keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Rahin huputus



Kun kulkee rakkaan ihmisen kanssa kaupoilla, kannattaa kuunnella häntä tarkasti.
Näin voit kerätä ideoita lahjoja varten.
Helppoakin se on ja todella huomaavaista, sinä keskityt häneen täysillä.

Näin kävi kun olin äitini kanssa Kodin1:ssä,
Äitini luovutti pianon meidän kotiin, joten olohuoneessa oli nyt tilaa lukunurkkauksella.
Siellä nurkkauksessa on jo marjapuuron värinen nojatuoli.
Äiti ihasteli erilaisia raheja, kertoi millaisesta haaveilee ja mikä koko olisi sopiva, mutta ei sitten raaskinut ostaa kuitenkaan rahia sillä reissulla.

Seuraavana päivänä minä laitoin ilmoituksen oman alueen kirpparille, että jos joku haluaa lahjoittaa  rahin tuunausta varten, olisin oikein kiitollinen.
Ilmoitukseen tuli vastaus samana iltana.

Rahin mitat:
Leveys 43 cm
Syvyys 43 cm
Korkeus 38 cm
Istuinkorkeus 38 cm

Rahi oli pinnaltaan hieman kulunut ja pikkuinen karvakamu oli sitä vähän yhdestä kulmasta maistellut, mutta yleisilmeeltään mielestäni todella siisti ja juuri oikeanlainen minun tarkoitukseeni.
Kiitos Katri lahjoituksesta!

(kuva lainattu netistä)

Minulla oli valmiiksi yksi vanha verhokangas mielessä rahia varten, mutta enpä sitä sitten tietenkään löytänyt.
Siinä kaappeja kaivellessa, tippui lattialle vanha neuletakkini.
Tämän täytyi olla kohtaloa, koska värihän on juuri oikea tähän tarkoitukseen.



Irroitin neuletakista napit (joita oli enää puolet alkuperäisestä määrästä jäljellä).
Ompelin ensin nappilistan umpeen


Tämän jälkeen mallailua rahin päällä.
Päänaukko umpeen, hihat poikki, ompelua, vääntelyä ja venyttelyä.


Kiinnitin neuleen siimalla ommellen rahin reunaan kiinni.
Taas pientä asettelua, koristenappien ompelu ja valmis.





Mitäs tykkäätte?

Itse olen lopputulokseen todella tyytyväinen ja kun äidilleni lähetin yllätysrahista kuvia, vaikutti hän oikein tyytyväiseltä myös.
Nyt saa äityli rentoutua kunnolla, kun lueskelee lehtiä ja kirjoja lukunurkkauksessaan.

Muistakaapa käydä osallistumassa blogissani olevaan arvontaan.
Postauksen arvonnasta sääntöineen löydät TÄÄLTÄ.

Oikein mukavaa keskiviikkoa!


35 kommenttia:

  1. Tykkään niin paljon ja Outi ihana juttu teistä, äiti ja tytär <3 <3 Aurinkoa päivään <3

    VastaaPoista
  2. Hieno oivallus ja lopputuloskin on upea. Samalla hyvä vinkki, että näinkin se onnistuu. Minulla kun on vieläkin nuo rahit päällystämättä.

    VastaaPoista
  3. Mahtava väri! Lukunurkkauksessa todellakin on rahi tarpeen samoin kuin kunnon valaisin. Ihana ylläri äidillesi:)

    VastaaPoista
  4. Sinä se taiot kaikesta niin kaunista! Ja hyvä idea ♥

    VastaaPoista
  5. Hauska villatakkirahi :) Kyllä sä olet kultainen, kun äidille teit rahin <3

    VastaaPoista
  6. Kaunis ajatus ja kaunis toteutus <3

    VastaaPoista
  7. Tulipa rahista hieno!
    Minäkin olen jemmannut pari vanhaa neuletakkia, jos niille keksisi jotain uusiokäyttöä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tehnyt tyynyjä ja koiranpedinkin neuleista. Hurjan monikäyttöisiä ☆

      Poista
  8. Siitä tuli ihan näppärän näköinen rahi. Komia on, kyllä nyt äitis on tyytyväinen nainen! :)

    VastaaPoista
  9. Suloinen tuli rahista!
    Ja äidit ja tyttäret <3 < 3

    VastaaPoista
  10. Tosi kaunis. Arvostan tosi paljon niitä ihmisiä jotka osaavat käsillä tehdä mitä tahansa 😃

    VastaaPoista
  11. Taitava olet ja ideoita riittää =)
    Sait äitisi tyytyväiseksi.

    VastaaPoista
  12. Ai mahtavuutta, vanha kiertoon ja saa luotua näin kauniisti uutta! :)

    VastaaPoista
  13. Siitä tuli tosi kaunis ja sun äidille varmasti kovasti mieleinen kun siinä tulee kylkiäisenä paljon rakkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna tämä siirtyy äitille. Melkein sitten pitää laittaa tänne kuvaa, miltä näyttää äitin kotona.

      Poista
  14. Voi kun kaunis tuunaus. Ihanasti rahi piristyi.

    VastaaPoista