perjantai 10. helmikuuta 2023

Ikimuistoisimmat blogihetkeni

 



Helmikuun 2. päivä tuli 10 vuotta bloggaamista täyteen.
Hurjalla vauhdilla on nämä vuodet menneet.
Tuntuu, että vastahan minä tämän touhun aloitin.
Blogin aloitus oli yksi parhaimmista päätöksistäni, siinä elämäntilanteessa jossa tuolloin olin.
Olin juuri menettänyt isäni keuhkosyövälle ja tarvitsin paikan jonne purkaa tuntemuksiani ja laittaa näytille käsitöitäni yms.
Blogi on tuonut elämääni ihania ihmisiä ja tapahtumia sekä yhteistöitä.
Päätin napata Jonnan blogista hauskan postausidean omaankin blogiini ja muistella muutamia ikimuistoisimpia blogihetkiäni.

Yksi parhaista blogihetkistäni tapahtui vuonna 2015, kun tapasin ihka ensimmäisen kerran Tiian.
Tiian on minun ensimmäinen blogikamuni ja enpä olisi silloin uskonut miten tärkeä Tiia tulee minulle olemaan vielä näin monenkin vuoden jälkeen (vaikka heti tultiin ihan superisti juttuun keskenämme).
Tuolloin Tiian blogi täytti 1 vuotta ja voitin kauneuspäivän Tiian ja muutaman muun bloggaajan kanssa Aila Airon kauneuslinnassa.
Tiialle voin kertoa huoliani ja ilojani ihan koska vaan ja tiedän, että häneltä saan aina tukea päätöksiini.
Nostankin Tiian parhaaksi asiaksi, mitä olen blogini kautta saanut.

Ikimuistoisimpiin blogihetkiini kuuluu myös 40+blogiportaalin pääsy.
Kyllä jännitti laittaa pääsypyyntöä portaalin "emolle" Helille ja mikä onni kun minut valittiin mukaan.
Portaalin kautta olen päässyt mukavalle ja erilaiselle matkalle Tallinnaan, tehnyt kivan vaatteita koskevan yhteistyön, tavannut ihan mahtavia blogikollegoita ja viettänyt heidän kanssaan monta mukavaa hetkeä yhdessä.


On vaikea valita vain yksittäisiä hetkiä, joten valitsen kaikki yhteistyöt joita olen blogini kautta päässyt toteuttamaan.
Olen päässyt sisustamaan kotia, hoitamaan omaa hyvinvointiani, kaunistunut ihanien kosmetiikkatuotteiden avulla, nauttinut elokuvahetkistä, käynyt upeilla messuilla, nauttinut uusista vaatteista sekä syönyt vatsani täyteen herkullisia ruokia.

Teille blogini lukijoille ja kommentoijille haluan myös antaa erityiskiitokset.
Te olette se syy miksi tätä hommaa haluaa jatkaa.
Olette ihan mahtavia, sellaisia kavereita, joille voin kertoa omasta elämästäni hyvillä mielin.
Kiitos kun olette <3

Voisi siis sanoa, että blogi on tuonut todella paljon kivoja ihmisiä ja asioita elämääni.
Vaikka tahti on hidastunutkin vuosien saatossa, on blogi silti se tärkein ja rakkain harrastukseni, josta en halua luopua.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille <3





19 kommenttia:

  1. Onnea vuosista ja tuleville vuosille! Blogisi on mielenkiintoinen, herttainen ja "arkinen" siinä mielessä, että et hehkuta millään sensaatioilla etkä ihmeellisyyksillä, mutta ripaus hopeahippuja on jokaisessa jutussasi. Ja kuvaat sitä omaa arkeasi joskin juhliakin aina välillä.
    Luen aina joka jutun ja ihailen kekseliäisyyttäsi ja harmittaa oma laiskuus olla jättämättä edes pientä kommenttia. Joskus vaan ei ehdi ja sitten ei muista ja sitten tuntuu, ettei olekaan mitään järkevää kommenttia laittaa.
    Juhlistapa 10-vuotispäivää jotenkin, olet "worth it"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä Kikka olen pistänyt merkille sinut, joten ihan olet hienosti jaksanut kommentoida näitä minun höpinöitäni. Ihanasti kuvaat blogiani, jotenkin todella osuvasti sanoitit tätä minun touhuani.
      Mukavaa viikkoa sinulle ja kiitos kun luet <3

      Poista
  2. Oot mulle niin niin rakas ja tärkeä Outi. Minkä ystävän oon susta saanut ja kun ajattelee, mehän viestitellään toisillemme joka viikko ja välillä menee tunteja.

    Rakastan sun blogia ja se saa hyvälle mielelle, koska blogista huokuu sinä ihana ihminen.

    Meidän ensitapaaminen oli rakkautta ensi silmäyksellä. ❤️

    Kiitos että oot mun hyvä ja rakas ystävä. 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kuule ihan samaa mieltä, kohtalolla oli näppinsä pelissä kun meidät yhteen laittoi.
      Kiitos että olet olemassa mun elämässä, oot kultaa <3

      Poista
  3. Nelkyt + blogiyhteisö on mullekin tärkeä ja niin happy, että Tiia ja sinä olette löytäneet toisenne! Turha höpöttää mulle, että blogit ovat vaan pintaa. Itsekin olen löytänyt niin tärkeitä kamuja ja ystiksiä somemaailmasta. Kiitollisena! Ihanaa viikkistä Outi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mitään pintaraapaisuja olla, ollaan ihan oikeaa elämää ja ihmisiä näiden tekstien takana. Hyvä me bloggaajat!
      Ihanaa viikkoa Taruliini <3

      Poista
  4. Onnea blogille ja sinulle Outi<3 Olen blogisi kautta oppinut aistimaan että blogia kirjoittaa lämminhenkinen, sydämellinen ja toisista välittävä persoona. Aina jaksat myös kommentoida toisten blogeihin. Toivon että saan vielä kauan lukea kivoja postauksiasi. Oikein ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina <3 Samaa toivon minäkin, että saan lukea sinun tekstejäsi, tykkään blogistasi kovasti. Ihanaa viikkoa sinulle Kristiina <3

      Poista
  5. Onnea blogille ja totta kai myös bloggaajalle ♥ Meidän blogiura ovat
    alkaneet lähes samaan aikaan eli minä olen aloittanut reilua kuukautta aiemmin kuin sinä. Kymmenen vuotta on minusta upea virstanpylväs ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Minä uskon blogeihin ja bloggaamiseen vaikka itsekin käytän Insta. Blogeihin on helpompi palata jälkikäteen kun taas Insta on kuvavirtaa, josta hakeminen on huomattavasti vaikeampaa.

    Hyvää viikonloppua Outi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogit on ihan ykkösiä itselleni, Insta on vasta kolmantena, Tik Tok on kiilannut sen ohi :) Hyvä me, 10 vuotta on pitkä aika, mutta hitsit että on ollut kivaa.
      Ihanaa viikkoa sinulle Marjo <3

      Poista
  6. Paljon onnea Outi sinulle ihanainen ja blogillesi❤️💐🎉Blogisi kautta(ja omani) mekin ollaan tavattu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Jael ja hyvin on vielä mielessä meidänkin tapaaminen. Olisikin kiva nähdä taas pitkästä aikaa <3

      Poista
  7. Onnea blogillesi!
    Luen kaikki sun postaukset, vaikka kommentti jää usein laittamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kiitos kun luet <3 Ihanaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  8. Onnea onnea! Tuolla Aila Airon tapahtumassa mekin tavattiin ensi kerran. Blogi on antanut paljon kivaa, josta en olisi osannut haaveillakaan aloittaessani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tavattiin, muistan sinutkin sieltä hyvin. Tuo oli muuten ensimmäinen kerta kun maistoin passion hedelmää ja muistan että sinä sait minut sitä maistamaan :)
      Kivaa viikkoa sinulle Tuuli <3

      Poista
  9. Kiitos paljon Suvi! Enemmän täällä on hyvää kuin pahaa, joten jatkan vielä tätä touhua, josta niin paljon pidän.

    VastaaPoista
  10. Onnea ja menestystä sinulle ja blogillesi! 10 vuotta on toisaalta pitkä ja toisaalta vielä hyvin lyhyt taival. On vielä paljon asiaa, mitä on sanomatta ja kokematta💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei minulta taida jutut ihan vielä loppua, että jatkoa piisaa vielä :)

      Poista