perjantai 15. syyskuuta 2023

Kierrätyskeskuksestä löytöjä

 



Pari viikkoa sitten kävimme äitini kanssa pyörähtämässä Suomenojan Kierrätyskeskuksessa.
Tällä kertaa tein paljon löytöjä meidän kotiin.
Ylemmässä kuvassa oleva kranssi lähti meille kotiin.
Hintaa kranssilla oli 1€.
Tätä kranssia pyöritteli käsissään eräs rouva ja siinä häntä katsoessa mielessäni kuulin: "Laske se käsistäsi, laske se käsistäsi."
Kauniisti maltoin odottaa, että rouva teki päätöksen laskea kranssin takaisin hyllylle ja heti kun hän käänsi selkänsä, nappasin kranssin omaan ostoskoriini.



Pieni maatuska kokoelmani sai yhden lisäyksen, kun löysin tämän ihastuttavan sienen.
Kutsun tätä maatuskasieneksi, vaikka ei tässä ole pienempiä sieniä sisällä, mutta kuviointi on mielestäni maatuskamainen.
Oletteko samaa mieltä kanssani?
Hinta näkyykin tuossa kuvassa, eli oli lähes ilmainen!


Löysin myös kolme todella isoa pizzalautasta.
Hassua näistä teki sen, että yhden lautasen hinta oli 1€.toisen 1,50€ ja kolmannen 3,50€.
Nappasin lautaset koriini ja lähdin kysymään, että millä hinnalla saisin nämä 3 lautasta lopulta kotiutettua.
Päästiin hyvään yhteisymmärrykseen, että 3,50€ olisi hyvä hinta kaikista lautasista yhteensä.
Kotona huomasin, että nämä olivat Kermansaven lautaset, joten taisin tehdä aika hyvät kaupat.
Nyt meillä on isot pizzalautaset, jee!



Minähän keräilen yksittäisiä laseja, kippoja, kuppeja ja mukeja.
Tämä lasinen muki lähti mukaani.
Tämä on kokonsa puolesta ihana teen sekä ison cafe laten juontiin.
Muki maksoi 1,50€.


Ja kun nyt päästiin mukien makuun, niin löytyihän sieltä myös tämä ihana teemuki.
Setti koostuu neljästä osasta, muki itsessään, teesihti ja kansi mukin päälle sekä vielä lautanen mukin alle.
Nyt voin ostaa irtoteetä ja nautiskella oikein kunnolla.
Koko setti maksoi 1€:n.


Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, löysin tämän pienen virkatun maton.
Matto oli jäänyt kaikkien vähän isompien mattojen alle, joten kannattaa aina penkoa kaikki kasat :)
Matto päätyi meidän keittiöön, tiskipöydän ja hellan eteen.
Kuten kuvasta näkyy, se sopii kivasti lattian sävyynkin.
Matto maksoi vain 2€.

Paljon kaikkea siis löytyi tältä Kierrätyskeskus reissulta.
Oliko näissä jotain, jonka olisit myös itse ostanut?

Lähdemme tänään, pojan kanssa, viikonlopuksi Karkkilaan.
Onkin ollut Miaa taas ikävä ja pitää varmaan vähän maailmaa parantaa tälläkin reissulla.
Ai niin, sain tyttäreltä tämän läppärin, jolla nyt tätä tekstiä näpyttelen.
Omanihan hajosi juuri ennen muuttoa ja myönnän, että se on vaikuttanut paljon toisten blogien seuraamiseen ja oman blogini päivittämiseen.
En kyllä lupaile parantaa tapojani, vaikka nyt onkin sormien alla toimiva kone...no lupaan ehkä vähän petrata ainakin toisiin blogeihin kommentointia :)

Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua teille kaikille!
Ihanaa kun olette olemassa <3



7 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä olet tehnyt. Minäkin piipahdin kirpparilla ekan kertaa kai kolmeen vuoteen. Löysin pari tunikaa. Nautihan viikonlopusta!

    VastaaPoista
  2. Hyviä löytöjä teit taas kerran. Tuo kukkakranssi on kerrassaan suloinen, ja lautaset todellinen löytö. Minulla on tuota samaa Kerman saven Oliivi- sarjaa vihreänä, ollut 25 vuotta ja yhä on suosikkini.t.Selja

    VastaaPoista
  3. Aivan huippuihanat löydöt olet tehnyt ja hyvät edulliset hinnatkin kaikissa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
  4. Siis niin tuttua on tuo pään sisällä hoettu ”älä osta sitä, laita takaisin”, joskus tehoaa, joskus ei 😀. Olen myös kerran löytänyt itsepalvelukirpparin pöydästä kolme mielestäni (ja kassahenkilöä mielestä) aivan yhtä hyväkuntoista suojaruukkua, joista kaksi maksoi 50 senttiä ja kolmas euron??. Hyvät löydöt sinulla! Mukavaa kyläilyviikonloppua!



    VastaaPoista
  5. Teit taas tapasi mukaan hienoja löytöjä. Onkohan tuo "maatuskasieni" sellainen jota käytetään kun parsitaan villasukkien kantapäitä?
    Ihanaa syksyä sinulle Outi<3

    VastaaPoista
  6. Kristiina voi hyvinkin olla oikeilla jäljillä parsintasienen kanssa, mutta koristelu tosiaan mätsää maatuskoihin paremmin kuin hyvin.

    Kävin maanantaina poikkeuksellisesti kirppiksellä ostomielessä (etsin ystävälle tiettyjä Arabian teekuppeja, joita ei tietenkään löytynyt) ja melkein ostin yhden hameen, mutten sitten kuitenkaan. Vyötärönauha meni harmillisesti makkaralle, enkä kestä enää edes senvertaista epämukavuutta, vaikka hintaa olisi ollut vaan 3 euroa.

    Varasin myös oman kirppispöydän jo maaliskuun lopulla ja kuinkas ollakaan, justiin ennen juhannusta soitettiin, että pöytä olis juhannuspäivänä vapaa. Juu en ottanut sitä vastaan, vaan pyysin siirtämään varauksen jonon perälle ja nyt olen melko varma, että kun maanantaina olen lähdössä työmatkalle, kirpparilta soitetaan sunnuntaina, että maanantaina passais tuoda tavaraa pöytään.

    Hyvää mieltä kirppiskeijulle <3

    VastaaPoista