tiistai 21. helmikuuta 2023

Mitä kuuluu?

 



Mies yllätti minut kukkakimpulla viime viikon loppupuolella.
Olen nyt innoissani kuvailla näitä upeita ruusuja.
Vitsailtiin, miten aina "kiusaan" Rachidia ja sitten esitän viatonta, joten siksi sain viattomuuden merkiksi valkoisia ruusuja :D


Viikonloppuna pääsin osallistumaan ihaniin juhliin.
Oli mukavaa pitkästä aikaa laittautua oikein kunnolla.
Tästä mekosta/abayasta pakko kertoa sen verran, että se on Kierrätyskeskus löytö ainakin kolmen vuoden takaa.
Ostin abayan 2€ hintaan ja vasta kotona huomasin, että hihan sauma oli revennyt ja mekko ei kertakaikkiaan mahtunut päälleni.
Rullasin tuolloin, harmissani, mekkosen yhteen koriin ja unohdin sen sinne.
Ennen viikonlopun juhlia, kävin pari korillista tavaroita läpi, ja ajattelin piruuttani testata abayaa päälleni vielä kerran, ennen kuin heitän sen roskiin.
Ilahdus oli suuri kun se sopikin ihan täydellisesti päälleni.
Ei muuta kuin hihan korjaus, pesu ja mekko oli valmis juhlia varten.


Eilen aamulla, bussia odotellessa, nappasin kuvan kotitieltä.
Tein myös pienen videon lumisista maisemista ystävälläni, joka asustelee huomattavasti lämpimämmissä oloissa kuin me täällä Suomessa.
Kaikki näyttää niin kauniilta lumipeitteessä, mutta kyllä tässä on jo ihan tarpeeksi ollut talvea minun makuuni.
Kevät voisi jo tulla...mahdollisimman pian kiitos!

Mitä sinulle kuuluu?
Mikä on lemppari vuodenaikasi?
Onko tiedossa juhlia tänä vuonna?
Mukavaa viikkoa kaikille <3



16 kommenttia:

  1. Kylläpä olet kaunis!
    Ja kyllä - talvi saisi jo loppua ja kevät tulla. Viime viikolla näytti jo lupaavalta, mutta ei taida talvi vielä antaa periksi. Onneksi valoisuus on sentään lisääntynyt. T. Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon Selja <3 Kevättä kohti...vaikka ei kyllä siltä vielä vaikuta :)
      Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  2. Kaunis juhlalook ja hiuksetkin niin sinulle sopivasti! Aina ei kannata liian hätäisesti hylätä vaatetta. Kevät saisi kyllä jo tulla. En tiedä muista juhlista, mutta miehelläni ja minulla on kesäkuussa kultahääpäivä, eli viisikymmentävuotishääpäivä. Ehkä silloin jonkinlaista pientä juhlintaa pidetään perheen kesken.
    Mukavaa viikon jatkumista sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti teidän pitää juhlia...kultahääpäivä on upea saavutus <3 Parisuhteita pitää välillä juhlistaa!
      Kiitos kehuista ihana Kristiina ja mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Ihana Outi! Kevättä täälläkin odotellaan ja yrittää se vähän jo tullakin. Aurinko lämmittää päivät jo reilusti yli 10 asteeseen mutta yöllä saattaa käydä nollassakin. Täällä jatkuu raksahommat ja työt. Kesä taitaa olla se mun lempparein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä <3 Tsemppiä raksahommiin ja hei, kesä on minunkin lemppari <3

      Poista
  4. Ihania valkoisia ruusuja ja mikä juhlalook ♥ Minäkin joskus "teen löytöjä" omasta vaatekaapista ja yllätyn mitä sieltä löytyy. Kyllä täällä kevättä odotellaan jo kuumeisesti eikä tämä viime päivien lumi ollut kovin kiva yllätys. Lapset olivat tehneet kivoja lumiukkoja meidän pihalle mutta muuten en kaipaisi enää yhtään lunta. Lempi vuodenaikani ovat ehdottomasti kesä ja kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, lumi tekee kaikesta kaunista, mutta riittää jo. Viime vuonna taisi vielä minun synttäreiden aikaan, huhtikuussa, olla lunta maassa.
      Juhliin on aina kiva laittautua vähän enemmän. Oli tosi kivat juhlat kyllä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Marjo <3

      Poista
  5. Ihana look! Simppeli musta pukee sinua!
    Juhliin olisi kivaa päästä, mutta ei ole tiedossa tällä puolella maailmaa… Viime kerran oli juhlissa vuosi sitten 😊 Ja ennen sitä… ennen koronaa varmaan.
    Täällä kesää odotellessa…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Nadine <3 Ei tosiaan ole kamalasti tullut juhlittua. Viimeksi pojan valmistujaisia, mutta niihinkin uskalsi vain muutaman vieraan pyytää.
      Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  6. Ihana ruusu <3 Olet kaunis juhla-asussasi! Lunta on teilläkin päin. Tänään satoi taas pitkin päivää. Ei enää lumisateet innostaisi. Kova pakkanenkin oli kivempi juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Tarja <3 Talvisäätkin voivat olla kauniita, mutta kyllä jo saisi kevät tulla.
      Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  7. Olet hyvin viehättävä tässä kokoonpanossa . Minä pidän todella paljon juurikin valkoisista ruusuista ne koristivat hääkimppuanikin . Toivottavasti sinulla on juhlissa hauskaa ja olen samaa mieltä kevät voisi jo tulla .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Nila <3 Valkoiset ruusut ovat tyylikkäitä ja hurjan hyvinä pysyivät pitkään.
      Juhlat olivat oikein onnistuneet. Ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  8. Upea juhlalook, näytät kyllä superkauniilta! Täällä lähimatkailtu, vietetty aikaa talvilomalaisen kanssa ja kuskattu mm. talvilomaleirille - vaikken talvi-ihminen en olekaan, niin ilahdutti kyllä se, että satoi lunta! Ihanan valoisaa & kaunista viikonlopun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Heli <3 Lumipeite puissa ja aurinkoinen talvisää on ok, mutta jotenkin jo kaipaan vihreyttä elämään. Pitää varmaan kotiin hankkia jotain viherkasveja, että saisi edes sisälle kevään tuntua.
      Mukavaa viikonloppua sinne teille kaikille <3

      Poista