sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Betonia, betonia


Olen tainnutkin kertoa uudesta harrastuksestani, betonitöistä.
Nyt sain vihdoinkin noita tekeleitä vähän kuvattuakin teille nähtäviksi.
Betonia on todella helppo työstää ja tekemällä oppii mitä muotteja kannattaa käyttää, millaista seoksen pitää olla ja mitä teet sen jälkeen kun betoni on kuivunut.
Itse tykkään muotteina käyttää muovia, öljyn sijasta käytän muottien voiteluun aurinkorasvaa (sellaista mikä ei sovi meidän lasten ihoille) ja kostutuksen teen, kun irroitan sisämuotin.
Nyt onkin ollut oikein otollinen kostea sää betonitöille, joita teen meidän ulkovarastossa. 
Betoni saa kosteassa paljon aikaa kuivua rauhassa. 
Itse ei kamalasti hio töitä kuivumisen jälkeen, vain terävimmät kohdat pois.
Pidän betonin rouheasta ulkonäöstä.

Tällaisia juttuja olen tähän mennessä tehnyt.
Lopputulokset ei varmaan ole kummoisia, varsinkaan ammattilaisten silmissä, mutta itse niistä tykkään kyllä todella paljon.

 Kynttilänjalkojen muottina ollut pahviset muffinsivuoat.

 Tämä tuikku alunen on menossa äitini takapihalle. Tuikut ovat sen verran syvällä, että niitä voi polttaa vaikka ulkona vähän tuulisikin.
 Puolentoista litran limupulloista saa hauskat ruukut. Sisämuottina käytin limutölkkiä.

Olet olemassa
rakas ihminen,
elämä on kaunis ja tiedät sen.
Ei tärkeintä mitä sanot,teet
vaan mitä olet hymy, kyyneleet.
Olet olemassa, sitä tarvitsen
kuin lintu ilmaa, maata kukkanen.
<3 ÄITI <3

4 kommenttia:

  1. Hienoja! Tykkään erityisesti noista limsaruukuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne on kyllä minunkin suosikit. Tänään just pikkusiskoni pyysi muutaman myös itselleen.

      Poista
  2. Katselin näitä täällä jo aikaisemminkin "siis sun blogissa", mutta en tiennyt mitä olisin oikein kommentoinut. Menin jälleen ihan sanattomaksi! Siis miten sä kerkiätkin ideoimaan tähän tahtiin kaikkea kivaa.

    Nyt pitää kysyä näistä: Pysyykö näissä vesi sisällä "tyhmä kysmys", mutta viisas kun kysyn? Ajattelin vain, että näitähän voisi maalailla erivärisiksi ja tehdä sellaisen kivan kokoelman kukka maljakoiksi?
    Voihan noista nyt tehdä vaikka mitä ihanuuksia, mutta tuli vain mieleeni ensimmäisenä.

    Vitsi vieköön on sulla kyllä upeita ideoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ruukun sisäpuolen lakannut, joten nämä ainakin pitävät vettä. Itsessään betoni imee hiukan vettä, joten periaatteessa kukkien mullat pysyy pienellä kastelulla pidempään kosteina. Pää on tosiaa ideoita täynnä, mutta aikaa ei vaan ole tarpeeksi, toi työ haittaa mun harrastuksia :D

      Poista