maanantai 16. joulukuuta 2013

Enkelilyhty lasipurkista

Meillä töissä oli maailman ihanin sijainen Eila. Halusin muistaa häntäkin jouluna, koska hänestä on ollut todella iso apu meille töissä. Kaapissa olikin vanha lasipurkki ilman kantta, joten siitä saisi varmasti tuikkulyhdyn tehtyä.

Rautalangasta käänsin purkin kaulaan ripustuslenkin, tein siitä varmuudeksi kaksinkertaisen. Purkin koristelin pitsillä ja päällystin lasille tarkoitetulla decoupagelakalla. Purkin pinnan kuivuttua, liimasin pikaliimalla enkeli-figuurin purkkiin kiinni.

Eila oli todella otettu lahjasta ja sain kehuja lyhdyn ulkonäöstä. Itsellenikin tuli hyvä mieli tämän lahjan antamisesta. Korttiin liimasin kakkupaperin ja peltisydämen, kuviot kortin reunoissa on tehty kuvioleikkurilla.







2 kommenttia:

  1. Hieno on. Tosin kannattaisi varmaan ottaa huomioon, ennen kuin antaa lahjaksi, että nämä lasipurkkiin tehdyt lyhdyt ovat yleisesti tunnustettu hengenvaarallisiksi, varsinkin Pilttipurkit, joka tämä ei kai onneksi ole.
    ”Pilttipurkkituikut tappavat vuosittain useita ihmisiä. Tuikkukynttilöiden polttaminen lastenruokapurkeissa ei ole turvallista vaikka tuikkulyhty olisi täynnä vettä niin kauan kun lyhdyn sisätila on alle litran suuruinen ja suu sisäänpäin kääntynyt.”

    ”Pilttipurkki kapenee suuaukkoa kohden, jolloin purkin sisällä lämpötila nousee jolloin "allaspalon” vaara on kohonnut. Kuumentuessaan lämpökynttilän steariini saattaa leimahtaa liekkeihin ihan kokonaan. Pilttipurkki ei kestä sitä kuumuutta joka kokonaan liekehtivästä tuikusta tulee ja saattaa vain räsähtää rikki, mutta saattaa myös räjähtää jolloin palavaa steariinia lentää pitkienkin matkojen päähän ympäristöön.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En toki halunnut sijaistamme polttaa, joten lyhdyssä on led-tuikku. Kiitos kuitenkin kattavasta tietoiskusta, tämä asia on hyvä kaikkien muistaa

      Poista