maanantai 3. huhtikuuta 2023

Rajoitettu painos: 48 vuotta mahtavana olemista

 



Ihan mahtava teksti tässä paidassa.
Vitsit miten toivonkin, että aina tuntuisi yhtä hyvältä kuin nyt tuntuu.
Vuosi on taas tullut lisää ikää ja 50 lähenee uhkaavasti :)

Mitä olen oppinut elämässäni tähän mennessä?
Olen saanut toivomani perheen, johon kuuluu ihana mieheni ja meidän kaksi niin rakasta lasta.
Haaveilin lapsista jo yläasteella ollessani ja valmistinkin veistossa pari puulelua tuleville lapsilleni, kääk!
Rakkauden löytäminen ja sen vaaliminen on ollut välillä työlästä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Rachid <3
Äitinä olen mielestäni rento, mutta annahan jos joku yrittää tehdä väärin minun lapsiani kohtaan.
Silloin on kuulkaa oksat pois suutarin joulukuusesta (miten joulukuusi ja suutari liittyvät mitenkään toisiinsa?)!
Perhe on tärkein asia elämässäni <3

Toinen oppi tai saavutukseni liittyy työelämään.
Olen sellaisessa työpaikassa, jonne meneminen aamuisin ei ahdista (paitsi joskus harvoin).
Tähän pääsin irtautumalla toksisesta työympäristöstä, josta lähteminen sattui sydämeen, mutta oli yksi rohkeimmista teoistani...ja se kannatti!
Jos ahdistaa ja tuntuu siltä, että mielummin jäisit peiton alle piiloon kuin lähtisit työpaikallesi, silloin on aika vaihtaa maisemaa.


Kolmas oppi on itsensä hyväksyminen.
Tämä onkin sellainen oppi, että valmista ei varmasti tuli koskaan.
Olen yrittänyt etsiä itsestäni niitä hyviä asioita, sekä ulkoisia, että sisäisiä.
Ulkoisia asioita käsittelinkin jo postauksessani Puhutaan kehoistamme.
Olen sellainen ihminen, että haluan itse tehdä päätelmän toisesta ihmisestä.
Me kaikki tulemme toimeen erilaisten ihmisten kanssa, joidenkin kanssa synkkaa, kun taas toisten kanssa ei sitten millään.
Minä olen saanut sellaisen kuvan, että minua on helppo lähestyä ja minulle usein kerrotaankin omista asioista.
Olen siis ilmeisesti hyvä kuuntelija.
Olen myös huomannut, että kiroilu, itkeminen, tanssiminen ja laulaminen auttavat lievittämään pahintakin ketutusta :)
Huumorintajuni on melko tuhma, mutta huumori on myös yksi keinoistani selvitä rankoistakin hetkistä.
En ole kaikkien makuun, mutta mielestäni olen aika hyvä ihminen kuitenkin!


Sain siskoltani tämän hauskan mukin lahjaksi.
Muki kuvaa minua hyvin.
Sisko jos kuka tietää millainen olen.
Akka on huumorilla höystetty pepun heiluttelija :D

Minä käyn juhlistamaan perheen kanssa tätä vanhenemista vielä hetkeksi.
Ihanaa uutta viikkoa ja huhtikuuta teille kaikille!




14 kommenttia:

  1. Isot onnitteluhalit täältä! Olet puolisen vuotta vanhempi kuin minun vanhempi tyttäreni. Hauska sattuma että just yksi päivä mietittiin tuota sanontaa "oksat pois kuin suutarin joulukuusesta". Mieheni sanoi googlaavansa asiaa, mutta unohti kai kun ei mitään vastausta ole siihen tullut. Itsensä kehuminen onkin yksi vaikeimmista asioista.
    Oikein ihanaa pääsiäisviikkoa sinulle ja perheellesi3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oksat pois tarkoittaa ainakin jotain suurentelevaa, mutta edelleen tuo suutarin osuus on vähän pimennossa 😂
      Kiitos onnitteluista ja ihanaa pääsiäinen aikaa sinulle Kristiina ❤️

      Poista
  2. Onnea vielä <3 Tuo työpaikan vaihto on varmasti ollut iso mutta merkittävä asia, on selvästi kannattanut olla rohkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannatti olla rohkea.
      Kiitos ihanuus onnitteluista ja leppoisaa pääsiäisen aikaa sinulle ❤️

      Poista
  3. Onnea ihanalle luovalle, ystävälliselle pepun heiluttajalle <3

    VastaaPoista
  4. Hirmu paljon onnea synttäriprinsessalle vielä näin jälkikäteenkin <3.

    Tekstisi kuvaa sinua ihan täydellisesti. Huumorilla höystetty, rakastava vaimo ja leijonaemo.

    Ainoastaan yhden lauseen haluaisin näin 10 vuotta vanhempana korjata ja se on tämä "50 lähenee uhkaavasti :)". Tuon uhkaavan tilalle vaihtaisin "ihanasti" :). 50 on yksi parhaita ikiä ja aina vaan paranee vuosi vuodelta sen jälkeen. Trust me :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä rakastan kaikkia ikiä, joten vitsikin vain villistä viiskymppisestä 😂 Muistan miten aikoinaan peloteltiin neljästäkympistä ja tämä on ollut ihan parasta aikaa elämässäni.
      Kiitos onnitteluista ihana Annukka ja kivaa pääsiäistä sinulle ❤️

      Poista
  5. Paljon Onnea ja Iloa elämääsi Outi. Voi hyvänen aika, sinähän olet nuorempi kuin minun poikani, olenko minä muka jo niin vanha. 😆 Hyvää Pääsiäistä meille kaikille kuitenkin 🐤🐤🐤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sinä mikään vanha ole vielä ❤️
      Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle Sude 🐥

      Poista
  6. Onnea sinulle hyvän kuvan olet ottanut itsestäsi .Oletko muuten koskaan harkinnut otsatukkaa? Älä loukkaannu ja käsitä väärin mutta minusta sinulle sopisi se todella hyvin ja tukka auki usein .Sinulla on upea tukka älä piilota sitä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ei saa kunnon otsatukkaa, koska keskellä on pyörre, joka tekee ison raon keskellä otsaria... Kokeiltu on useampaan otteeseen kun en kerralla uskonut 😂😂
      Kivaa pääsiäistä sinulle Nila 🐥

      Poista
  7. Kiitos paljon Suvi ja mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle 🐥

    VastaaPoista
  8. Onnittelut vielä kerran tätäkin kautta Outi ♥

    VastaaPoista