalle että äidille :) Ihanaa, kun lapset pärjää! Mukavia juhlia, herkkukuvia odotellessa.. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna tulossa juhlista vähän kuvia...erityisesti herkuista :)
      Ihanaa sunnuntaita sinulle Tiina <3

      Poista
  4. Mieliinpainuvan muistorikasta ja kaikinpuolin onnistunutta juhlapäivää ja paljon Onnea valmistuneelle vielä uudelleen!
    Teillä on vielä edessä paljon kaikkea ihanaa Rachidin kanssa kahden, mutta silti teillä niinkuin meilläkin on myös selkeästi vahva rakkaudellinen pysyvä sidos koko perheen kesken ja se jos mikä on elämässä arvokasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, perhe on aina tärkein ja me perheen perustajina olemme tärkeitä myös. Jos meidän suhde voi hyvin, se heijastuu ehdottomasti koko meidän sakkiin. Kiitos onnitteluista Annukka ja ihanaa sunnuntaita sinulle <3

      Poista
  5. Onneksi olkoon pojalle, äidille ja koko perheelle! Ihania, rakkaudentäyteisiä juhlia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein onnistuneet juhlat. Kiitos onnitteluista, kaikki nämä välitän pojalle. Mukavaa sunnuntaita sinulle Taru <3

      Poista
  6. Toivottavasti pojalla tulee positiivinen armeija-aika. Onko hän ihan hyvillä fiiliksillä menossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvillä mielin on menossa. Pääsi onneksi lähelle armeijaan ❤️

      Poista
  7. Me välillä miehen kanssa haaveillaan ajasta, kun lapset on lentäneet pesästä. Sinne on vaan vielä niin jäätävän pitkä aika, että saattaapi ne haaveet muuttuakin moneen kertaan ja onhan tässä vuosia välissä tapahtumassa vaikka ja mitä. :D
    Toivottavasti teillä oli ihanat juhlat :) Meillä ei ollu mitään juhlia, meinasi mennä ihan ohi koko tieto, että ne koulutkin päättyy nyt :D

    VastaaPoista