perjantai 7. huhtikuuta 2023

3 x kuukauden kuva

 



Vihdoinkin sain tehtyä tämän 3 kuvaa maaliskuulta.
On niin ollut kiirettä, että hyvä kun ehtii sohvalla köllötellä välillä :)

Arkikuva:
Tähän valitsin kuvan töistä.
Meillä pidetään viikottain musapedaa lapsille ja aiheena on nyt ollut kevät.
Mutta koska minä olen minä, niin halusin tämän hassun laulun valita yhdeksi laulettavaksi lauluksi.
Ensimmäisellä viikolla tutustuttiin lauluun ja lasten toiveesta toisella viikolla oli lauluun lisätty 6 uutta supersankaria...tai no 5 ja yksi prinsessa :D

MusaPedan avulla lisätään mahdollisuuksia antaa varhaista tukea eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten ryhmissä.
Toiminnalla tuetaan lasten suomen kielen oppimista ja vuorovaikutustaitoja niin, että yhdenvertaisuus, osallisuus ja yhteisöllisyys monikulttuurisissa lapsiryhmissä lisääntyvät.


Kuukauden huippuhetki:
Sain itselleni todistuksen suorittamastani koulutuskokonaisuudesta.
Tämä koulutus on auttanut minua löytämään vahvuuksiani myös työn ulkopuolisessa elämässä.
Opin myös, että ei ole itsekehua kertoa omista vahvuuksistaan.
Jos esim. työtiimissä kaikki saavat käyttää vahvuuksiaan hyväksi, voi työskentely parhaimmillaan olla aikalailla buenoa.


Ei mennyt niin kuin Strömsössä kuva:
Tämä tuleekin nyt poikkeuksellisesti videon muodossa.
Toivottavasti näette sen, koska en viitsi näin lyhyttä videota ladata Youtubeen.
Laitan saman videon Instagram stories osioon, joten sieltä sen voi ainakin nähdä.

Tiedättekö kun teillä on mielikuva ihanasta koiravideosta, jossa teidän karvainen lapsenlapsi tulee kylään ja hypähtää mummin rapsutettavaksi?
No ei mennyt ihan näin seesteisesti tämä vierailulle tulo maaliskuussa :)
Noomi on niin rakas ja ihana hauveli, mutta vielä pentu, joten menoa piisaa.
 Ja kyllähän tämä video naurattaa kaikessa kaaoksessaan!


Tässäpä oli minun kolme maaliskuun kuvaani, ensi kuun alussa taas uudet kuvat.

Ihanaa pääsiäisen aikaa ja vapaa päiviä kaikille <3






8 kommenttia: